Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Testit

Kipparin kalenteri helmikuu 2020: Grandezza 37 CA – Hillityn edustava

Uusi Grandezza sopii vaativan perheen lomaveneeksi, ja sen valmiudet riittävät myös erilaisiin edustustehtäviin.

01.02.2020

TekstiKarel Kakko

KuvatPasi Nuutinen

Kenelle: Perheelle tai seuraelämää viettävälle pariskunnalle, joka haluaa panostaa mukavuuteen ja kenties sitä kautta myös tavallista runsaampaan lisävarusteluun.


Kokkolasta kotoisin olevien Grandezza-veneiden tyyli on vuosi vuodelta entistä ajattomampaa ja suoraviivaisempaa.

Uudessa 37:ssa on nähtävissä paljon tämän ajan tunnusmerkkejä, kuten pystyyn terävöitetty keula sekä runkoikkunat. Kokonaisuus on kuitenkin neutraali ja hillitty.

Laivueeseen kuuluu seitsemän eri mallia ja viisi eri runkoa, joista 28- ja 40-jalkaisissa on kaksi erilaisella ylärakenteella olevaa versiota. Uusi ”kolmeseiska” täyttää odotetusti 34- ja 40-jalkaisten välillä olleen ison aukon.

Erityisesti eteläisessä Euroopassa markkinoita hallitsevat yhä suuremmat, avoimet DC- ja performance-cruiser-tyyppiset avomatkustamolla varustetut veneet. Grandezzan tyyppisille kokonaan katetuille muunnoksille on silti kysyntää.

Umpinainen tunnelma saadaan häivytettyä viimeisimpien trendien mukaisesti, eli kasvattamalla sekä ikkunapinta-alaa että kattoluukkujen määrää ja kokoa. Uudessa Grandezzassa kerrotaan olevan peräti 13 neliömetriä ikkunaa. Siihen kuuluvat myös nykytyylin mukaiset kookkaat runkoikkunat.

Keulakansi on muotoiltu superjahtien tapaan, jolloin keulassa kuuluu olla vähintään pieni sohvantapainen, jossa voi ajon aikana istuskella.

Grandezzan keulakannen toteutus on yksinkertaisen hieno. Osa lisävarusteena myytävästä patjasarjasta kääntyy selkänojaksi ja jaloille on muotoiltu syvennys keulapiikkiin. Näin kahden istuttava nautiskelupaikka on valmis.

Edustusta ja seuraelämää

Grandezza 37 on hieno esimerkki siitä, kuinka seurustelukulttuuri on vahvistunut veneilyssä. Tässä 11 metriä pitkässä risteilijässä on kaksi makuuhyttiä kannen alla, joissa kummassakin on kaksi vuodepaikkaa.

Seurustelu- ja oleskelutilaa on jopa kymmenelle, ja juhlapuitteita täydentää avotilan jatkeena oleva poikkeuksellisen laaja uimataso.

Salonki ja avotila ovat kooltaan samaa luokkaa, ja kumpaakin hallitsevat L-malliset sohvat. Avotilaa peittää käytännössä kokonaan kiinteäkehyksinen kate, johon kuuluu liu’utettava markiisipeite – sähköllä toimiva tietysti. Salongin katossa on vakiovarusteena sähkötoiminen lasikattoluukku, joka tosin suurimmaksi osaksi on ohjaamon yläpuolella.

Tilat on eroteltu toisistaan lasisilla liukuovilla. Kun lasiovet ovat auki, ne kasaantuvat sohvaryhmien väliin. Tähän voisi toivoa parannusta siten, että ovirykelmän saisi vietyä pentterin puoleiseen päätyyn, jolloin sohvat muodostaisivat entistäkin ehyemmän kokonaisuuden. Liukuovielementit saisivat olla myös kapeammat, jolloin niitä tietenkin olisi yksi lisää. Muutos ei liene teknisesti mahdoton, eikä edes vaikea toteuttaa.

Avotilan turkki on vakiona tiikkipäällysteinen. Salongissa tiikkilattia on lisävaruste, ja vakiona siinä on pehmeä matto. Matto tuo sisälle lämpimän tunnelman, joten sen puolesta on helppo liputtaa.

Yleensä matkaveneissä sohvaryhmän etummainen osa on käännettävissä toisin päin, jotta siinä voidaan istuskella menosuuntaan tähyillen. Kääntötempusta on jo muodostunut eräänlainen vakio, jossa valmistajat ovat kilpailleet siitä, kuka tekee hienoimman mekanismin istuimen kääntämiseen.

Grandezzassa ei turvauduta vippaskonsteihin, vaan istuimet ovat rehdisti valmiina siinä missä niiden pitääkin. Kolmeseiskassa on kuljettajan vieressä paapuurissa kahden istuttava penkki matkan seuraamista varten. Sohva on erikseen taaempana, ja sillä hyvä.

Se, että salongin pöydän voi laskea alas ja siihen voi lisävarusteena hankkia patjan, tuntuu lähinnä muodollisuudelta. Onpahan ainakin teoriassa isoon veneeseen saatavissa kuusi makuupaikkaa, jotta arvostelijatkin saadaan tyytyväisiksi.

Pentteri palvelee sujuvasti sekä salonkia että avotilaa. Tilaa on peräti 140-litraiselle jääkaapille. Kuvassa näkyvät myös lisävarusteiset ylimääräinen vetolaatikkokylmiö, astianpesukone sekä mikroaaltouuni.

Majoitus maun mukaan

Kannen alapuolisia majoitustiloja yhdistää pieni käytävä, josta kuljetaan kumpaankin hyttiin ja toilettiin. Käytävän yhteyteen on myös sijoitettu ripustuskaappi, joten esimerkiksi ulkovaatteita tai pelastusliivejä ei tarvitse penkoa hyteistä.

Päähytti on keulassa, vaikka luokkajako tyylin ja mukavuuden suhteen on tässä veneessä hyvin lievä. Salongin alla osittain oleva keskiveneen hytti on varustettu jopa keulahyttiä isommalla pukeutumispenkillä ja vaatekaapilla. Keulahytissä on sen sijaan enemmän vau-efektiä, sillä tilan keskellä kohoavaa parivuodetta ympäröivät laajat runkoikkunat. Kuinka hienoa se sitten on kun nukkumatti kutsuu, on toinen juttu. Vetäytyminen taempaan hyttiin tuntuukin levollisemmalta optiolta. Mutta verhot tietysti kuuluvat vakiovarustukseen.

Päähytin vuode on korkealla, jotta se on saatu sijoitettua edemmäs keulaan. Tapa on yleistynyt veistämöiden käydessä keskinäistä kisaa tilankäytöstä. Mutta korkeasta vuoteesta on etuakin, sillä sen etureuna on saranoitu ja alla on iso ruuma vuodevaatteille.

Keskihytissä on kaksi erillisvuodetta, joiden välissä oleva käytävä voidaan peittää levyllä, jolloin sänkypaikat saadaan yhdistettyä parivuoteeksi. Muulloin välilevyä käytetään ulomman vuoteen selkänojana, ja vuode muuttuu sohvaksi. Keskihyttiä voidaan siis käyttää myös oleskelu- tai lepotilana.

Toiletti on varustettu erillisellä, jopa ylellisen tilavalla suihkukaapilla. Mutta kaikessa tyylikkyydessä tulee mieleen, että eikö tämän tasoisessa veneessä voi olla suoraa käyntiä keulahytistä toilettiin. Järjestelyä arvostetaan enemmän ulkomailla, eikä tapa ole yleistynyt meillä.

Tyydyttävä suorituskyky

Uutta mallia suunniteltaessa Kokkolassa on pitäydytty kohtuullisessa vauhtihaarukassa, eikä hevosvoimia ole alettu istuttamaan ahnehtimalla.

Moottorivaihtoehdoiksi tarjotaan kahta erilaista teholuokkaa, joissa kummassakin käytetään Volvo Pentan D4-sisäperädieseleitä kaksoisasennuksena.

Valittavana ovat joko 260- tai 300-hevosvoimaiset versiot.

Koeajovene oli varustettu tehokkaammilla 300 hevosvoiman moottoreilla, joilla mittasimme 35,6 solmua huippunopeutta. Rungon potentiaali sietäisi varmaankin nopeampaakin etenemistä, mutta toisaalta valitut D4:t ovat painonsa ja ulkomittojensa puolesta tähän veneeseen mainiot valinnat. Myös kaksoismoottoriasennus on tämän veneen ainoa looginen valinta.

Kerrankin moottoritilan kansi on riittävän iso ja peräpeiliasennuksetkin ovat käsillä.

Vene varustetaan vakiona Zipwake-automaattitrimmeillä. Moottoreissa on mukana myös vetolaitteiden trimmiavustin, joten vähemmänkin asiaan vihkiytynyt pystyy niiltä osin kohtuulliseen ajosuoritteeseen.

Erilaiset automatiikat ovat osoittautuneet toimivuuden kannalta erittäin venekohtaisiksi. Grandezzassa järjestelmät näyttäisivät toimivan hyvin.

Trimmit avustavat liikkeelle lähdettäessä ja vene kapuaa kuin huomaamatta jouhevaan liukuun. Trimmit kytkettiin myös välillisesti pois toiminnasta rungon käyttäytymisen selvittämiseksi, eikä siinä ilmennyt mitään huomautettavaa.

Taloudellisin marssinopeusalue löytyy 20 – 25 solmun väliltä, jolloin parhaimmillaan alitetaan 2,7 litraa dieseliä per meripeninkulma. Talousalue on yllättävän alhainen näinkin kookkaassa veneessä. Tässä kokoluokassa ei ole tavatonta, että hyötysuhde on parhaimmillaan vasta yli 25 solmun nopeuksissa, mutta hyvä näin. Vajaan 25 solmun vauhti on kahdeksan tonnia painavassa Grandezza 37:ssa arvokkaan tuntuista lipumista.

Helppo ajettava

Nykyään jo lähes jokaisessa isossa ja täyskatetussa matkaveneessä pääsee ohjaamosta oven kautta sivukannelle. Se helpottaa suuresti veneen käsittelyä ja tekee vaivattoman operoimisen mahdolliseksi jopa yksin.

Ohjaajalla on loistava näkyvyys joka suuntaan ja mukava ajoasento löytyy helposti.

Jo edellä mainittujen trimmiavustimien lisäksi vakiovarustukseen kuuluu myös keulapotkuri. Kun vene on vielä varustettu kahdella moottorilla, ei kenelläkään pitäisi olla valittamista. Ja ne joille edellä luetellut ominaisuudet eivät riitä, voivat täydentää veneensä tekniikkaviidakkoa vielä peräohjailupotkurilla tai keskitetyllä Side-Power-ohjailujärjestelmällä.

Kaiken kukkuraksi optiona on vielä moottoreiden joystick-ohjain. Valinnan varaa siis riittää.

Hyvä hallittavuus ja ketterä ajettavuus saavat Grandezzan tuntumaan kokoistaan pienemmältä.

Hiljaista kyytiä

Runkoäänet ovat vaimeat, jopa olemattomat, ja rakenne vaikuttaa kokonaisuudessaan vankalta. Matkanopeuksien 73  – 74 desibeliä on todella vähän, eikä viimeisen huippunopeudenkaan hakeminen moottoreita trimmaamalla saanut aikaan kuin enimmillään 81 desibeliä.

Melusta saa tiputettua desibelin tai pari, kun laskee hieman moottoreiden trimmejä – samalla tosin nopeus putoaa ja taloudellisuus heikkenee.

Melutaso on joka tapauksessa niin alhainen, ettei se ole häiritsevä ajoi miten tahansa. Tähän tosin liittyy pieni varaus. Erittäin alhainen melutaso saa aikaan myös sen, että esimerkiksi 1 500 – 1 750 kierroksen alueella matkustamoon ja ohjaamoon kantautui voimansiirrosta peräisin olevaa resonanssia. Hiukan kovemmalla moottorin taustamelulla siihen ei välttämättä olisi kiinnittänyt huomiota.

Eikä verrattoman hyvin onnistunut äänieristys tällä kertaa tarkoita sitä, että moottorit olisi haudattu jonnekin huoltomiesten ulottumattomiin. Moottoritilan kannen avaaminen, sähköavusteisesti totta kai, paljastaa hyvät edellytykset rutiinihuolloille ja tarkastuksille.

On harvinaista herkkua, että peräpeilin asennuksiin pääsee helposti käsiksi, sillä kansi aukeaa peräpeiliin asti.

Ajotuntuma Grandezzassa säilyy käytännössä muuttumattomana huippunopeuteen asti, ja etenemisvauhti voidaan valita aina tilanteiden mukaan.

Aallokko ei aiheuttanut ongelmia tai yllätyksiä. Koeajopäivän kohtalainen merituuli oli isommilla selillä kasannut reilun puolen metrin korkuisen aallokon. Niissä Grandezza meni kuin kiskoilla. Isompien alusten peräaallot murskautuivat alle hienoisella jyminällä, eikä veneen heilahteluihin tarvinnut puuttua ylimääräisellä ohjaamisella.

Lähes valmis kokonaisuus

Grandezzan vakiovarustus on hyvä. Siihen sisältyy muun muassa tavallista tilavampi jääkaappi, lämmitys, lämmin painevesi, navigointielektroniikka, trimmiavustimet ja paljon muuta. Toki veneellä on hintaa nelisensataa tuhatta, mutta kattava varustelu ei ole aina itsestäänselvyys isossakaan veneessä.

Lisävarustelista ei myöskään jätä kylmäksi, vaan siitä löytyy lähes kaikki kuviteltavissa oleva ja vähän muutakin.

Listalla on myös harmaa runkoväri, joka yllätys yllätys tehdään teippaamalla. Veneen gelcoat on siis aina valkoinen. Teippaukset ovat yleistyneet jopa megajahdeissa. Ominaisuuksiltaan ne ovat maalien tasolla ja niiden kulutuskestävyys on osoittautunut kelvolliseksi.

KIITÄMME

+ Vakiovarustelua

+ Hallittavuutta

+ Moottoritilaa

MOITIMME

– Avotilan liukuovien toteutusta

Tekniset tiedot

Grandezza 37 CA

Pituus 11,55 m, leveys 3,50 m, paino n. 7 500 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Henkilöluku 10, CE-luokka B
Tehosuositus 2×260 – 2×300 hv, koeajomoottorit Volvo Penta D4 2×300 hv, polttoainesäiliö 650 l
Makeavesisäiliö 260 l, jätevesisäiliö 160 l

Vakiovarusteet mm. köydet, lepuuttimet suojuksineen, avotilan L-sohva ja valaistus, kansisuihku, avotilan sähkötoiminen markiisikate, maasähköjärjestelmä, avotilan tiikkipäällyste, salongin pöytä sähköjalalla, lämminvesivaraaja 22 l, keraaminen dieselliesi, liesituuletin, jääkaappi 140 l, mattosarja, kansiluukku, hyttysverho, sähköllä huuhdeltava wc, sähköinen moottoritilan kansi, sammutusjärjestelmä, automaattinen pilssipumppu, karttaplotteri, automaattitrimmit, tuulilasinpyyhkimet, keulapotkuri, Fusion-äänentoistojärjestelmä, salongin sähkökattoluukku.

Lisävarusteet mm. kattavampi navigointielektroniikka, tutka, autopilotti, peruutuskamera, VHF-radiopuhelin, peräohjailupotkuri, ankkurivinssi keulaan ja/tai perään, generaattori, aurinkokennot katolle, ilmastointi, valonheitin, monitoimiuuni, astianpesukone, televisiovalmius, tiikkilattia salonkiin, keulakannen sohva, kuomu, avotilan pöytä, runkoväri(teippaus).

Hinta alkaen 397 435 € kahdella 260 hv moottorilla, koeajomoottoreilla 410 500 € vakiovarustein
Valmistaja Grandezza

Kun veneily muuttuu entistä päiväpainotteisemmaksi, seurustelukulttuurilla on siinä merkittävämpi rooli. Aiemmin kun kotimaisen veneen koko kasvoi, hyttien ja makuupaikkojen määrä kasvoi oleskelutiloja enemmän. Nykyään se on harvinaisempaa.

”Socializing” on maailmalla yleistä myös muualla kuin veneilyssä. Amerikkalaisissa sisustusohjelmissakin voi ihmetellä sitä, että vieraiden kes­titykseen tarkoitetut suuret oleskelutilat ovat olennainen osa asumista. Sellaiset puitteet löytyvät myös Grandezzasta.

Karel Kakko

veneilytoimittaja

 

Lue myös nämä

X