Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Sjöberg: Luopumisen tuskaa

Kippari -lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

20.09.2019

TekstiSjöberg

KuvatSeppo Evinsalo

Niin se alkaa vain olla luopumisen aika käsillä taas kerran, hyvät veljet ja sisaret! Aika on tullut nostella veneitä talviteloille ja tuskaahan se tämäkin luopuminen taas kerran aiheuttaa.

Vaan niin sitä voisi sanoa liperikaulaisen virkamiehen tavoin Sjöbergkin, vaikka ei niin vakaan hengellinen olekaan, jotta jälleennäkemisen riemukkaassa toivossa. Näin ainakin siinä vaiheessa kun rakkaan  paattinsa talvipeitteen viimeistä solmua kiinni sidoskelee.

Elleivät sitten siintele kalamiehen silmissä ne ensilumet meren kalliorannoilla, jolloin uutterimmat miehet vielä lähtevät joulukalan pyyntiin. Onhan se taimen tai lohi niin hieno kala, että sitä kannattaa tunnetusti  pyytää, vaikkei sitä saakaan – ei ole saanut ainakaan Sjöberg.

Saattaa se sekin asia tietysti olla miehestä kiinni, tai miksei kalastakin. Jotkut sieltä kyllä vielä jalokalaa saavat, vaikka usein se taitaa olla tyhjän pyytämistä. Ja senhän saa tieten pyytämättäkin.

Vaan tavan veneilijälle voisi sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, jotta nostakaa hyvät ihmiset ne veneenne ajoissa sieltä jontkhasta ylös, ettei tule hankaluuksia.

Viime vuonnakin talvi tuli niin yks´kaks´yllättäen, ettei sitä meinanneet vanhat silmät uskoakaan. Taisi olla marraskuun alkupuolta, kun meri kilahti jäähän ja siinä se jää pysyi sitten aina auvoiseen kevääseen  saakka.

Ei lähtenyt niin kuin on monina vuosina lähtenyt. Parhaimmillaan on Sjöbergkin laskenut, että meri jäätyi alkutalvesta peräti viisi kertaa ja jälleen vapautui pakkasen kahleista kuin taikaiskuista, ennen kuin  tammikuun loppupuolella sitten vetäytyi kunnolliseen jäähän.

Vaan ei ole aina helppoa se talvitelakointikaan.

Helpoimmallahan veneilijä tietysti pääsee, kun tilaa paikallisen hiiappiauton paikalle ja antaa ammattimiehen hoidella nostopuuhat. Sen jälkeen on helppoa laskea vene valmiiksi laitetuille pukeille ja siirtyä veneen talvihuoltoon ja peittelyyn.

Mutta ei se mene aina niin kuin elokuvissa ammattimiehiltäkään. Niin vain tuo maan mainio Youtubekin tulvillaan erilaisia videopätkiä veneiden nostoista ja laskuista.

Milloin ovat pettäneet laskelmat veneen painopisteestä tai jotain muuta on mennyt perusteellisesti pieleen ja vene on hulahtanut nostoliinoista takaisin märkään elementtiinsä. Toisinaan on sinne mennyt samoin tein autokin, kun tukijalka on nosturista pettänyt tai hiiapin varsi on ollut liian pitkällä.

No, kaikenlaistahan siellä netissä on, mutta sattuu sitä elävässäkin elämässä.

Yhden kerran on Sjöberg sattunutpaikalle, kun venettä laskettiin veteen asfaltoidulta kentältä ja meren ja päällysteen välissä oli vielä matala kaide ja betonilaatat.

Niin vain oli vesi päässyt kovertamaan pengerrettyä reunaa niin paljon, että ehjän asfaltin alla oli kuution kokoinen, tyhjä kuoppa.

Senhän tietysti arvaatte, miten siinä kävi? Aivan oikein. Hiiappiauton tukijalka mursi asfaltin ja putosi kuoppaan ja sitä myöten meni veteen vene ja meinasi mennä vielä perässä autokin.

Vaan ei mennyt, kun nosturin puomi rojahti suoraan veneen kannelle ja siitä sitten laskuidun ikävästi rutistessa kajuuttaan asti. Siinä kyllä sitten sanottiin oikeita voimasanoja niin kuin ne ovat – sanoivat sekä  autokuski että veneen omistaja. Saattoipa saman moisia lausahdella vakuutustarkastajakin, jolle asia tietenkin ohjattiin.

Ei varmaankaan enää riittänyt, että voi voi, mitenkä te pojat nyt tuolla tavalla!

Eikä se ole aina helppoa toimia ilman nosturiakaan, omin voimin, ei  On nimittäin sitäkin yritetty.

Eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa asuessaan Sjöbergkin palkkasi avukseen paikallisen monitoimimiehen, joka oli nostellut veneitä nelivetomaasturillaan jo vuosikausia trailerin kanssa.

Eikä siinä tietysti mitään, hyvin se vene sieltä vedestä nousi ja kulki kohti säilytyshallia, vaikka trailerin runko välillä aika pahasti painavan veneen alla notkahtelikin.

Ongelmaksi tuli sitten saada se vene pois siltä trailerilta, jonka rullien ja pyörien laakerit alkoivat ilmeisesti jo vedellä viimeisiään.

Kiire kun kuskilla oli parhaaseen veneennostoaikaan, niin sitähän viritettiin köysi perälaudan lenkeistä säilytyshallin tiiliseinän koukkuun ja sitten alettiin vetää traileria pois veneen alta.

Suunnitelmien mukaan veneen piti siitä liukua kauniisti pukeilleen ja jäädä odottelemaan viimeistä voitelua talvea varten.

Niinhän se ei kuitenkaan mene, kuin on suunniteltu, ei ainakaan tässä tapauksessa.

Vetoauton dieselkone murahteli ja vaihteensiirto vain rusahteli, mutta mitään ei tapahtunut. Köysi veneen perässä oli tiukalla kuin viulun kieli.

Siinä vaiheessa kun neliveto alkoi sutia puhtaalla betonilattialla, oli jo aika ruveta tarkastelemaan tilannetta noin niin kuin ajan kanssa, hötkyilemättä.

Eikä se ollut isosta asiasta kiinni. Oli tietenkin unohtunut kuskilta yksi liina kiinni veneen takaknaapista trailerin kiinnityskoukkuun, eikä asiaa tietenkään huomannut toista puolta hoitanut Sjöbergkään.

Mutta ihmeen paljon se knaapi ja sen kiinnitys kestivät. Jostain muusta veneestä olisi saattanut knaapi korkata irti kannesta sen tien ja mukana olisi voinut lähteä pala kanttakin.

Nyt päästiin vain pienillä hiusmurtumilla gelcoatissa ja knaapin reikien väljistymisellä. Nimittäin paljon helpommin se vene siitä trailerilta liukui pukilleen, kun liinan irrotti trailerista. Ei sutinut enää nelivetokaan.

Eikä enää yrittäjä vaatinut maksua kuljetuksesta. Ei tosin olisi maksua tarjonnut Sjöbergkään.

Sai silläkin rahalla ostettua vähän lohtua ja luopumisen tuskaa lievittävää lääkettä talven varalle.

Jotta oppi on ikävää kaikki, sanoo veneennostohommista ainakin

Pakina on julkaistu Kipparissa 10/2011

Lue myös nämä

X