Tilaa
Uutiset

Kultaranta VI vaihtoi omistajaa Naantalin ennätysnäyttelyssä

25.05.2015

TekstiKiti Westerback

Naantalin Venemessut päättyivät sunnuntaina aurinkoisissa ja iloisissa tunnelmissa. Nyt kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma saavutti yleisöennätyksen.

Messujen vilkkain päivä oli sunnuntai, jolloin rantabulevardit olivat iltapäivällä tupaten täynnä veneilykansaa.

– Koska tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy, on tarkkaa kävijämäärää mahdoton sanoa. On kuitenkin selvää, että messuilla oli nyt enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen.

Näytteilleasettajilta saamamme palautteen mukaan messuvieraita on ollut runsaasti myös Turun talousalueen ulkopuolelta.  Veneiden koeajomahdollisuus on yksi iso tekijä, mikä houkuttelee Naantaliin vieraita ympäri Suomea, toteaa messujen toimitusjohtaja Juha Mäkinen.

Kauppa kävi

Venekaupan kannalta Naantalin Venemessut oli näytteilleasettajien mukaan menestys. Messuilla myytiin etenkin keskikokoisia mökkiveneitä ja käytetyille veneille löytyi uusia innokkaita kippareita. Myös myynnissä ollut Kultaranta VI -vene löysi Naantalin Venemessujen aikana uuden kodin.

– Tapahtuma on ollut yksi parhaista messuista, missä olen pitkään aikaan ollut mukana. Ostajia on ollut liikkeellä runsaasti. Olemme saaneet messujen aikana käytännössä kolme isoa venettä myytyä. Lisäksi ensi viikolle on sovittu neuvotteluja ja koeajoja. Asiakkaat etsivät nyt uuden karheita ja laadukkaita käytettyjä veneitä hintaluokassa 60-110 tuhatta euroa, kertoi Seppo Sutela Blue Ocean yrityksestä.

– Venekaupan piristyminen tänä keväänä on ihan selvä asia. Täällä messuilla olemme myyneet useita reilun kymmenen tuhannen euron venepaketteja. Olemme tyytyväisiä tapahtumaan kaikin puolin, totesi puolestaan Petri Romu Terhi- ja Silver-veneitä myyvästä Bike & Boat Worldistä.

Oheisohjelman kaunottaret

Naantalin Venemessuilla vieraili päätöspäivänä myös Suomen tunnetuimpiin muotisuunnittelijoihin kuuluva Jukka Rintala. Rintalan uusimpia iltapukuja saatiin ihastella messuilla Fashion Teamin muotinäytöksessä.

–  Naantalin Venemessut tarjosi jälleen loistavat puitteet iltapukujen esittelyyn. Vietän tänä kesänä enemmänkin aikaa täällä Naantalissa. Naantalin Taidehuoneella on kesällä pukujeni myyntinäyttely ja Unikeonpäivänä järjestetään suuri muotinäytös Kaivohuoneella, Rintala kertoi tulevasta kesästään.

Naantalin Venemessujen yhteydessä järjestetyn Miss Model of the World osakilpailun voittajaksi kruunattiin sunnuntaina Mimosa Isomäki. 

Kilpailussa myönnetyn Model Face -tittelin sai omakseen Linnea Kummel ja Young Face -palkinnon puolestaan Elise Soini.

Lisätiedot: www.naantalinvenemessut.fi

Lue myös nämä

X