Kustantaja | Gummerus (2007) | ||
Hinta | Kirjastoista ja antikvariaateista | ||
Meri on brändinä ja vertauskuvana niin vahva, että sillä flirttailee nimessään vaivaannuttavan moni kaunokirja ilman sisällöllistä lunastusta. Lupaillaan merta, annetaan lavuaari.
Sari Vuoriston (s. 1964) kymmenen vuoden takainen novellikokoelma Säätiedotus merenkulkijoille on kuitenkin sitä itseään. Jokaisessa kokoelman kymmenessä kertomuksessa merellä on merkitys, muutenkin kuin taustana tapahtumille tai vaisusti perusteltuna allegoriana.
Vahvassa avausnovellissa Sumu aviomies kajuutassa on kuolemanhiljainen, kun nainen ohjaa alusta kohti kotisatamaa. Mennyt lipuu ohi.
”Joskus tulee kova myrsky, joka heittää korkeat aallot yli kallion. Sähköt menevät poikki, isä sytyttää myrskylyhdyn ja me istumme keittiössä juomassa kuumaa juotavaa, vaikka on kesä, ja tulen varjot leikki vät kasvoillamme ja seinissä…”
Vuoriston kieli ei ole huipputarkkaa, mutta tunnelmat ja tilat syntyvät häneltä helposti, silti vailla kiireen tuntua. Kertomuksessa Ankkuripaikka hipihiljainen nainen saa retkeilijöiden suosimalla saarella tarpeekseen rantautumisohjeita karjuvasta miehestään.
”Valkoinen Bella tuli lahdenpoukamaan lujaa, me käännyimme katsomaan sitä uteliaina ja näimme heti, että pitkäksi menisi, keula karauttaisi varmasti kiveen ennen kuin sitä ehtisi estää.
– Voi jumalauta, ei noin! Päästä sitä köyttä, kuuletko sä! Tuulikkiii!”
On tietenkin ehdottoman tylsää ja yksioikoista luokitella kirjallisuutta oletettujen sukupuolimieltymysten mukaan, mutta silläkin uhalla: Vuoriston teos voi ihastuttaa eniten naiskippareita, tuota alati kasvavaa joukkoa. Paikoitellen mieleen nousee Tove Jansson jonkinlaisena myöhempien aikojen versiona.