Niinpä niin, huikean kesän jälkeen alkoi arki ja syksy. Töihin piti valitettavasti mennä vielä helteiden aikaan, joten hikeä riitti valutettavaksi asti.
Samaa sanoivat nuo toimituksen pojat, jotka joutuivat tulemaan töihin ja tekemään parempaa luettavaa Kipparin tilaajille jo heinäkuun puolesta välistä alkaen.
Vaikka Sjöberg ei ihan toimituksen ytimeen kuulukaan, niin työn sankareita ovat nuo toimittajat. Asvalttityöntekijät six-packeineen ovat kaikkien naisten ihailemia, mutta miten käy toimistotyöläisten.
Siinä, missä asvalttityöntekijöiden hyvin ruskettuneet ihot alkavat kiiltää hiestä ja ohi ajavat naiset huokailevat, niin toimistotyöntekijät hikoilevat ja häpeävät tummia laikkuja kainaloissaan. Siinä ovat lujilla niin deodorantit kuin antiperspirantitkin.
Vaan ei Sjöberg valita, ainahan sitä on miehellä ristinsä ollut, jos ei työ, niin sitten muija.
Tänä kesänä ei muijakaan juuri kylmästä valittanut, kun ei helteeltä jaksanut.
Jokaiselle oli tietysti mieleen myös pulahtaminen veteen helteisen kuumasta ilmasta. Eipä riitä ainakaan Sjöbergin miesmuisti siihen, että merivesi oli ollut ulkomerelläkin 24 – 25 -asteista ja sisälahdissa vielä asteen verran enemmän. 26 asteen lämpötiloja mitattiin myös useissa sisäjärvissä, aivan pintavesistä, täysin tyynellä vielä tätäkin enemmän.
Nuo lämpötilat alkavat muistuttaa jo tropiikin vesin lämpötiloja, joten jollain heräsi jo pelko esimerkiksi kalakannan muutoksista. Joistakin vesistöistä happi loppui lähes tyystin ja pintaa nousi hapen puutteeseen kuolleita kaloja.
Uusia lajikkeita ei sentään vielä ainakaan sisävesillä vielä näkynyt, mutta Suomenlahdella saatiin taas ihailla valasta, jos nyt ihailuetäisyydelle sattui, kun valas kävi pinnassa.
Täysin outo ilmiö valaan ilmestyminen meidän vesillemme ei ole. Jos Sjöberg muistaa oikein, niin joitain vuosia sitten Pohjanlahdellakin liikuskeli valas, joka talven tullen sitten kuoli ravinnon puutteeseen.
Valaitahan Suomenkin vesillä voisi periaatteessa liikkua, jos niille vain olisi ravintoa tarjolla. Eläähän valaita kylmissä vesissä niin pohjoisella kuin eteläiselläkin pallonpuoliskolla ja hyvin pärjäävät.
Kyse taitaa olla enemmänkin siitä ravinnosta. Suuret valaat eivät ahmi niinkään kalasapuskaa vaan pääasiassa planktonia, jota Itämeressä on valaiden tarpeisiin heikosti.
Pyöriäiset, jotka lienevät jonkin sortin sukulaisia valaille, ovat sen sijaan hyvinkin tuttuja Itämerellä. Jopa niin tuttuja, että joillekin kalastusaluksille Euroopan Unioni vaati pyöriäistarkkailijoiden palkkaamista tuossa joitakin vuosia sitten.
Siinä sitä olisi ollut Sjöbergillekin oiva jobi. Tarkkailua olisi voinut välillä harrastaa kalastusaluksien mukana Itämerellä ja nauttia kesästä. Toinen oivallinen tarkkailupaikka olisi ollut esimerkiksi Helsingin Hietaniemen uimaranta.
Jos ei olisi näkynyt pyöriäisiä, niin olisi ollut runsaasti muuta katseltavaa ja tarkkailtavaa, sellaista, missä vanhenevan mieshenkilön silmä lepäisi mukavasti.
Syksyn tullen olisi voinut tarkkailuasemat siirtää jonkin sopivan rantaravintolan ikkunapöytään, kunhan olisi ensin tarkistanut, että ravintolalla on A-oikeudet ja ruokalistalta löytyy paistettuja silakoita, tai vaihtoehtoisesti muikkuja. Hätätilassa olisivat voineet lihapullatkin menetellä.
Siitä se olisi sitten ollut somaa raportteja EU:lle antaa, kun edessä olisi höyrynnyt annos voissa rapeiksi paistettuja silakoita ja ohessa olisi ollut huurteinen snapsilasi Koskisen Antin korvalääkettä, sanoo Sjöberg!
Ilmaston ja vesien lämpenemisen myötä on suomalaisiakin alettu pelotella vielä vaarallisemmilla otuksilla. Monelle hailajille nimittäin saattaisi ravintoa Itämerestä löytyä yllin kyllin.
Moni kalastaja voisi olla hyvinkin mielissään, kun haiparvi ilmestyisi Suomen vesille harventamaan hyljekantaa. Tosin sellaiset otukset voisivat tehdä melkoista tuhoa myös verkoissa, rysissä, trooleissa ja muissakin pyydyksissä.
Kovasti voisivat hait tykätä myös näistä uhkarohkeista, jotka ovat viime aikoina uiskennelleet Suomenlahden poikki Virosta Suomeen. Siinähän ei haiparven tarvitsisi kuin asettua mukavasti aloilleen passiin odottelemaan seuraavaa uskalikkoa.
Siinä sivussa voisi sitten pistää poskeensa jokusen hylkeen tai pinnalla kelluttelevan lokin ja syöksyjä veteen tekevän merimetson. Tässä voisi olla ratkaisu yhä laajenevan merimetsopopulaationkin hillitsemiseksi.
Haiden leviäminen Suomen vesille voisi samalla olla loistava pelastus suomalaiselle elokuvateollisuudelle ja ohjaaja Renny Harlinillekin.
Suomessa voitaisiin helposti aloittaa uusi Tappajahai-elokuvien sarja, joita voitaisiin sitten jatkaa hamaan tulevaisuuteen tai sitten siihen saakka kun elokuvien päätähdeksi hankittu Antti Reini täyttää 80 vuotta. Vaihtoehtoinen sankari voisi tietysti olla Aku Hirviniemi, joka tuntuu nykyisin olevan mukana jokaisessa kotimaisessa elokuvassa.
Siinä samalla voisi suomalainen veneteollisuus näyttää kyntensä ja rakentaa kunnon veneen tappajahain pyydystäjille. Amerikkalaisvalmisteisia veneitä ja muuta roinaahan nuo jenkkielokuvien hait rouskuttelivat menemään mennen tullen.
Kun peliin laitettaisiin vähän vahvemmin tehtyä Bellaa tai Busteria, niin johan voisivat hainkin hampaat alkaa tylsyä ja purukalusto muuttua luujauhoksi. Kovasti olisi sellainen mainosmiesten mieleen, joten antaapi tulla vaan!
Ihan asiallisesti mietittynä haiden ilmestyminen edes jonkin eksymistapahtuman kautta Itämerelle, ei olisi aivan ihmeellistä.
Pohjanmerellä ja Englannin ja Irlannin välisillä merialueilla haita tavataan vuosittain. Määrättyinä vuodenaikoina ne saapuvat merialueille joukolla ja silloin monet asianharrastajat syöksyvät merelle hain pyyntiin.
Saattaa se tuollainen parimetrinen hai olla jo melkoinen epeli virvelinpäässä ja voisi sitä mahdollisuuksien mukaan kokeilla myös
Pakina on julkaistu Kipparissa 9/2014
