Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari ja Suursaari olivat tiheästi asuttuja saaria, joiden väestö oli sopeutunut karuun, poikkeukselliseen saaristoelämään. Rikas meriluonto kalojen ja hylkeiden äärellä sekä sijainti itään kulkevalla kauppaväylällä Viron ja Suomen välissä olivat mahdollistaneet väestön ja kulttuurin kehittymisen satojen vuosien ajan. Saarten yhteensä noin kolmelle tuhannelle asukkaalle tuli kuitenkin nopea lähtö, kun talvisodan uhka käynnisti saarten evakuoinnit 10. ja 11.11.1939. Saarille jäivät niin kotieläimet, irtaimisto kuin muistotkin. Aikaa pakkaamiselle annettiin kaksi tuntia.
Sittemmin ei siviiliväestö enää saarille koskaan palannut. Neuvostoliiton jälkeisessä vapautumisen ilmapiirissä oli toivoa turismin käynnistämisestä upeille saarille. Kristina Cruises oli tässä ladunraivaajana. Valitettavasti toiminta kuitenkin lopetettiin venäläisten määräyksestä ilman perusteita, ennen kuin se kunnolla ehti edes käyntiin. Sittemmin ei saarille ole helppoa ollut päästä. Valokuvaaja Juha Metso on kuitenkin käynyt Suursaaressa seitsemän kertaa ja muilla saarilla kerran. Viimeisimmällä retkellään 2019 retkikunta kiersi veneellään saaret idästä aloittaen. Näiltä matkoilta kertyneissä kuvissa näkyy niin suomalaisen historian katoaminen ja tietoinen hävitys kuin toivo siitä, että luonto palauttaa kaiken kauniiksi. Jopa naapurin miehityksen jäljet.
Miten voi kaivata jonnekin jossa ei ole koskaan käynyt? Tätä pohtivat valokuvaaja Juha Metso ja toimittaja Marjo Näkki kirjassaan Takaisin. Ylisukupolvinen kaipuu juurilleen kalvaa myös saarelaisten jälkeläisiä. Heitä, jotka eivät koskaan siellä ole edes päässeet käymään.
Aihe kiinnostaa. Kirjaan perustuva valokuvanäyttely Menetetyt Saaret avautui loppuvuodesta Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Metson ja Näkin Vellamon auditoriossa pitämät kaksi luentoa täyttivät salin äärilleen. Paikalle tuotujen lisäpenkkien myötä esitykset näki noin 450 katsojaa. Kiinnostava, ainutlaatuinen ja koskettava näyttely on yleisölle avoinna Vellamossa vielä 28.1- 20.4.2025.

