Yamarinissa huomiota herätti ennen kaikkea läpikäveltävyys. Kajuuttaan pääsee oven avauksella kannelta, ei pelkästään sivukansia pitkin, kuten useimmissa 1980-luvun matkaveneissä.
Helppokulkuisuus oli suunnittelun lähtökohta laajemminkin. Ohjaamoon mitoitettiin reilu seisomakorkeus ja vain vessa erotettiin omaksi tilakseen ovella.
Aiemmasta 750 Big Game -mallista tuttu perän nukkumakajuutta jätettiin 7400:sta pois. Sitä ei haluttu eikä sille olisi jäänyt tilaakaan, sillä peräkannen alle piti mahtua sisäperämoottori.
Useimmissa 7400:issa se on Yamahan 165-hevosvoimainen ME 370 STI -diesel, joita asennetaan nykyäänkin veneen seuraajamalleihin. Toinen, erityisesti Ruotsiin myydyissä yksilöissä suosittu kone on ollut Volvo Pentan 170-hevosvoimainen KAD 32, diesel sekin.
Linjoiltaan 7400 Big Game on asiallisen konservatiivinen, ihan tyylikäskin, muttei kovinkaan sporttinen kuten vanhemmat pitkänokkaiset Yamarinit, 750 Big Game ja Big Ride. Silti muotoilu tyydyttänee ostajakuntaa, heissä kun lienee runsaammin käytännöllisyyden nimiin vannovia perheenisiä kuin trendivainuisia nuoria.
Ken käytännöllisyyttä arvostaa, kokee sitä jo veneeseen kulkiessaan. Keulakannen kulkutie on muotoiltu keskeltä syvemmäksi, jotta sivukaiteet olisivat sopivalla korkeudelle kannella kävelevälle. Ihan hyvin niihin yltääkin, vaikka ne kannen reunoille kiinnitettyinä jäävätkin hiukan etäälle. Kapeahkoilla sivukansilla liikkuvalle ne ovat juuri oikeassa paikassa.
Koska läpikäveltävyys toimii mainiosti, sivukansia pitkin kajuuttaan tulee tuskin kierrettyä. Luontevinta kulkutapaa korostettiin myöhemmissä malleissa. Niissä luovuttiin kokonaan yhtenäisistä, keulasta ohjaamon takareunaan ulottuvista sivukaiteista. Tilalle asennettiin erilliset katto- ja keulakaiteet.
Kulku kyljittäin kiinnitettyyn veneeseen on vähän pulmallisempaa. Jalalle ei perän avotilassa ole askelmia eikä sivupenkkejäkään. Jalkaa ei liioin saa soviteltua partaan päälle, tiellä on sen verran kaideputkea.
Ankannokkaa Yamarinissa ei ole, mutta perän uimatasoa voisi kutsua vaikkapa ankan pyrstöksi. Se on ikään kuin kansimuotin helma, joka on sangen nätisti pultattu ja saumattu runkoon. Uimatikkaat ovat piilossa tason alla.
Tässä veneessä tasolta pääsee avotilaan kulkuaukosta. Uudemmissa malleissa porttia ei enää ole, sillä perän varalaitaan piti saada CE-määräysten mukaisesti lisää korkeutta.
Lue juttu kokonaisuudessaan Kipparista 7/2006
Tekniset tiedot:
Pituus 7,4 m
Leveys 2,6 m
Paino n. 2 000 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Makuusijoja 3+2
Polttoainesäiliö 170 l
Vesisäiliö 60 l
Moottorisuositus 100-165 hv sisäperämoottori
Moottori Yamaha ME 370 STI, 165 hv sisäperädiesel
Myyntihinta 52 900 euroa
Hinta valmistusvuonna 328 000 markkaa, Yamaha ME 370 STI -moottorin kanssa