Kotimaisia Sternaco -mikrobitestejä on saatavana sekä dieselille että juomavedelle. Näiden lisäksi Sternacolla on sinilevätesti, jolla voi tutkia uimaveden laadun.
Kokeilimme millaista on testata diesel- ja vesitankin sisältö.
Asiantuntija analysoi
Testien suoritustapa on kummassakin nesteessä sama. Kertakäyttöiseen testilaitteeseen kuuluva levy upotetaan hetkeksi testattavaan nesteeseen, jonka jälkeen se suljetaan kotelona toimivaan putkeen muutamaksi päiväksi.
Sternacon idea on siinä, että kuluttaja tekee testin itse ja ottaa ”kypsyneestä” testiliuskasta valokuvan, joka lähetetään netin kautta Sternacon asiantuntijan analysoitavaksi. Johtopäätösten tekemiseen tarvitaan kokemusta, joten on hyvä että testin analysoi ammattilainen.
Yksittäinen testi maksaa 46,75 euroa ja tuntuu hinnakkaalta, mutta mainittu konsultointipalvelu kuuluu hintaan.
Pikatesti on julkaistu Kipparissa 9/2018.
Hygieniasta huolehdittava
Veden määrä on olennainen asia mikrobikasvustolle. Mikrobit pysyvät hengissä dieselissä ja muissa bio- tai mineraalipohjaisissa öljytuotteissa vaikka vettä ei olisikaan, mutta silloin ne eivät pysty lisääntymään.
Näytettä otettaessa on noudatettava tarkkaa hygieniaa, jos haluaa tuloksen vain tankin sisällöstä eikä esimerkiksi samalla myös omien käsien, näytekupin tai yskähdyksen bakteeripuhtaudesta.
Vettä analysoidessamme lurautimme veneen vesihanasta vettä pieneen, hyvin puhdistettuun lasiin, johon kastoimme testilevyn ohjeen mukaisesti.
Dieselin näyte otettiin polttoaineen esisuodattimen sakkakupin propusta. 0,5–1 desilitran näytteeseen lisättiin ohjeen mukaisesti 30–40 prosenttia kraanavettä. Aine sekoitettiin hyvin ennen testilevyn kastamista.
Testiputkea säilytettiin huoneen lämmössä neljä päivää ja tilannetta tutkittiin päivittäin.
Dieseltestin testilevy vaikutti olevan molemmin puolin samanlainen, mutta vesitestissä kumpikin pinta reagoi eri pöpölle. Onkin tärkeää tarkastaa levyjen kumpikin puoli ennen johtopäätösten tekoa. Ihmeeksemme liuskojen pinnoille oli muodostunut täpliä, varsinkin vesinäytteen kohdalla.
Oli siis analyysin paikka.
Vastaus vuorokaudessa
Kuvauksessa liuska asetetaan ilman putkea valkoiselle alustalle valoisaan, mutta tasaisesti valaistuun paikkaan. Kuvaukseen voi käyttää kameraa kännykästä järjestelmäkameraan, kunhan valokuvan saa jpg-tiedostoksi.
Valotusta kannattaa korjata kirkkaammaksi, jotta kuvan oleellinen sisältö kuvautuu oikein. Kuvat lähetetään Sternacon nettisivulla olevaan palveluun.
Lähetimme kuvat illalla ja vastaus saatiin seuraavana aamupäivänä. Siinä todettiin näytteiden oleellinen sisältö ja annettiin ehdotuksia jatkotoimista.
Dieselnäytteen osalta näyte oli puhdas bakteereista. Analyysissa kehotettiin kuitenkin seuraamaan polttoaineen vedenerottajasta mahdollista tummanruskean tai mustan levämäisen kasvuston ilmenemistä.
Vesitankissa ongelmia
Vesitankin testitulos antoi aihetta toimenpiteisiin.
Näyte sisälsi kohtuullisen määrän suolistoperäisiä bakteereita, mutta ei lainkaan homeita tai hiivoja.
On ilmeisen tavallista, että vesitankkiin pääsee epäpuhtauksia, joista seuraa mikrobien kasvua. Veneiden vesitankkaus tapahtuu usein epähygieenisissä olosuhteissa laiturilla, jonne johtaa pitkä auringossa lämpiävä muoviputki. Täyttöletkuakin säilytetään vapaasti ulkosalla. Mikrobikasvustoa aiheuttava bakteeri voi tarttua monesta paikasta, jopa ilmasta.
Testin seurauksena vesitankki ja putkisto päätettiin ”myrkyttää” puhdistusaineella. Tähän Sternaco suosittelee sitruunahappoa, mutta vaikeampiin tapauksiin täytyy käyttää kovempia aineita kuten vetyperoksidia tai klooria.
Pesu ja tyhjennys
Lopputuloksena on kätevä ja helposti itse tehtävä testi, jonka tuloksen arviointi tapahtuu ammattihenkilön toimesta.
Testi vaatii tekijältä erityistä huolellisuutta näytteiden käsittelyn puhtauden osalta. Tulos on kvalitatiivinen eikä siinä mitata epäpuhtauksien tarkkaa määrää. Testin perusteella on kuitenkin mahdollista arvioida tarvittavat huoltotoimet.
Tulemme tekemään uuden testin samasta kohteesta keväällä ja kerromme sen tuloksista. Yleisohjeena kasvustojen ehkäisemiseksi veneilijän kannattaa tyhjentää säiliöt määräajoin sekä tarkastaa ja pestä ne erityisen huolella.