Tilaa
Uutiset

Marinolle uusi mallisto

19.08.2008

TekstiKipparilehti

Kotimainen Marino, jolla riittää kokemusta vaikka muille jakaa, ottaa suuren harppauksen kohti tulevaisuuden haasteita uudella mallisarjallaan, jonka nimeksi on annettu APB. Mallistolla pyritään tavoittelemaan täysin uutta käyttäjäkuntaa, jolla on erilaiset tarpeet kuin perinteisempien mallien käyttäjillä.

Uuden malliston suunnittelussa on lähdetty siitä, että tulevaisuudessa, niin kuin monesti nykyisin, venettä käytetään yhä enemmän päivittäiseen vapaa-ajanviettoon ja niin kulku- kuin kuljetusvälineenä. Näin pääpaino uudessa mallistossa on pantu avo- ja oleskelutilojen toimivuuteen, kansitiloihin, helppoon kuljettavuuteen ja myös tavaroiden kuljettamiseen.
Verrattuna perinteisiin venemalleihin erona on se, että makuutiloja ja katettua, asumiseen tarkoitettua tilaa on oleellisesti vähemmän.

Uusissa APB (All Purpose Boat) -malleissa on myös suuri joukko muita uudistuksia, joilla veneen käyttöä on pyritty helpottamaan. Myös veneen muotoilu on ennakkoluulotonta, jossain määrin jopa futuristista, mutta valmistajan mukaan ongelmia toteutuksessa ei ole.

Vanhat rungot

Marinon ensimmäinen APB tulee olemaan 27-jalkainen malli, joka tehdään aiemman Marino Cobran rungolle. Tarkoituksena onkin hyödyntää jo olemassa olevien mallien runkoja, jotka on todettu toimiviksi. Odotettavissa onkin siis useita eri kokoisia APB-malleja.

Ulkoisesti huomio kiinnittyy köysiurin varustettuun, pehmustettuun parraslistaan. Se tulee olemaan päällystettyä solumuovia. Tarkoituksena on, että lepuuttimia ei joka paikassa tarvittaisi. Samaa tarkoitusta palvelee myös uimatasoa kiertävä, pitkälle eteenpäin ulottuva törmäyssuoja.

Katto on lähes kokonaan läpinäkyvä ja laajasti avautuva. Sivuilla on liukuovet.

Veneessä on pari makuupaikkaa, mutta pääosa veneestä on tarkoitettu matkustamiseen ja oleskeluun. Vene toimii siis mainiosti niin yhteys-, päivä- kuin retkikäytössä.
Veneen suunnittelusta vastaa Marino Design Group, joka muodostuu yhtiön omasta henkilökunnasta ja nuorista, ennakkoluulottomista teollisista muotoilijoista.

Marinon kokemuksesta venevalmistajana kertoo se, että yhtiö on maamme vanhin yhä toimiva lujitemuovisten veneiden valmistaja. Yritys täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Marinolla on tuotantolaitokset Sipoossa ja Pännäisissä lähellä Pietarsaarta.

Lue myös nämä

X