Tilaa
Jutut

Millainen on mökkivene nyt? Myydyimmät mallit ovat kohtuullisen pieniä

Vaikka pituuteen ei tule enää senttejä, mukavuutta halutaan lisää – moottorit suurenevat edelleen ja suojaisat tilat tulevat halutummiksi.

04.07.2024

Tekstimarkus ånäs

Kuvatistock, kipparin ja otavamedian arkisto

Naapuri pitää yhä huolta, että Suomi ei lopullisesti näivety.

On täysin selvää, että näillä ihmisen levinneisyysalueiden rajamailla asuisimme yhä savupirteissä, jos se naapuri ei olisi keksinyt muurata hormia. Sama kilpailevien perheiden vietti on ajanut myös venekaupoille, heti kun se oma piippu on saatu vetämään.

Suomen suosituin rekisteröitävä mökkivenevalmistaja on ollut vuosikymmenet Buster. Sen ensimmäinen hittimalli oli RS, jonka pituus oli 4,5 metriä, leveys 1,72 ja moottorin enimmäisteho 40 hevosvoimaa. RS tuotiin markkinoille 1980-luvun puolivälissä.

Kymmenen vuotta tästä ja Buster esitteli L:n, joka lienee Suomen kaikkien aikojen eniten myyty venemalli – etenkin se ensimmäisen sukupolven L. Sen pituus oli 4,9 metriä ja tehosuositus 50.

Myöhemmin L on kasvanut trendinmukaisesti päivityksissä ensin niukin naukin yli 5 metriin ja 2016 jo 5,13 metriin. Busterin suosituimmaksi malliksi on kuitenkin samaan aikaan noussut 2020-luvulla uusi M.

Erikoista on, että vaikka rungon malli on jykevöitynyt, M:n mitat ovat liki samat kuin 1980-lukulaisen RS:n: pituus 4,86, leveys, 1,85 ja perämoottorin enimmäisteho 40 hevosvoimaa.

Busterin myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen näkee, että hinnalla on merkitystä.

”Veneiden koko on kasvanut, se on selvä. 1990-luvulla 150-hevosvoimaisella moottorilla varustettu Buster Magnum oli iso vene. Nyt se on metrin pidempi. Toisaalta myydyimmät mallit ovat yhä edelleen kohtuullisen pieniä”, Niittynen sanoo.

Buster Magnum.

Helppo vene

Mutta mikä on ylipäätään ”mökkivene”? Jos jätetään aivan pienet kaislikonkiertämiseen sopivat soutuveneet ja sorsastusjollat pois, mökkivene-kategoriaan voisi kuulua yhteysveneet joko merellä tai Järvi-Suomessa, joita käytetään kulkemiseen saarissa tai tiettömien taipaleiden takana sijaitseville vapaa-ajan kiinteistöille.

Mökkiveneeksi voi lukea myös ne veneet, joita käytetään kaupassa tai lähiravintolassa asioimiseen. Mökkiveneiltä halutaan yleisesti myös ominaisuuksia, jotka mahdollistavat astetta vakavamman, mutta ei eliittitason kalastamisen joko vapakalustolla tai verkoin, kenties myös kesän ilottelua vesisuksin tai vetorenkain.

Busterin ajatus on tarjota mökkiveneeksi hyvä runko, jonka kukin voi varustella haluamakseen.

”Mökkiveneen yksi tärkeä ominaisuus on sen helppo käytettävyys. Se pätee niin ajettavuuteen kuin lisävarusteisiin. Mökkiveneen käytön ei pidä edellyttää varsinaista harrastuneisuutta”, Niittynen kertoo.

Mökkiveneeksi ei yleisesti lueta lyhtyaikaisen yöpymisen mahdollistavia day cruisereita, kuten ei muitakaan, joille mökkiranta on enemmän kotisatama ja se mökki vain tukikohta suunnatessa pidemmille reissuille.

Mutta emme elä enää yhtenäiskulttuurissa. Siinä missä koko kansa ajoi 1980-luvulla samalla venemallilla, nyt myyntiä riittää huomattavalle määrälle merkkejä ja malleja. Toisaalta, kuten vuosittaisista myyntitilastoista voi katsoa, suurimmat myynnit keskittyvät yhä yleisesti samoille merkeille ja malleille.

”On ihmisiä, jotka haluavat erottua joukosta ja ostaa erilaisen veneen, mutta myyntitilastojen perusteella suosituimmat mallit ovat edelleen niin sanotusti perinteisiä mökkiveneitä”, Niittynen näkee.

Pienen etuja

Otto Brandt -konsernin venekauppaketju Boat World edustaa venemerkkejä kokohaitarin kaikista ulottuvaisuuksista.

Myös Boat Worldin toimitusjohtaja Mika Kouki näkee, että mökkiveneiden kasvu on taittunut.

”Liian iso vene on yhteysvenekäytössä kömpelö”, Kouki sanoo.

Boat World on Terhin kotijakelija. Terhi on paitsi sen myydyin venemalli kappaleissa mitattuna tiettävästi sitä myös koko Suomen mitassa.

Terhi 390 (esittely Kippari 7/2023) on Suomen ostetuin, ja ehkä koko Euroopan kautta aikojen eniten myydyin venemalli, Kouki kertoo.

”Sitä on valmistettu vuosien varrella jo yli 40 000 kappaletta ja se täyttää edelleenkin mökkiveneilijän tärkeimmät tarpeet.”

Terhi 390.

Terhi 400 taas  liikahtaa 15-hevosvoimaisella moottorilla ja sitä ei tarvitse rekisteröidä. Pienimmissä veneissä relevantti asia on myös talvisäilytys; pienen veneen saa helposti vinssattua kotitekoiselle ranturille mökkirannassa, eikä traileri ole pakollinen.

Samaa kertoo myös Niittynen: Buster M:n etu on se, että sitä voi vetää jarruttomalla trailerilla ja pienemmällä autolla.

”Ostaessa uutta venettä ei tarvitse näin laittaa koko kalustoa uusiksi.”

Niittynen ei paljasta tarkkoja myyntimääriä mutta kertoo, että tuore uuslanseeraus, pienin rattiohjattava malli XSr on Busterin myydyimpiä malleja.

Myös Kouki kertoo isomman soutuvenekokoluokan menekin Boat Worldissa olevan ”stabiilin”. Myyntimäärät ovat samat kuin ennen pandemiavuosia, kun moottoriveneissä kauppa on pakittanut reilummin.

Katto pään päälle

Toisaalta pituuden sijaan halutaan nyt tehoa. Veneistä on tullut raskaampia, sillä markkinoille on tullut muun muassa ”työvene”-kategoria.

Siinä ovat muun muassa alumiiniset Arronet, Alukin, Alucat ja Alutroll-veneet, jotka ovat varsinaisia työveneitä samalla lailla kuin kaupunkimaasturi on maastoauto.

Ne toivat kuitenkin siellä naapurin laiturissa maatessaan halun saada myös omaan veneeseen katto pään päälle, näkee Kouki.

”Jo pidempään on voimistuen kasvanut trendi, jossa mökkivene halutaan katettuna.”

Nyt myös Terhin lippulaivana on 480 Cabin.

Suuntaus kiinteisiin hyttirakenteisiin on erityisesti yhteysveneenä käytettävissä mökkiveneissä selvä. Eihän pitkään aikaan juuri kukaan ole painanut merelle autosta puhtaaseen avoveneeseen, sillä vähintään takaosan kuomukate on ylhäällä, paistoi aurinko täydeltä terältä tai tuli taivaalta rakeita.

Busterilla raja menee M:n ja L:n välissä, sillä L ostetaan poikkeuksetta ajokuomulla, M:ää ei aina.

Yksi syy on talviveneilyn lisääntyminen. Koska veneiden turvallisuusominaisuudet ovat kattamisen lisäksi parantuneet, niillä on mahdollista liikkua yhä myöhemmin – samaan aikaan kun uusi ilmasto pitää yhä useampana talvena eteläisessä Suomessa vedet jäättöminä alkuvuoteen asti.

Myös jopa perinteiset lasikuiturunkoon luottaneet venevalmistajat ovat tuoneet mallistoihinsa myös alumiinivaihtoehtoja. Kouki kertoo, että syy on osin juuri siinä, että alumiini kestää paremmin jäissä ajoa.

”Talviveneilymahdollisuuksia pohditaan nykyisin yhä useamman kaupan yhteydessä. Yksi syy on myös se, että saarissa olevat kesäpaikat varustellaan nykyisin hyvin, jolloin siellä voidaan käydä aiempaa pidempään talvella”, Kouki näkee.

Tehoa lisää

Mutta entä se perinteinen betonisäkkitesti – onko betonisäkkien kuljettaminen hienoilla veneillä enää tätä päivää?

Jos ei nyt betonisäkkejä, tuumaa Kouki, niin tavaraa kuitenkin. Ja paljon.

”Saareen kesäpaikalle veneily on ikuista roudausta.”

Kouki kertoo, että myös vastikään mökkiveneilyn trendejä haistellen ensimmäisen kiinteäkattoisen hyttivenemallinsa lanseerannut Silver on otettu tästä syystä ketjun kaupoissa hyvin vastaan.

”Erityisesti sen takaulkotilaa on kehuttu, että sinne saa mahtumaan tavaraa.”

Vaikka lapsiperheissä nuppiluku Suomessa on vähentynyt, veneisiin tulee nyt yhä enemmän modernin elämän vaatimaa lastia. Samalla veneistä on tullut yhä painavampia, vaikka mitat eivät ole kasvaneet.

Se nostaa Koukin mukaan moottoreiden kokoa.

”Ydin mökkiveneluokassa on pysynyt samana – veneeseen pitää mahtua 4 henkeä hyvin ja kuusi ahtaasti ja heidän matkatavaransa. Koska tämä ei ole muuttunut, sen liikuttamiseen tarvitaan nykyisin yhä isompia moottoreita.”

Toisaalta niillä ajetaan aina samaa nopeutta.

Milloin ajetaan?

Buster saa ajonhallintajärjestelmä Q:n kautta vesiltä todellista tietoa, miten sen veneitä käytetään.

Vaikka moottoria ostettaessa sitä viimeistä solmua painotetaan, käytännössä kaikki ajavat aina matkanopeutta.

”Toisaalta vene eroaa autosta siinä, että joskus omistaja haluaa katsoa, kuinka paljon se kulkee”, Niittynen sanoo.

Mökkivenekokoluokassa on havaittu, että veneitä käytetään yllättävän usein – toisaalta ajoaika on keskimäärin lyhyt.

”Kausi pidentyy sen datan mukaan selvästi molemmista päistä.”

Toisaalta sesongit ovat yhtä selvästi olemassa: heinäkuu, elokuun alku, juhannus, miksei myös muinaistulien yö, Niittynen listaa.

”Ja jos on aurinkoinen viikonloppu, silloin mökkivene käynnistetään kaikissa Suomen laitureissa.”

Mitä ominaisuuksia olet painottanut, kun olet hankkinut mökkiveneesi?

”Ajettavuus, hinta, taloudellisuus, ulkonäkö ja tilat.”

”Turvallisuus, varalaitaa riittävästi. Pystyy jättämään laituriin ilman pehmusteiden poisvientiä.”

”Veneen paino oli yksi valintaan vaikuttava asia. 420 kg + moottori.”

”Edullinen vene luotettavalla moottorilla, jotta kulkeminen onnistuu sujuvasti.”

”Vene on vakaa ja siinä on huomioitu turvallisuusasiat kuten tartuntakahvat ja liukumattomat astuinpinnat sekä riittävästi tilaa liikkua. Varsinkin lapset on otettava huomioon. Käyttö on ollut etupäässä kalastusta ja lähisaariston retkeilyä.”

”Hinta ja paino (käsittely).”

”Kahden hengen yöpymismahdollisuus, kalastusmahdollisuus ja trailerointi ABE-kortilla.”

”Kuomu, jotta sateellakin on mukava siirtyä saareen ja poispäin.”

”Kestää pikku kolhuja kun vie saareen rakennus- ja korjaustarvikkeita. Tilava kalastettaessa.”

”Laatua, helppokulkuisuutta ja aallokko-ominaisuuksia.”

”Merikelpoinen, kantava, tilava ja hytillinen. Lämmitin on oltava. Kohtuunopea.”

”Nopeus, helppous ja turvallisuus. Jälleenmyyntiarvo tärkeä.”

”Vaimoni sen hankki. On hyvä, että pääsemme sillä noin 20 solmua ja vene vetää 6 henkilöä. On Saimaalla riittävän vesikelpoinen.”

”Pärjää pienellä moottorilla.Helppo soutaa.”

”Soveltuvuus auringonottoon ja ”juhlintaan”. Hyvät ruokailu-, juoma- ja loikoilutilat.”

”Suojaisa hytti ja mahdollisuus yöpyä.”

Lähde Kipparin lukijapaneeli

Lue myös nämä

X