Tilaa
Uutiset

Käytettyjä veneitä kaupataan taas kuun vaihteessa Naantalissa

Suomen suurin käytettyjen veneiden myyntitapahtuma Naantalin Veneet Esillä järjestetään 31. elokuuta – 2. syyskuuta.

26.08.2018

TekstiJukka Hiiro

Suomen suurin käytettyjen veneiden myyntinäyttely valloittaa Naantalin vierassataman jälleen kuun vaihteessa. Naantalin Veneet Esillä -tapahtumassa on noin sata yksityisten ja yritysten myymää käytettyä venettä. Järjestäjä lupaa, että veneitä on tarjolla kaikista kokoluokista.

”Tapahtuman suosio tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta. Käytettyjä veneitä tuodaan Naantaliin ympäri Suomea ja näyttelyvieraita saapuu Naantaliin myös ulkomailta”, kertoo Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto tiedotteessa.

Aikaisempien vuosien perusteella näyttelyssä myynnissä olleista veneistä on myyty aina noin neljännes.

”Myyntinäyttely on paras mahdollinen paikka vertailla tarjontaa ja koeajaa useampikin vene viikonlopun aikana”, sanoo Levanto.

Naantalin sillat estävät isoimpien purjeveneiden tulon näyttelyyn, mutta pienempiä purjeveneitäkin laitureissa on kaupan. Suurin osa näyttelyssä myytävistä veneistä on järjestäjän mukaan noin 50 000 euron matkaveneitä, mutta joukossa on myös useiden satojen tuhansien veneitä sekä vain muutaman tuhannen veneitä.

Ostoaikeissa olevia tapahtuman järjestävä Naantalin Venemessut haluaa auttaa opasvideoin. Tapahtuman Facebook-sivuilla julkaistaan videoita, joilla kerrotaan mihin ostajan kannattaa kiinnittää huomiota ennen ostopäätöstä.

”Lisäksi Nådendal Segelklubb ry:n kommodori Janne Laine on lauantaina 1. syyskuuta kello 17 Naantalin Vierassataman ravintolassa opastamassa veneen ostoon liittyvissä asioissa. Laineella on 30 vuoden venekatsastajan kokemus, joten asiantuntemusta löytyy”, Levanto kertoo

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoja tapahtumasta löydät täältä, ja tapahtuman Facebook-sivun täältä.

Lue myös nämä

X