Uutiset

Mustanmeren pohjasta löydettiin tiettävästi maailman vanhin ehjä laivan hylky

Alus on hiilimittauksilla ajoitettu jopa 2400-vuotiaaksi ja näin vanhimmaksi ehjänä säilyneeksi laivan hylyksi.

08.11.2018

TekstiVeneen toimitus

Meriarkeologit ovat löytäneet maailman vanhimmman ehjänä säilyneen laivan hylyn haaksirikkoutuneena Mustanmeren pohjasta. The Guardian -lehti kertoo, että löytynyt 23-metrinen laiva saattaa olla yli 2 400 vuotta vanha.

Mustastamerestä löytynyt laiva on todennäköisesti kuulunut muinaisille kreikkalaisille. Reilun kahden kilometrin syvyydestä löytyneessä laivassa kaikki osat ovat olleet paikallaan mastoa ja soutupenkkejä myöten. Tutkijoiden mukaan laiva on pysynyt niin hyvässä kunnossa, koska Mustanmeren pohjassa ei ole ollut happea, joka olisi hajottanut sitä.

”Ehjänä säilynyt laiva klassisesta maailmasta yli kahden kilometrin syvyydessä on asia, jota en olisi ikinä pitänyt mahdollisena”, sanoo päätutkija Jon Adams Guardian-lehdessä.

”Tämä muuttaa meidän käsitystämme laivanrakentamisesta ja merenkulussa muinaisessa maailmassa.”

Laivan uskotaan olleen kauppalaiva. Aiemmin tällaisia laivoja on nähty kuvattuina vain muinaisten kreikkalaisten vaasien kyljessä olevissa maalauksissa.

Tutkijaryhmä aikoo jättää laivan paikalleen meren pohjaan. Se on kuitenkin hiilimittauksilla ajoitettu ”vanhimmaksi ehjäksi haaksirikkoutuneeksi laivaksi”.

Tutkijaryhmä on löytänyt kolmen viime vuoden yli 60 muutakin haaksirikkoutunutta laivaa vuosisatojen varrelta.

Uutinen on julkaistu aiemmin Tekniikan Maailmassa.

Lue myös nämä

X