Tilaa
Testit

Bella 700 Raid – Täsmäase kalaretkille

Uusi Bella 700 Raid on mielenkiintoinen kahdesta syystä. Ensinnäkin se vahvistaa uskoa siihen, että kotimaisellakin venetuotannolla on mahdollisuuksia pärjätä erikostuneilla ja tiettyyn käyttöön kohdennetuilla malleilla.

09.09.2015

TekstiKarel Kakko

KuvatSeppo Evinsalo

Helsingin venemessuilla viime helmikuussa esitelty Bella 700 Raid kiinnitti huomiota aggressiivisilla, oransseilla värisomisteilla ja mustaksi eloksoidulla kaidevarustuksella, joilla halutaan luoda mallinimelle sopivaa mielikuvaa.

Mallinimenä Raid on uusi ja ytimekäs. Sanana se tuonee suomalaisille mieleen joko hyönteismyrkyn tai rikoselokuvan. Se tarkoittaa kuitenkin suomennettuna hyökkäystä tai rynnäkköä, joten veneen mallinimenä ensimmäinen mielleyhtymä on selvästi partiovene.

Koska Bellan mallistosta löytyy jo malli nimeltään 700 Patrol, oli uutukaiselle keksittävä kokonaan uusi mieleen painuva nimi.

Kohderyhmä uudella Raidilla on selvästi urheilukalastus. Onhan sekin eräänlaista rynnimistä ja hyökkäystä kalojen kimppuun ja onpa uistelukin partioluontoista toimintaa.

Kotimaiset, virkistyskäyttöön myydyt kalaveneet ovat yleensä tähän asti olleet varusteilla tehtyjä sovelluksia olemassa olevista yleisveneistä, harvemmin tiettyyn käyttöön varta vasten suunniteltuja.

Vaikka Bella Raid palvelee yhtä lailla esimerkiksi kuljetus- ja yhteyskäyttöä, se on tähänastisista kenties selvimmin kohdennettu tiettyyn segmenttiin.

Ja onhan urheilukalastuskin muuttunut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän välineurheiluksi, jossa kalustoon satsataan yhä suurempia summia.

Tuttu runko

Raidin runko on tuttu edellä mainitusta 700 Patrol -mallista. Sen on suunnitellut norjalainen Espen Thorup, jonka käsialaa Bellan uusi laivue on.

Patrol-malli perustuu pitkälti edesmenneeseen MV-Marin Accessiin, jonka rungon Thorup piirsi uusiksi.

Raidin ylärakenteet ovat etupainotteiset ja keulakansi on erittäin lyhyt. Pikaiselta vilkaisulta saattaisi moni veneistä jotakin ymmärtävä tuomita koko konseptin oikukkaaksi, kun selvästi vauhtiveneen runkoon on istutettu kajuutta näinkin keulaan. Rungossa on kuitenkin piirre, joka hämää satunnaista tarkkailijaa. Keulavannas on nimittäin nykymuodin mukaan hyvin pysty, joten vesilinja on kokonaispituuteen nähden pitkä ja ulottuu kajuuttarakenteita edemmäs. Perinteisemmin muotoiltuna ulottuisi Raidin keulapiikki jopa puoli metriä nykyistä pidemmälle.

Ohjaamo on pienestä mitoituksesta huolimatta onnistunut ja kerrankin on takamatkustajillekin kunnolliset erillisistuimet.

Lue testi kokonaisuudessaan Kipparista 9/2015.

 

Lue myös nämä

X