Tilaa
Testit

Kokemuksia veneestäni: Summalainen – Onnistunut muunnos huviveneeksi

Huonolla hoidolla olleesta työveneestä kuoriutui komea käyttövene.

07.10.2022

Tekstija kuvat eero pöyhönen

Nykyisen Haminan kaupungin alueella itäisellä Suomenlahdella sijaitsevan Summan kylän puuveneveistämöt ovat jo hiljenneet teollisesti valmistettujen lasikuitu-, muovi ja alumiinipaattien vallattua venemarkkinat, mutta lujalla ammattitaidolla vuosikymmeniä sitten rakennettuja merikelpoisia ja kauniita summalaisia on yhä käytössä joka puolella Suomea.

Summalaisesta on kehittynyt yleisnimitys itäisen Suomenlahden pulleaposkisille fiskareille, joiden ominaispiirteitä ovat korkealle nouse­va ja hyvin vettä heittävä keula sekä kauniisti veneen keskikohdasta perään päin kaartuva laidan alaosan pullea muoto, mikä lisää perän kantavuutta ja veneen vakautta. Nämä ominaisuudet toteutuvat erittäin hyvin myös nyt esitellyssä veneessä.
Kymppimetrisen veneen on veistänyt tunnettuihin Summan veistäjiin lukeutuva Seppo Suurnäkki, jolla oli oma veistämö kylässä vuodesta 1965. Viimeisimmän veneensä mestari teki vielä eläkkeelle siirryttyään vuonna 2005.

Paitsi monia pienempiä meriläismallisia matkaveneitä, tunnettu venemestari on suunnitellut ja rakentanut paljon myös isompia lohi- ja siimaveneitä ammattikalasta­jien käyttöön sekä myös lukuisia yli 10-metrisiä matkaveneitä.

Suurnäkin veneet tunnetaan erityisen kauniista linjoistaan, tukevasta rakenteestaan ja merikelpoisuudestaan.

Yleensä Suurnäkki suunnitteli ja rakensi veneet itse niin, että myös tilaajan näkemykset kajuutasta ja sisutuksesta otettiin huomioon. Melko usein hän teki veneen asiakkaalle myös puolivalmiiksi, jolloin sisustuksen asiakas sai tehdä itse.

Dejah Thorisissa nykyinen omistaja on ammattitaitoisesti ja alkuperäiset linjat säilyttäen modifioinut aiemmin työ- ja yhteyskäytössä palvelleen veneen hytin peräpäähän 90 senttiä lisää pituutta asumistilojen suurentami­seksi. Silti perään on jäänyt vielä hyvänkokoinen avotila. Samalle rungolle monissa Suurnäkin huvikäyttöön tekemissä veneissä asumistiloja on lisätty peräkajuutalla.

Lue omistajan kokemukset veneestään Kipparista 9/2022

Lue myös:

Runko paljastaa fiskarin alkuperän – Summalainen vai pellinkiläinen?

Perinteisen pellinkiläisen paluu – Loviisasta

Ohjaamo on veneen keskellä moottorikopan jatkeena. Vaikka käytössä on plotteri, kojelaudalla on tilaa myös paperikartalle.

Tekniset tiedot

Puuvene Dejah Thoris

Kalastajamallinen, 2-kajuuttainen jäävahvistettu matkavene

Rakennusmateriaali mänty

Pituus 10,40 m, leveys 3,40 m, syväys 0,9 m, paino 6 500 kg
Kantavuus rek. 8 henk.
Nukkumapaikat 2-3 henk.
Moottori meridiesel, Sisu Valmet 420 DM, 4-sylinterinen, 4,4-litrainen vapaasti hengittävä
Nopeus matkanopeus 6–7 s.
Kulutus matkanopeudella 4–5 l/h
Varustus mm. kylmäboksi, painevesi, makeavesisäiliö 50 l, käsisuihku, boileri 20 l, kaiku, kompassi, vhf, ajolämmitin raitisilmapuhalluksella ja Webasto 2 kW diesellämmitin.
Sähköt maasähkö 230V/12 V, akut 3x125Ah.
Valmistusvuosi 1979
Suunnittelija/rakentaja Seppo Suurnäkki, Summa
Muutosrakennus Varjaagi Oy, Oulunsalo

Kaikki Kokemuksia veneestäni -juttusarjassa esitellyt veneet

Lue myös nämä

X