Tilaa
Testit

Kokemuksia veneestäni: Albatross 29 – Albatross liitää suomalaisten suosiossa

30.06.2023

Tekstija kuvat eero pöyhönen

Turun kupeessa Kaarinan Piikkiössä toimivan Veneveistämö Syrjäsuon venebrändin Albatross-nimi syntyi kiireessä ja puolivahingossa vuonna 1973.

”Ensimmäisen venetyyppimme mainosruutua varten Vene-lehteen piti keksiä piirroskuvaan veneelle tuotenimi. Koska ilmoituksella oli kiire, Albatross valikoitui yhdessä yössä sopivimmaksi nimeksi. Lintuhahmon kanssa se rekisteröitiin myöhemmin veneidemme tavaramerkiksi”, kertoo toimitusjohtaja Esko Syrjäsuo yli 600 venettä käsittävän Albatross-nimen synnystä.

Tuotannon alkuvuosien Albatross-veneet olivat 26- ja 29- ja 32-jalkaisia, pyöreäperäisiä troolarityyppisiä uppoumarunkoisia retkiveneitä, joiden runkolinjat muistuttavat norjalaisia perinneveneitä. Ensimmäinen malli oli vuonna 1974 tuotantoon tullut Albatross 26, jota valmistettiin yli 200 kappaletta eri hyttiversioina. Suosituin malli oli perähytillinen kolmekajuuttainen retkivene, jossa oli pieni avotila keskellä.

Sen seuraajana tuli vuonna 1981 markkinoille tilavampirunkoinen ja syvempikölinen Albatross 29, joka oli edeltäjänsä tapaan peräkajuutallinen malli. Siinä oli lisäksi mm. asumismukavuutta parantava vesivessa salongin peränurkassa ja hieman suurempi avotila. Kaksiysiä tehtiin viiden vuoden aikana vajaat sata yksilöä.

Albatross 29 varustettiin 33–73 hevosvoiman diesel-moottoreilla. Ensiasennuskoneena käytettiin yleensä Perkinsin 72-hevosvoimaista 4.236 M-moottoria, jolla yli 3000 kiloa painava vene liikkuu parhaimmillaan noin 10 solmun nopeutta. Lisävarusteena näihin suuremmalla moottorilla varustettuihin veneisiin asennettiin veistämöllä asiakkaan toivomuksen mukaan perään erillinen kantotaso. Tasolla pyrittiin vähentämään perän painumista nopeuden kasvaessa.

1980-luvun puolivälin jälkeen kysyntä matkaveneissä alkoi suuntautua hieman nopeammin matkaa taittaviin puoliliukuviin runkomalleihin. Syrjäsuon veistämö kehitti VTT:n kanssa yhteistyössä perinteistä uppoumarunkoista nopeamman kölillisen runkomallin, jossa oli ns. kantava köli. Sen ansiosta kohtalaisen pienilläkin konetehoilla päästiin jopa 12–15 solmun nopeuksiin. Kantokölillä varustettu Flying Albatross tuli markkinoille vuonna 1986. Näitä suurta kiinnostusta saaneita puoliliukuvia veneitä on valmistettu yli 200.

Veistämön tie kulki ajan vaatimusten mukaisesti vääjäämättä nopeampiin venemalleihin. Uusin liukuvarunkoinen Malli Albatross 35 Aves tuli markkinoille vuonna 2015.

Albatross 29 on piikkiöläisen Syrjäsuon Veneveistämön viimeinen puhtaasti uppoumarunkoinen venemalli, jota valmistettiin vuosina 1981–1986 lähes sata yksilöä.

Lue omistajan kokemukset veneestään Kipparista 9/2018

LUE MYÖS:

Kokemuksia veneestäni Albatross 26 Kippari 4/2011

Kokemuksia veneestäni Albatross 29 Kippari 7/2004

Haluatko kertoa veneestäsi?

Kerro Kipparille veneestäsi, niin tulemme ja teemme siitä jutun.

Ota yhteyttä toimitukseen tästä.

Lue myös nämä

X