Kukaan ei kiistä sitä, että Nimbus on niitä venealan brändejä, joita ympäröi konservatiivisuus ja arvovaltainen sädekehä.
Merkki perustettiin alun perin vuonna 1968, kun nousussa olleen Volvo Pentan uusille sisäperämoottoreille tarvittiin sopivia veneitä. Sittemmin Nimbuksen asema vahvistui ja merkistä kasvoi yksi Pohjoismaiden arvostetuimpia brändejä, jota eivät muotivirtaukset heilautelleet.
Nimbus oli otsikoissa viime vuoden lopulla, kun yhtiö osti kuopiolaisen Bella-Veneet Oy:n koko osakekannan. Aikaisemmin Nimbuksen talliin ovat kuuluneet myös Paragon- ja Alukin-veneet.
Koko perheen yhteysvene
C tulee sanasta Commuter, eli kyseessä on sukkulointiin tarkoitettu nopea yhteysvene. Sellaiseksi C9 on varsin puhdasoppinen ja suunnittelussa on pysytty hyvin lähtökohdissa.
Matkustamossa on tilaa kuljettajan lisäksi yhdelle tämän vieressä istujalle, ja takapenkki vetää mukavasti kolme, siroja matkaajia jopa neljä.
Isolla perämoottorilla
C9 voidaan varustaa joko perä- tai sisäperämoottorilla. Erikoista kyllä, sisäperämoottorit ovat Volvo Pentan 300- tai 350-hevosvoimaisia V8-bensamoottoreita.
Yleensä sisäperä valitaan, jotta voi käyttää taloudellista dieselmoottoria ja edullisempaa polttoainetta. Tässä tapauksessa dieselvaihtoehtoa ei jostain syystä ole.
Kun bensiinillä siis mennään, niin ainut syy sisäperän valintaan liittyy oikeastaan estetiikkaan.