Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Testit

Axopar 24 – Paljon egoa euroilla

Kolme erilaista kateratkaisua ja muutenkin vaikea luokitella. Axopar 24 onkin monen venetyypin linjakas yhdistelmä.

22.05.2017

TekstiKarel Kakko

KuvatArto Wiikari/Otavamedia

Axopar on suomalainen venemerkki, joka on yksi Euroopan vahvimmin kasvavia alan brändejä. Merkin on luonut ja lanseerannut sama konkarikaarti, joka vuosien saatossa on rikastuttanut venemarkkinoitamme myös sellaisilla menestystarinoilla kuten Aquador, XO ja Paragon.

Axoparissa kiteytyy kaikki se osaaminen ja ennen kaikkea oivaltaminen, joka on tehnyt edellä luetelluista venemerkeistä eräänlaisia aikaansa seuraavien veneilijöiden statussymboleita. Taustasta muodostuu myös nimi A-XO-PAR.

Veneet suunnitellaan kotimaisin voimin, mutta lujitemuovityöt tehdään Puolassa.

Jako kolmeen

Axoparin tilankäytöstä löytyy periaatteessa kolme erityyppistä venettä, ja vene on jaoteltu kolmeen melko samanpituiseen osioon.

Vauhtivenehenkisessä peräosassa on erillisistuimet kuljettajalle ja matkustajille. Keskivene on HT-tyyppinen retkivene, jonka kaksi pitkittäispenkkiä saa sijattua makuupaikoiksi. Keula on bowrider-tyyppinen ulko-oleskelutila. Keula on yllättävän tilava, mutta leveys on kuitenkin bowridereiden luokkaa. Pituus-leveys-suhde antaa hämäävästi kapoisen ja ahtaan vaikutelman ulkopuolelta katsottuna.

Keskivene sivupenkkeineen toimii etenkin HT-versiossa lepo- ja oleskelutilana, mutta ennen kaikkea se on luonteva matkatavaratila. Vielä kun penkit varustettaisiin tavaraverkoilla, niin siististi ladotut tavarat myös olisivat samoissa asemissa vähän kuoppaisemmankin selän ylityksen jälkeen.

Kolmeen jaoteltua Axopar 24:ää tuotetaan niin ikään kolmea eri malliversiota. Ne kaikki perustuvat samaan perusveneeseen, johon on sovitettu erityyppiset ylärakenteet ja katteet.

Perusvene on nimeltään Open ja sen, kuten myös testiveneen, voi varustaa valkoisella varustekaarella. HT on nimensä mukaisesti kovakattoinen muunnos. Teknisesti se on sama vene kuin Open, mutta kova katto on istutettu siististi ikkunoiden varaan. Eksoottisin malli on TT eli T-top, joka oletettavasti puhuttelee avoveneiden ystäviä niissä maissa, joissa aurinkoisuus edellyttää pysyvämpää suojautumista porotukselta.

Yhteys- ja päivävene

Istuimien verhoilu on Silvertexiä, joka on vedenpitävää, mutta tavanomaista tekonahkaa selvästi kangasmaisempaa tunnultaan ja olemukseltaan. Istuimien ruututikkaus antaa sisustukselle ryhdikkään ja huolitellun säväyksen. Sävyvaihtoehdot ovat tumman harmaa, beige ja oranssi.

Asumismukavuuksien suhteen pienessä Axoparissa on pitäydytty niukan realistisella järkilinjalla. Pienet perusvalmiudet on kuitenkin otettu huomioon, vähän kuin äijäporukan grillijuhlissa voidaan viskoa muutama porkkana ritilälle näön vuoksi. Pentteriä ei sanan varsinaisessa merkityksessä kuitenkaan ole.

Pieni allas, johon voi asentaa vesihanan, on integroitu apumiehen pulpettiin. Vetolaatikkomallinen kylmiö virvokkeille mahtuu apumiehen istuimen alle. Pöydät ovat lisävarusteita, ja sellaiset on saatavissa sekä keulaan että matkustamoon.

Axoparin HT-katteeseen liittyy mielenkiintoinen oivallus. HT-veneiden arkkityypissähän kate suojaa edempänä olevia tiloja, mutta kuljettaja istuu taivasalla. Järjestely on perua ajoilta, jolloin hardtoppareissa keulan makuusijat olivat kaikki kaikessa. Nykyään moni jo ihmettelee kovan katteen virkaa.

Axoparin HT-kate on suhteellisen pieni, eikä sekään varsinaisesti kata kuin keskiveneen punkat. Mutta kattorakennelmaa onkin jalostettu siten, että siihen on integroitu liukukiskoilla oleva jatke. Se on eräänlainen lippa, jonka pystyy vetämään kuljettajan ja vieressä istujan suojaksi. Ajatus on verraton, mutta toteutus kaipaisi vielä hiukan hiomista. Lähinnä valumareuna estäisi sen, että nyt lipalle kertyvä roiske- tai sadevesi tippuu suoraan kuljettajan silmille tai niskaan.

Viihtyy vauhdissa

Axoparin runko on varustettu kahdella poikittaisella porraslovella ja kolmella listaparilla kulkua keventämään. Nousukulma peräpeilin kohdalla on kohtalaisen syvät 20 astetta ja runko on leveyteen nähden pitkä.

Aallokkoa Axopar sietää odotetusti hyvin ja kuljettajalla saa olla ennemmin reippaita kuin arkoja otteita. Etenkin terävässä ja korkeassa, jopa metriä lähentelevässä aallokossa kannattaa hakea sopiva trimmin ja nopeuden yhdistelmä, jolloin vene hakeutuu sopivasti aallolta toiselle rikkoen niistä korkeimmat huiput. Nopeutena voi huoletta pitää 25 –30 solmua. Hidastaminen alle 20 solmun johtaa ainoastaan aallonpohjien kuokkimiseen, mikä äkkiä alkaa tuntua rasittavammalta kuin nopeatempoinen eteneminen aallolta toiselle.

Aallonpohjilla käymisen tunnetta vahvistaa se, että Axoparissa kuljettaja istuu poikkeuksellisen takana. Vastaavasti taaempana istuminen on myös mukavuustekijä vauhdikkaammassa keliajossa, sillä siellä aaltojen iskut tuntuvat vähemmän.

Tuulilasit ovat matalat, joten kaarteissa näkökenttä jää hetkittäin suppeaksi, mikä edellyttää hiukan ennakointia.

Isolla trimmillä

Liukukynnys on Axoparin ajettavuuden suurin haaste. Ei siksi, että se itsessään olisi jotenkin poikkeuksellinen. Axoparin kaltainen syvä listallinen runko kulkee jo luonnostaan melko suurella trimmillä, joten siihen liittyy myös keulan kohoaminen lähtökiihdytyksessä. Axopar 24:n olemus on kokonaisuudessaan sulavalinjaisen matala ja kuljettajan istuin on keskiveneen takapuolella. Tällöin tavanomaista pidempi keula sattuu väistämättä näkökenttään jossain vaiheessa ajoa.

Tuttuun tilanteeseen yleistyi ratkaisuksi jo 60-luvulla trimmitasot, jolla keula tarvittaessa saadaan painettua alas. Oikeammin ilmaistuna perään saadaan enemmän nostetta. Trimmitasot kuuluvat lisävarusteisiin, tällä kertaa viisaimpiin sellaisiin.

Mallivuodelle 2017 Axoparin runkoa on peräosasta jatkettu uimatasojen alle vastaamaan kasvatetun tehosuosituksen tarvitsemaa lisänostetta.

Valmistajan mukaan asiakaspalautteen perusteella oli niin paljon tilausta nimenomaan Mercuryn 6-sylinterisille malleille, että tehosuositus päätettiin ulottaa peräti 250 hevosvoimaan asti, aiemman 200:n sijaan.

Kohtuuteho riittää

Testasimme Axoparin Open- ja HT-mallivaihtoehdot kahdella Mercuryllä, 150- ja 200-hevosvoimaisella Verado Pro:lla. 150:lle mittasimme 34,5 solmua huippunopeutta ja tehokkaammalle yhdistelmälle 36,2 solmua. Jälkimmäinen lukema on yllättävän alhainen, sillä 50 lisähevosen oli kuitenkin odotettu tekevän enemmän pesäeroa kuin vajaat kaksi solmua. Ainakin solmu tai kaksi enemmän pitäisi olla Veradolle, vieläpä kuusisylinteriselle Pro-mallille helppo matsi. HT:n ja muutaman lisävarusteen tuoma lisäpaino arvioitiin kuitenkin vähäiseksi.

Syitä pieneen eroon suorituskyvyssä voidaan hakea potkureista, mutta myös siitä miten yhdistelmät on rikattu keskenään. Saavutettujen kierroslukujen puitteissa ei ainakaan potkureiden nousut olleet pielessä, joten muut tekijät eivät tunnu niinkään relevanteilta ottaen huomioon nykypotkureiden yleisen laatutason.

Sen sijaan ajettavuus paljasti, että 150-hevosvoimainen yhdistelmä oli koottu huippunopeus mielessä, minkä saattoi havaita heikompana pitona tiukoissa kaarteissa ja oikein isossa aallokossa. Tehokkaampi moottori oli HT:ssä ilmeisesti asennettu alemmas. Se kasvattaa vastusta, mutta myös trimmialuetta ja pitoa.

Koska Axoparin runko jo luonnostaan kulkee korkealla trimmillä, ei moottorin asentaminen alas laajemman trimmialueen ja sen myötä paremman suorituskyvyn toivossa tuo toivottua tulosta.

Asian vahvisti vielä se, että tehokkaampi yhdistelmä alkoi helpommin menettää huippunopeutta moottori korkeasti trimmattuna, vaikka pito itsessään vielä säilyi.

Vilkaiskaapas muuten meluarvoja huipputehoilla. Alemmas asennetun 200 Pro:n pakoäänet pysyvät visusti veden alla myös huippunopeuteen trimmattuna. Se on harvinaista, sillä yleensä kiusatessa viimeisiä solmuja ulos, laulaa moottori jo niin pinnassa, että desibelit väkisinkin karkaavat kipurajoille.

Johtopäätös on selvä. Kevyempään kulkuun tähtäävä moottoriasennus säästää polttoainekuluja ja on siksi kannattavaa tavalliselle käyttäjälle, joka ei tavoittele ääritilanteita.

Kulutuksessa erot näkyvät

200-hevosvoimainen Verado kuluttaa täydellä teholla vajaat 80 litraa bensiiniä tunnissa, kun 150-hevosvoimainen perustekniikan nelitahtinen malli selviää samasta ajasta noin 55 litralla. Kun erot suorituskyvyssä eivät olleet merkittäviä, johti se siihen, että taloudellisuudessa erot olivat poikkeuksellisen suuria.

Täydellä teholla Axopar 24 ja Mercury 150 kuluttavat vajaat 1,6 litraa bensiiniä per meripeninkulma, mikä on todella hyvä lukema. Tällä kertaa 200-hevosvoimainen yhdistelmä vaati noin 2,2 litraa.

Matkanopeuksilla erot tasoittuvat, mutta ruuditetumpi pakkaus on edelleen selvästi janoisempi. Sille kirjattiin noin 1,7 litraa per meripeninkulma 25 solmun nopeudella. 150-hevosvoimainen Open puolestaan taittoi vastaavan matkan 1,3 litralla.

220-litrainen polttoainesäiliö riittää Axoparissa siis parhaimmillaan noin 140 meripeninkulman toimintasäteeseen, vanhalla 20 prosentin varamarginaalilla laskettuna.

Ajan hermolla

Persoonana Axopar on kuin tyylitietoinen, nuori ja nousukas egoisti, joka ei välitä sitä mitä muut tekevät tai siitä ajattelevat. Muiden on myös vaikea pistää sille kampoihin, koska siinä yhdistyvät jopa virtuoosimaisella tavalla monen erilaisen venetyypin parhaat puolet ja ominaisuudet.

Axopar on myös harvinaisen täsmällinen ajankuva tämän päivän trendeistä veneilyssä. Ajatelkaapa hetkeksi Finnsport 650 AC:tä. Se oli runsaat kolme vuosikymmentä sitten oman aikansa virtuoosimainen kuningas; kaikki mitä sen ajan veneilijä kaipasi samassa paketissa ja huokeaan hintaan. Menestys oli silläkin taattu.

Kun silloin virtuoosimaisuus punnittiin makuupaikkojen määrällä ja pienellä moottoriteholla, tämän päivän sävelet ovat monimuotoiset oleskelutilat, äveriään säväyksen antava tyylikkyys ja ajettavuus. Moottoreissa suositaan yhä suuria tehoja, ainakin vielä, vaikka muutosta on aistittavissa.

Siinäkin suhteessa Axoparit ovat ajan hermolla. Ne on tehty toimimaan kokoluokissaan myös kohtuullisilla tehoilla, vaikka rungot tuntuvat ongelmitta sietävän suuriakin nopeuksia.

 

Lue myös nämä

X