Tilaa
Uutiset

Järvien vesi on vuodenaikaan nähden matalalla ja jäät yhä heikkoja

Järvien jäät ovat yhä näin joulukuussa heikkoja, jos jäitä edes löytyy, muistuttaa Suomen ympäristökeskus Syke.

05.12.2018

TekstiJukka Hiiro

Järvien jäät ovat yhä näin joulukuussa heikkoja, jos jäitä edes löytyy, muistuttaa Suomen ympäristökeskus Syke. Lisäksi veden pinta on monissa järvissä yhä matalalla.
Syken mukaan järvien jäätilanteessa onkin suuria vaihteluja alueesta riippuen, ja jos jäälle aikaa, on syytä olla erittäin varovainen.

Kuvaavaa jäätilanteen poikkeuksellisuudessa on Syken mukaan se, että vaikka Pohjois-Suomen suurilla järvillä ranta-alueilla saattoi olla marraskuun lopussa jo 10 sentin jää, järvien selät saattoivat vielä lainehtia avoimina.

”Mahdolliset lumisateet heikentävät jäänkasvua ja vaikeuttavat heikon jään alueiden erottamista”, muistuttaa hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.

Keski- ja Etelä-Suomessa monien järvien pinta on niin ikään yhä vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen alhaalla. Syken mukaan tämä on tilanne muun muassa Päijänteellä, Keiteleellä, Keurusselällä, Tarjanteella ja Längelmävedellä.

Itäisessä Suomessa järvien vesitilanne on parempi, mutta esimerkiksi Saimaalla Pielisellä vedenkorkeus on sielläkin hieman keskiarvoa matalammalla.

Lue myös nämä

X