Uutiset

Helsinkiin saapui kauden aikana ennätysmäärä risteilymatkailijoita

Risteilijät toivat kauden aikana Helsinkiin 520 000 matkailijaa. Heistä lähes puolet olivat yhdysvaltalaisia ja saksalaisia.

23.10.2018

TekstiJukka Hiiro

Kansainväliset risteilyalukset toivat Helsinkiin päättyneellä kaudella ennätysmäärän risteilyvieraita. Risteilyvieraita saapui Helsinkiin yli puoli miljoonaa, kaikkiaan 520 000. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 40 000 matkustajaa, mikä prosenteissa tekee 8,5.

Aluksia Helsingissä kävi toiseksi eniten koskaan eli kaikkiaan 285 alusta. Vuonna 2013 aluksia kävi kauden aikana yksi enemmän, mutta koska nykyisin käytettäviin risteilijöihin mahtuu enemmän matkustajia, selittää se vierailijoiden ennätyksellisen määrän tällä kesäkaudella.

”Helsinki on pääkaupunkina houkutteleva kohde risteilymatkustajille. Tänne on mukava vastaanottaa vierailijoita, kun kaikki tietävät, että palvelut toimivat ja ympäristöstä huolehditaan”, Helsingin Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen sanoo tiedotteessa.

Eniten vierailijoita risteilijöillä saapui Helsinkiin Saksasta, saksalaisia oli risteilymatkailijoista neljännes eli 25 prosenttia. Toiseksi eniten vierailijoissa oli amerikkalaisia, 24 prosenttia. Brittejä oli 12 prosenttia, kanadalaisia viisi prosenttia, ja italialaisia sekä espanjalaisia molempia neljä prosenttia.

Kuluvan vuoden kansainvälinen risteilykausi päättyi viime viikon keskiviikkona eli 17. lokakuuta. Ensi vuonna kausi alkaa näillä näkymin vapun aattona, kun Hernesaaressa avautuu uusi risteilyliikennelaituri kaikkein suurimpia risteilyaluksia varten.

Lue myös nämä

X