- Aerot, mutkakahvainen
- Aerot, suorakahvainen
- FinLake, erikoismalli
- Lahna SeaSpeed
- Remo kirvesairot
- Seaside
Airot ovat soutajan toiseksi tärkein varuste soutuveneen jälkeen. Huonoilla airoilla pilaa hyvänkin veneen soudettavuuden. Samaan tulokseen päätyy laittamalla hyviin airoihin hankaimen väärään paikkaan.
Teollisesti valmistettujen airojen kehitys oli pitkään verkkaista. Suuri osa parin tonnin soutuveneen ostajista on valmis sijoittamaan airoihin vain muutaman kympin. Siksi airojen valmistajat ovat tehneet lähinnä airoja, jotka syntyvät halvalla.
Sulkavan Soudun kaltaisissa kisoissa käytettävien kilpasoutuveneiden airot ovat ihan omassa sarjassaan. Niitä on tehty tilaustyönä pienissä sarjoissa, usein pienissä verstaissa ja ne ovat kaikki niin sanottuja kirvesairoja.
Helmikuun venemessuilla soutajalle oli tarjolla suuri uutuus, Päijän Boatsin esittelemät Aerot. Ne poikkesivat monin tavoin perinteisistä. Alumiinivarsi ja komposiitista tehdyt lapa, kahva ja hankaimet olivat uutta.
Toukokuussa panimme vertailutestiin kahdet, erilaisilla kahvoilla varustetut Aerot sekä neljät erilaiset puuairot.

Tässä yhteiskuvassa on jokaiseen airoon merkattu sen painopisteen paikka. Alimpana olevat Aerot erottuvat rakenteensa vuoksi muita nokkapainoisempina. Ylimpänä on Lahna SeaSpeed, siitä alaspäin FinLake, Remo kirvesairo ja SeaSide.
Toinenkin uutuus
Suomen ja Pohjolan airomarkkinoita hallitseva Lahnakoski aktivoitui myös keväällä. Yritys pani vauhtia hankkeeseensa tuoda markkinoille teolliset kirvesairot. Lahna SeaSpeed kirvesairot ehtivät ihan viime hetkillä mukaan vertailuun.
Lahnakoskelta löytyy airoja joka lähtöön ja vertailussa on mukana kaksi muutakin Lahnakosken valmistamaa airoparia.
Yksi on toisen vertailuveneemme eli Veto 5 -veneen mukana muutama vuosi sitten tulleet SeaSide-kuusiairot pyöreällä varrella. Toinen on airovertailun kanssa samaan aikaan tehdyn puuvene-esittelyn toisessa veneessä mukana tulleet FinLake-järviairot neliskulmaisella varrella.
Kuudes vertailun airoista tuli sekin puuveneen mukana. Pasi Remonen tekee veneisiinsä airot kuusesta itse ja jonkin verran hänen airojaan riittää myös muille ostajille. Remo kirvesairoksi nimetty airo siis edustaa vertailussa perinteistä käsityötä.
Airofysiikkaa
Airon hyvä soudettavuus perustuu muutamaan asiaan, joista olennaisin on tasapainoisuus. Airon painopiste on aina laidan ulkopuolella, mutta mitä lähempänä se on hankainta, sitä parempi. Silloin soutaja ei joudu käyttämään voimaa airon kannatteluun.
Tasapainoinen airo putoaa vedon alkaessa omalla painollaan veteen ja se pysyy vedon aikana luontevasti pinnan lähellä. Palautusvaiheessa airo taas nousee kevyesti vedestä ja sen käsittely on kaikkiaan vaivatonta.
Toinen olennainen asia on vipuvarsi, kahvan ja hankaimen välinen etäisyys. Se vaikuttaa sekä airon tasapainoon että voimaan, joka soutajan lihaksista välittyy vedossa veteen. Pitkä vipuvarsi tekee soutamisesta kevyempää.
Airon pituus vaikuttaa tasapainoon ja vipuvarteen. Paras on pitkä airo, jossa kahvan ja hankaimen välikin on pitkä. Se takaa pitkän ja voimakkaan vedon soutuasennossa, jossa airot eivät noude vedossa korkealle.
Pito on parantunut
Airon lapapinta-ala vaikuttaa siihen, kuinka airon ote pitää vedestä. Lavan muotoilu vaikuttaa vähemmän.
Maltillinen kaarevuus tai kuppimaisuus riittää, pääasia ettei ”kuppi” ole väärään suuntaan, jolloin lapa luistaa vedessä. Takavuosina kuperalapaisia eli ”sutivia” airoja näki, vertailussa sellaisia ei ollut.
Pidolla on merkitystä lähtökiihdytyksessä, mutta harva ryhtyy soutaen kiihdytyskisaan. Kaikissa vertailuairoissa pito oli hyvä tai kohtuullinen silloin, kun vene oli liikkeessä.
Olennaisempaa on, että hyvä pito mahdollistaa veneen asennon nopean korjauksen esimerkiksi hankalassa tuulessa.
Ison lavan huono puoli on, että siihen tarttuu myös vastatuuli.
Veneen ja airon yhteispeli
Miten vertailuairot sitten suoriutuivat airofysiikan tentistään?
Ensimmäinen havainto oli, että korkealaitaista venettä ei kannata soutaa lyhyillä airoilla.
Vertailussa käytetyistä veneistä Veto 5 on moninkertainen testivoittaja, jonka laitakorkeus on soutuveneeksi suuri. Koska Aeroja oli saatavana vain 245 senttiä pitkinä, niiden ja Veto 5:n yhteispeli ei toiminut. Lyhyt airo nousi pystyyn, jolloin vetoon ei saa voimaa ja vetoasento on huono.
Aerojen onneksi vertailuveneenä oli myös toinen testimenestyjä, Päijän 471. Siinä laidat ovat paljon lähempänä veden pintaa ja 245-senttinen airokin toimii.

Aerot toimivat matalalaitaisessa Päijän 471 veneessä hyvin. Hyvän pidon ansiosta mutkakahvaisella Aerolla mitattiin soudussa Päijänin suurimmat nopeuslukemat, 9,2-9,5 kilometriä tunnissa. Vastatuuli tarttuu isoon lapaan.
Veneen ja airojen on siis sovittava toisiinsa. Selkeimmin tämä kävi ilmi leveään puuveneeseen tehdyissä Remo kirvesairoissa. Ne toimivat omassa veneessään lyhyesti sanoen täydellisesti.
Koska hankaimen paikkaa ei voi neliskanttisessa järviairossa vaihtaa, vertailun muoviveneissä Remot menivät vedossa turhan paljon päällekkäin, jolloin soutaminen meni vähän hankalaksi. Oikealla hankaimen paikalla Remot ovat huippuairot kaikkiin veneisiin.

Korkealaitaiseen Veto 5 -veneeseen kirvesairo riittää juuri ja juuri 255 senttiä pitkänäkin. Kovimpaan hetkelliseen vauhtiin veneen sai vertailun jälkeen testatulla 270 senttiä pitkällä Lahna SeaSpeedin versiolla, jolla gps näytti tyynessä parhaimmillaan nopeuksia 9,5 – 9,7 kilometriä tunnissa.
Materiaalilla on väliä
Vaikka kokonaispainolla ei ole niin paljon väliä kuin tasapainolla, perinteinen laadukkaiden puuairojen materiaali on kevyt kuusi. Kuusesta tehtyjä vertailussa ovat Remon lisäksi Lahnakosken Seside-airot.
Männystäkin voi tehdä erinomaisia airoja, kunhan rakenne on oikea. Esimerkiksi Lahnakosken oksattomasta männystä tehdyn kirvesairon siron varren kahvapäässä on tasapainoa parantava paksunnos, jolloin kokonaisuus on luja, kevyt ja tasapainoinen.
Aerojen tasapaksu alumiinivarsi tuottaa tasapaino-ongelman. Rakenne tekee Aeroista samanmittaisia puuairoja painavammat, ja kun varressa ei ole tasapainottavaa osaa, Aerot ovat puuairoja nokkapainoisemmat. Painopiste on siis lähempänä airon lapapäätä.
Asiaa auttaisi lisäpaino kahvapäässä, vaikka kokonaispaino kasvaisikin. Aeron mutkakahva painaa enemmän kuin suora ja samalla airon tasapaino paranee. Pitkäksi säädetyllä vipuvarrella mutkakahvaiset Aerot ovat Päijänissä tasapainoiset soudettavat. Painavammat ovat siis paremmat!
Pitoa piisasi, vähän likaakin
Vertailuairojen lapapinta-aloista tehtiin karkea laskelma ja siinä kisassa Aerot olivat ylivoimaisia. Yli 750 neliösentin lapapinta on lähes 50 prosenttia enemmän kuin tavallisissa puuairoissa. Lahna SeaSpeed sijoittui noiden väliin noin 650 neliösentillä.
Aerojen pito olikin hurja, ja se johti suurimpaan hetkelliseen soutunopeuteen Päijänissä, mutta myötävaikutti myös vertailun yllättävimpään asiaan. Alkuperäiseen hankainsarjaan kuuluneen Aeron hankaimen tappi katkesi, kun navakassa tuulessa vesille työnnetyn veneen keula piti voimakkaalla vedolla oikaista vastatuuleen.
Parannetun hankainsarjan tappi taas katkesi erikseen tehdyssä lujuustestissä, mikä tarkoitti vetoja täydellä voimalla ensin toisella ja sitten toisella airolla. Idea oli simuloida tyynessä tuota aitoa tuulitilannetta.

Aerojen alkuperäisen hankainsarjan hankaintapille kävi huonosti. Onneksi tilalle löytyi myös hankaintappi materiaalista, joka kesti lujuustestinkin.
Raportoimme asian valmistajalle, jolta saimme hiukan eri materiaalista tehdyn lujemman hankaintapin, joka ei katkennut testissä. Vaikka ratkaisu löytyi testin aikana, pieni epäluulo komposiitista tehtyjä, kitisemättöminä mainostettuja hankaimia kohtaan jäi. Siksi pudotimme Aerojen arvosanaa havaitusta laadukkuudesta.
Sama lujuustesti tehtiin metallihankaimilla varustetuille airoille, jotka kestivät ongelmitta.
- Neliskulmaisen järviairon hankaimen paikka pitää valita heti oikein, koska toista reikää ei voi tehdä. Se heikentäisi airoa.
- Pyöreävartisessa airossa nivelhankaimen paikkaa on helppo säätää. Lavan asennon kanssa tosin saa olla tarkka.
Kirveet kärjessä
Painotettu pistetaulukkomme osoittaa, että vertailun kirvesairot olivat edellä muita. Soutamiseen perehtyneelle se ei ole yllätys, koska kilpasoudussa kirvesmuoto on syrjäyttänyt muut. Voittoa tavoittelevat tietävät, että kirvesairo on paras.
Kirveslavan kulma suhteessa varteen ja lavan sijainti pääosin varren alapuolella mahdollistavat parhaan ergonomian jopa vähän lyhyemmässä airossa. Lapa kulkee vedessä oikeassa paikassa eli lähellä pintaa.
Lahna SeaSpeed nousee kärkeen ennen kaikkea siksi, että pyöreävartisessa airossa nivelhankaimen paikka on säädettävissä veneen ja soutajan mukaan.
Aerojen mutkakahvainen versio sijoittuu kolmanneksi. Alkuun mutka kahvassa epäilyttää, mutta lopulta se tuntuu toimivalta ja tasapainoisemmalta kuin suorakahvainen. Hankaimen helppo säädettävyys ja pyörivä holkki kädensijassa ovat mainioita ideoita. 245 sentin pituus riittää kuitenkin vain matalalaitaiseen veneeseen.
Lahnakosken SeaSide hyötyy pituudestaan ja keveydestään, puuvene Wäinöihin tilattu FinLaken erikoispituus taas jäi vähän väliinputoajaksi, vaikka onkin toimiva perusairo.
Niukasti viimeiseksi jääneestä suorakahvaisesta Aerosta puuttuu avuja, joilla mutkakahvainen nousi kolmanneksi.
Tämän vuoden airouutuudet ovat soutajalle loistava asia. Uudet ideat vievät kehitystä eteenpäin – ja pakottavat vanhat tekijät panemaan tuotteisiinsa kaiken osaamisensa.
Näin vertailu tehtiin
Airovertailun tulokset perustuvat sekä mittauksiin että soutukokeisiin.
Airot punnittiin ja niiden painopisteen paikka määritettiin. Painopisteen etäisyys kahvan ja lavan päästä mitattiin. Lisäksi airojen lapapinta-alojen suuruus laskettiin.
Jokaisella airolla soudettiin vähintään puolentoista kilometrin rauhallinen soutumatka. Lisäksi airoilla soudettiin lyhyt matka täydellä soututeholla ja pidempi matka reippaalla kuntosoutuvauhdilla. Nopeuksia mitattiin näissä testeissä gps:n avulla, mutta vedon eri vaiheiden suurten nopeuserojen vuoksi vertailutaulukkoon kelpaavia tuloksia ei saatu. Veneinä olivat korkealaitainen Veto 5 ja matalalaitainen Päijän 471.
Soutukokeissa kiinnitettiin erityinen huomio airojen käsittelyn keveyteen, soutuergonomiaan ja airon otteen pitoon vedestä. Lisäksi arvioitiin airon kahvan mukavuutta, esimerkiksi sen asentoa ja”käteensopivuutta”.
Airoilla tehtiin myös lujuustesti, jossa toisella airolla soudettiin muutama veto täydellä teholla ja heti perään sama toistettiin toisella airolla, veneen kääntymissuuntaa siis vaihdeltiin nopeasti soutajan maksimivoimalla. Koe vastaa tuulessa kääntyvän veneen oikaisemista voimakkailla vedoilla.
Arvosteluperusteet
Keveyden arvosana perustuu airon ja hankaimen punnittuun kokonaismassaan. Pidempi airo saa samalla painolla paremman pisteen kuin lyhyempi airo.
Tasapainoisuuden arvosana perustuu airon painopisteen mitattuun sijaintiin sekä soutukokeisiin. Jos painopiste on lähellä hankainta, airon käsittely etenkin palautuksessa on kevyempää ja mukavampaa kuin ”nokkapainoisen” airon käsittely.
Pito vedessä -arvosana syntyy sekä lasketusta airon lavan pinta-alasta että soutukokeista. Mitä vähemmän airo vedessä ”luistaa”, sitä parempi arvosana.
Kahvan mukavuudesta annettava arvosana perustuu soutajien arvioon.
Säädettävyyden arvosana perustuu siihen, miten helposti hankaimen paikkaa voi muuttaa ja pysyykö airon lapa säädössä alkuperäisessä asennossa.
Havaittu laadukkuus perustuu airon osien kestävyyteen testin aikana tai esimerkiksi puuairojen liimausten ja pinnan kuntoon.
Lahna SeaSpeed
Pituus: 255 cm Paino: 2 126 g Hinta: 149 €
SOUDETTAVUUS Keveys ja tasapainoisuus tekevät Lahnakosken uutuudesta erittäin hyvän soutaa. Kun lapapintakin on testin toiseksi suurin ja kirveslavan muotoilu muistuttaa oikeita kilpa-airoja, pito riittää kovempaankin menoon. Tämä olisi vertailuairoista paras valinta Sulkavan soutuun.
RAKENNE Oksattomasta männystä tehdyn airon rakenne on hyvin siro, mutta lujuustesti ei tuottanut ongelmaa. Airo on varreltaan pyöreä eli ruuveilla kiristettävän nivelhankaimen paikkaa voi helposti vaihtaa. Tasapainoa parantaa airon tyviosan paksunnos.
SOVELTUVUUS Säädettävyyden vuoksi Lahna SeaSpeed sopii kaikille soutajille, veneen leveyskään ei rajoita. Korkealaitaiseen veneeseen joka suhteessa vielä parempi on 270 senttiä pitkä versio, jota pääsimme testaamaan varsinaisen vertailun jälkeen.
- Tähän asti soutajille ei ole ollut tarjolla teollisesti valmistettavia kirvesairoja. Tämän puutteen selvään testivoittoon noussut uutuus korjaa.
Hyvää
- Kirvesmuoto
- Tasapainoisuus
- Säädettävyys
Huonoa
- Pinta lakattu
★★★★★ 9,2
Remo kirvesairo
Pituus: 270 cm Paino: 2 310 g Hinta: noin 100 €
SOUDETTAVUUS Remo ei ole erityisen kevyt, mutta airo on esimerkillisen tasapainoinen ja siten kevyt soutaa. Varsinkin ”omassa” veneessä Jäppi 2:ssa airo toimii soudettaessa täydellisesti, kun veneen leveyden vuoksi hankain on kaukana kahvasta eli vipuvarsi on pitkä.
RAKENNE Kuusesta tehty Remo ei ole kovin siro eikä lapapintakaan ole järin suuri, mutta lavan asento takaa pidon. Kahva on käsin vuoltu istuvaksi. Neliskulmaisen järviairon muoto on eduksi tasapainolle, mutta hankaimen paikka on kiinteä.
SOVELTUVUUS Vertailussa ollut Remo kirvesairo on sovitettava huolella veneeseen, reikä hankaimelle pitää heti porata oikeaan paikkaan. Vene- tai soutajakohtainen hienosäätö ei ole mahdollista.
- Remo kirvesairo on veneenveistäjän omaansa tekemä huippuairo, joita jonkin verran riittää myytäväksi myös muille. Remo on perinteistä käsityötä parhaimmillaan.
Hyvää
- Kirvesmuoto
- Tasapainoisuus
- Hienoa käsityötä
Huonoa
- Ei säädettävä
★★★★★ 8,9
Aerot, mutkakahvainen
Pituus: 245 cm Paino: 2 375 g Hinta: 199 €
SOUDETTAVUUS Ison lapapinnan vuoksi pito on vähän turhankin hyvä, hankain joutuu lujille. Tasapainoisuus soudussa on heikompi kuin parhaissa, mutta parempi kuin suorakahvaisessa Aerossa. Painavampi kahva parantaa tasapainoa. Kun mutkaan tottuu, se on toimiva.
RAKENNE Tasapainopulmat seuraavat tasapaksusta alumiinivarresta. Aerot ovat myös puuairoja painavammat. Isoin kysymysmerkki ovat komposiittihankaimet, vaikka poikki menneiden hankaintappien tilalle löytyikin lujuustestin läpäissyt materiaali.
SOVELTUVUUS Mutkakahvaiset Aerot sopivat hyvin Päijänin omaan, matalalaitaiseen 471 -veneeseen. Korkealaitaisempaan Veto 5 -veneeseen 245 senttiä pitkä airo on liian lyhyt.
- Rohkeasti uusia linjoja avanneet Aerot kaipaavat vielä vähän kehitystä, mutta moni asia on kunnossa. Parasta on helppo säädettävyys.
Hyvää
- Raju pito
- Säädettävyys
- Pyörivä kahva
Huonoa
- Tasapainopuutteet
- Paino
★★★★✩ 8,6
SeaSide
Pituus: 270 senttiä Paino: 2 215 g Hinta: 79,90 €
SOUDETTAVUUS Pituuteensa nähden kevyt airo osoittautui vertailussa yllättävänkin tasapainoiseksi ja hyvin soudettavaksi. Lavan pito ei yllä parhaiden tasolle, mutta veneen ollessa liikkeessä pitoa on aivan tarpeeksi.
RAKENNE Kevyestä kuusesta tehdyn airon varsi on pyöreä, mikä mahdollistaa helposti säädettävän nivelhankaimen käytön. Tämä versio on kauniin väriseksi kyllästetty eikä pintamateriaalina siis ole aina epäilyksiä herättävä lakka, joka voi hilseillä ikävästi.
SOVELTUVUUS Pitkä SeaSide sopii säädettävyyden ansiosta moneen veneeseen, myös korkealaitaiseen. Soutajan kannattaa hakea itselleen paras hankaimen paikka.
- Perinteisellä ja yksinkertaisella tavallakin voi tehdä hyvän puuairon, kunhan materiaali on oikea.
Hyvää
- Keveys
- Säädettävyys
- Ulkonäkö
Huonoa
- Pito
★★★★✩ 8,5
FinLake
Pituus: 255 senttiä Paino: 2 219 g Hinta: 79.90 €
SOUDETTAVUUS Muuten asiallinen airo kärsii tässä vertailussa hiukan huonosta hankaimen paikasta, joka tekee soutamisesta tarpeettoman raskasta. 255 senttiä on moneen veneeseen vähän turhan lyhyt.
RAKENNE Neliskanttisen järviairon hankaimen paikkaa ei voi vaihtaa. Männystä tehty airo on varsin siro ja siksi melko kevyt ja tasapainoinen. Lapa toimii soutaessa kokoonsa nähden hyvin, mutta sen liimaukset irvistivät jo testin aikana.
SOVELTUVUUS FinLake soveltuu parhaiten melko matalalaitaiseen soutuveneeseen, jonka omistaja ei hifistele hankaimen hienosäädöllä. Perussäädössä kannattaa sitten olla tarkka.
- Perinteisen järviairon hyvä puoli on paksumman tyvipään kohentama tasapaino ja huono puoli hankaimen reiän poraaminen airon läpi.
Hyvää
- Tasapainoisuus
- Lavan muoto
Huonoa
- Ei säädettävä
- Rakoilu liimauksissa
★★★✩✩ 8,0
Aerot, suorakahvainen
Pituus: 245 senttiä Paino: 2 284 g Hinta: 169 €
Suorakahvaisen Aeron soudettavuudessa korostuvat rakenteen huonot puolet. Airo on nokkapainoinen, mikä tekee soutamisesta turhan raskasta. Pitoa tässäkin versiossa silti piisaa ruhtinaallisesti.
Tasapainopulmat seuraavat tasapaksusta alumiinivarresta. Yllättävän pieni ero kokonaispainossa vaikuttaa tuntuvasti koko airon tasapainoon silloin, kun painoero on kahvassa. Kevyempi suorakahvainen on siis sisarmalliaan heikompi.
Suorakahvaiset Aerot sopivat vain matalalaitaiseen soutuveneeseen. Lyhyyden vuoksi hyvää säädettävyyttä ei ole helppo hyödyntää.
- Suorakahvaisesta Aerosta painottuvat rakenteesta johtuvat tasapaino-ongelmat. Sata grammaa lisää painoa kahvapäähän auttaisi.
Hyvää
- Raju pito
- Säädettävyys
Huonoa
- Tasapainopuutteet
- Paino
- Lyhyys
★★★✩✩ 7,9










