Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Näyttelyt

Naantalin venemessut 2022 – Uudet ja käytetyt elementissään

Naantalin perinteiset venemessut päästiin järjestämään toukokuun lopussa ensi kerran kolmeen vuoteen. Kävimme katsomassa tarjontaa uutuusmalleihin keskittyen.

10.06.2022

Tekstija kuvat Timo Sarkkinen

Vihdoin ja viimein! Ainakin avajaispäivänä perjantaina niin messuvieraista, näytteilleasettajista kuin järjestäjistäkin huokui aitoa iloa, jota pieni sadekuurokaan ei juuri latistanut. Suuri joukko ihmisiä ja veneitä samassa paikassa pitkään aikaan – Naantalissa edellisen kerran keväällä 2019.

Merikaupungin rantamiljöö on aina tarjonnut tapahtumalle loistavat puitteet. Niin tälläkin kertaa, ja hyvänä merkkinä tulevaisuuttakin ajatellen messualue oli taas laajentunut yhdellä laiturilla.

Messujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto oli tyytyväinen yritysten osallistumisintoon koronarajoitusten päättymisen jälkeen. ”Nyt huomaa, että on valtava tarve olla esillä. Olen positiivisesti yllättänyt, että saatiin näinkin hyvin veneitä.”

Kaikkiaan esillä oli pyöreästi sata venettä. Kuten edellisillä kerroilla, laitureilla näki uusien ohella kelpo kattauksen käytettyjä moottoriveneitä. Tässä suhteessa Naantali on messutapahtumana ainutlaatuinen koko Suomessa.

Perinteiseen tapaan messuilla jaettiin Saaristomeripalkinto. Se on tunnustus taholle, joka on omalla toiminnallaan auttanut saariston olosuhteiden kehittymistä. Tänä vuonna palkinnon sai Saariston rengastie, jonka pitkäaikainen kehittämistyö ja markkinointi on luonut vahvan ja tunnetun matkailutuotteen.

 


Futuro ZX20 L ja ZX25

Futuro ZX 20 L.

Markkinoilla on kymmenittäin sinänsä asiallisia alumiiniveneitä, jotka eivät kuitenkaan käännä katseita laitureilla. Uusi tulokas Puolasta erottuu pohjoismaisesta massasta. Kaikkia neljää Futuro-mallia yhdistää moderni muotokieli – pysty keula ja suorat kyljet.

Pienempi ZX20 L on luotu leppoisaan päiväveneilyyn. Perään muotoiltu koppa kätkee alleen voimanlähteen, joka on tässä yksilössä 60-hevosvoimainen Tohatsu. Isompaa ei kopan alle mahdukaan. Maahantuojan kokeiluissa liukuvarunkoisella veneellä on saavutettu neljän hengen kuormalla noin 23 solmun huippunopeus.

Moottorikoppa on samalla aurinkotaso, tosin lähinnä junioreille. Istumapaikkoja on kahden hengen ajopenkin lisäksi keulan U-sohvalla, ja se onkin kookkaan pöydän kera erinomaisen tilava oleskelu- ja ruokailupaikka. Lisävarusteena on tarjolla esimerkiksi biminikate ja jääkaappi.

Kahdeksan henkeä kantava vene on 6,6 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja painaa ilman moottoria 800 kiloa. Pakettihinta kuusikymppisen Tohatsun kanssa on alkaen 48 500 euroa.

Naantalissa nähtiin myös pykälää suurempi malli, jo lähes 8-metrinen ZX 25. Tätä luksustunnelmaa huokuvaa päivävenettä vauhdittaa 200-hevosvoiman Tohatsu, ja nopeus noussee 35 solmun paremmalle puolelle. Vain pakettihinta pistää jäitä hattuun: 105 000 euroa vakiovarusteilla.

Futuro ZX 25.

Lisätiedot: Saaristo Marina, Futuro Boats


Quarken 27 T-Top

Quarken 27 T-Top.

Kipparissa 2/2022 esitelty Quarken 27 nähtiin Naantalissa kovalla katteella varustettuna T-Top-mallina.  Suomalaisveneissä melko harvinainen kateratkaisu on mielenkiintoinen sinänsä, ja kiitos pressujatkeen suojaa riittää tässä tapauksessa takamatkustajillekin. Koppiveneen tunnelmaa kaipaaville on tarjolla kuomukankaiset seinätkin.

Kaikkien Quarken 27 -mallien (Open, T-Top, Cabin) voimanlähteenä on Yamahan valkoinen F300 -perämoottori, joka istuu kokonaisuuteen hienosti. Veneen pituus on 8,35 metriä, leveys 2,59 metriä ja paino moottorin kanssa 2 500 kiloa.

Lisävarustelistalla on esimerkiksi retkikäyttöä palvelevia paketteja. Pyöreästi kuuden tonnin Weekend-paketti on ehkä houkuttelevin, siihen kuuluvat vetojääkaappi, makeavesijärjestelmä, maasähköjärjestelmä sekä sähkö-wc, joka odottaa käyttäjäänsä keulakajuutan verhoilla suljettavassa kulmauksessa.

Vakiovarusteisen veneen hinta on Yamaha F300 -moottorin kanssa 113 700 euroa.

Lisätiedot: Quarken, Venekeskus

 


Alutroll 500 Megasnapper

Alutroll 500 Megasnapper.

Kotimainen Alutroll ei ehkä hurmaa tyylillään, mutta tarjoaa suosikkiluokkaan ensituntumalla erinomaisen vakaan pulpettiveneen. Kalaveneisiin profiloituneen pienvalmistajan uutuusmallia saa neljällä eri kalustuksella, joista epäilemättä valikoituu ehdokas muillekin kuin vavanheiluttajille.

Messuilla ollut tuplapulpettimalli voisi olla mökkiläisen konstailematon yleisvene. Tilaratkaisuissa huomio kiinnittyy laajaan keulatasoon. Se on toki ennen kaikkea heittokalastusta palveleva ratkaisu, ja herättänee mielipiteitä puolesta ja vastaan. ”Kaupan päälle” tulee joka tapauksessa hulppeat keulasäilytystilat.

Täysalumiininen Megasnapper on 5,1 metriä pitkä ja tasan 2 metriä leveä. Pakettihinta 60-hevosvoimaisen Tohatsun kanssa on 29 400 euroa. Pienempi mallisisar 410 Snapper oli mukana Kipparin avovenevertailussa 2/2021.

Lisätiedot: Alutroll, Veneraisio

 


Sandström 625 CC

Sandström 625 CC.

Sandström on ruotsalainen venevalmistaja, joka luottaa vankasti perinteisiin venetyyppeihin – kuten klassisiin keski- ja takakoppimalleihin. Muutama vuosi sitten esitelty 625 CC pohjautuu pitkälti merkin aiempaan lippulaivaan, Classic 620 MC:hen (Kippari 8/2012).

Huomattavin ero on keulan tilaratkaisuissa. 625 CC:ssä ei enää ole poteromaista keula-avotilaa vaan kansi, jonka alle järjestyvät 2–3 hengen makuupaikat. Se on kaikin puolin merkittävä parannus edeltäjämalliin verrattuna. Retkikäyttöä ajatellen lisävarustelistalta löytyy keitin ja jääkaappi, vesiallas on jo vakiona apukuskin penkin alla.

Taka-avotilassa on taitettava klaffipenkki, jonka ansiosta esimerkiksi vetouistelijoilla on käytössään mahdollisimman laaja turkkitila.

Sandström on enintään kuuden hengen trailerikelpoinen koppivene, jota kelpaa harkita niin uisteluun, viikonloppuretkeilyyn kuin yhteyskäyttöönkin. Veneen pituus on mallinumeron mukaisesti 6,25 metriä, leveys 2,25 metriä ja paino ilman moottoria 880 kiloa. Pakettihinta 115 hevosvoiman Tohatsun kanssa on satasen vaille 50 000 euroa.

Lisätiedot: Sandström Båtar, VeneRaisio


Max 78 Cabin

Max 78 Cabin

Katamaraani voi olla verraton kuormajuhta, mutta myös monikäyttövene. Raumalla valmistettava Max 78 on jo Kipparissa 3/2022 esitellyn 68-mallin isoveli. Koko malliston kantava idea on, että asiakas voi valita keularampillisen veneen kannelle haluamansa kalustuksen. Ja kun kiinnityssysteeminä on kiskot ja sormiruuvit, mööpeleiden määrää voi vaihdella tarpeen mukaan.

Messuilla olleeseen yksilöön oli valittu 180-senttiset sivupenkit ja samanmittainen pöytä. Näistä huolimatta keulaan jäi vielä vapaata kansitilaa. Kalusteissa on monta pienempääkin vaihtoehtoa 70-senttisistä alkaen, ja tarvittaessa valmistaja räätälöi pöydät ja istuimet mittatilaustyönä.

Yleisilmeeltään varsin pelkistetyssä hytissä on istumapaikat viidelle. Luksusta löytyy ajopenkin etäisyyssäädöstä, se hoituu ainakin esittelyveneessä sähköisesti.

Täysalumiininen katamaraanivene on 7,8 metriä pitkä, kolme metriä leveä ja painaa 2 x 175 hv Suzukien kanssa noin 3 000 kiloa. Tuplamoottorit antavat valmistajan mukaan noin 40 solmun huippunopeuden.

Ostajaehdokkaita karsii vahvasti hinta, joka on tällä moottorivarustuksella pyöreästi 180 000 euroa.

Lisätiedot: Maxveneet

 


Greenbay Force 8

Greenbay Force 8

Vaasalainen Greenbay Marine esitteli pari vuotta sitten ensimmäisen mallinsa, kajuutallisen Force 10:n työ- ja matkaveneen (Kippari 11/2020). Naantalissa nähtiin uutena tulokkaana pienempi Force 8, jota tullaan valmistamaan sekä avo- että keskikajuuttamallina.

Esittelyvene oli erikoisvarusteltu palotorjuntaan. Nopean matkanteon mahdollistaa 300- hevosvoimainen Mercury, joka antaa valmistajan edustajan mukaan noin 47 solmun huippunopeuden. Jos sekään ei riitä, isoimpana vaihtoehtona on 450-hevosvoimainen V8, jolla päässee jo lähelle 60 solmua.

Täysalumiinisen veneen pohja on nousulistaton, v-kulma on perässä 19 ja keskellä 25 astetta. Pituutta on mallinumeron mukaisesti tasan 8 metriä, leveyttä 2,3 metriä ja paino moottorin kanssa noin 1 700 kiloa.

Vakiovarusteisen Force 8:n hinta on 300 hv:n Mercuryn kanssa noin 95 000 euroa.


Dromeas D28 SUV

Dromeas D28 SUV

Viitisen vuotta toiminut Dromeas tulee yllättävästä maasta, Turkista. Yhteys- ja retkikäyttöön soveltuva D28 SUV on ympärikäveltävä hyttimalli, joka tuo väistämättä mieleen Pohjanmaan rannikon kuuluisan kolmikon, Nord Starin, Sargon ja Targan.

Ohjaushyttiin mennessä aistii kuitenkin etelän henkeä: ikkunapinnat ovat laajat ja sivuovet molemmin puolin läpinäkyvät. Oranssit istuinverhoilut eivät jätä kylmäksi nekään – kotimaiset merkit ovat värivalinnoissaan konservatiivisempia.

Kuski ja kartturi istuvat vierekkäisillä penkeillä. Näiden lisäksi hytissä on poikittainen takapenkki, jonka yhteyteen saa lisähintaan pöydän sekä lähinnä junioreita palvelevan lisävuoteen. Aikuisten makuupaikat ovat sitten keulakajuutassa, ja siellä odottaa myös erillinen wc-tila. Sähkö- tai käsikäyttöinen vesi-wc, kuten myös makeavesijärjestelmä, ovat lisävarusteita.

Lähtökohtana on, että asiakas valitsee sekä kannelle että sisätiloihin käyttötarkoitusta palvelevat herkut, valikoima on runsas. Sama linja koskee avonaista rinnakkaismallia, D28 WA:ta.

Dromeas D28 SUV on 8,25 metriä pitkä, 2,7 metriä leveä ja painaa 2 645 kiloa. Pakettihinnat alkavat 103 900 eurosta, jolloin potkusta vastaa Mercuryn 300 hevosvoiman Verado. Kahdella 200 hevosvoimaisella Mercuryllä ja ”yhteysvenevarustuksella” pakettihinta on noin 130 000 euroa.

Lisätiedot: TheOne Marine, Dromeas Yachts


Hydrolift X-26 SR

Hydrolift X-26 SR

Hydrolift oli taatusti yksi messujen hurjimmista menopeleistä, katsoipa sitten ilmettä, voimanlähdettä, hintaa tai näitä kaikkia. Näyttävään norjalaisveneeseen oli valittu Mercuryn 450-hevosvoimainen jättiperämoottori, joka antaa myyjän mukaan kahva pohjassa 68 solmun huippunopeuden.

Tyyliltään X-26 SR ei ole mikään perinteinen daycruiser. Omaleimaisin ratkaisu liittyy kajuuttaan kulkemiseen – sinne ei mennä ohjaamon viereltä vaan suuren luukun kautta keulakannelta. Nukkumatilaa on 2–3 kolmelle, ja monilla herkuilla maustetun esittelyveneen varustukseen kuuluu myös sähkö-wc.

Kahdeksan hengen veneen parhaat tilat ovat ulkosalla. Keulassa on leppoisaan makoiluun kutsuva aurinkotaso ja perässä tilava sohvaryhmä taitettavine selkänojineen. Kuljettaja ja apukuski istuvat vauhtivenehenkisillä kuppipenkeillä.

Pituutta veneellä on 8,11 metriä, leveyttä 2,45 metriä ja painoa 1 900 kiloa. Maininnan ansaitsee myös 350 litran polttoainesäiliö. Ja sitten se hinta: 235 970 euroa kaikkine herkkuineen.

Lisätiedot: VG Boats, Hydrolift

 


Highfield Classic CL380

Highfield Classic CL380

Rattiohjattavat sähköveneet ovat vielä harvinaisia tapauksia pienissä kokoluokissa. Alumiinirunkoisia ribbejä valmistavan Highfieldin maahantuoja on tiedostanut tilanteen ja räätälöinyt CL380-mallista version, jota vauhdittaa kuuden kilowatin ePropulsion Navy -sähköperämoottori.

Peräpenkin alle on sijoitettu 100 Ah:n akku. Taloudellisin ajotapa on pitää vauhti liukukynnyksen alapuolella – uistelunopeudella virtaa pitäisi riittää koko päiväksi. Liukunopeuksilla ajoaika laskee tuntuvasti, täydellä teholla laskennallisesti 50 minuuttiin. Huippunopeus on yhden hengen kuormalla noin 11 solmua.

Laiturisähköllä tai muuten verkkovirralla toimiva laturi täyttää tyhjentyneen akun noin viidessä tunnissa. Laturi on sijoitettu keulapenkin alle yhdessä veneen elektroniikka-akun kanssa

Kiinassa valmistettava Highfield on 3,8 metriä pitkä, 1,73 metriä leveä ja painaa moottorin ja akuston kanssa noin 180 kiloa. Hinta on toki eri luokkaa kuin bensaperämoottorilla – sähköversio maksaa 19 900 euroa.

Lisätiedot: Highfield Boats

 


Käytetyt veneet

Masmar 47 Hansa

Kun messut järjestetään Turun seudulla, siellä aikanaan syntynyt vene oli käytettyjen kiinnostavinta antia. Viranomaishenkeä huokuva Masmar 47 Hansa (-98) tarjoaa kaikki valmiudet niin retkeilyyn kuin vaativaan yhteyskäyttöön. Caterpillarin 800 hevosvoiman dieselillä ja jettivetolaitteella varustetun veneen hintapyyntö oli 175 000 euroa.

Lisätiedot: Nautione.fi

Coronet 21 DC

Yksi käytettyjen helmistä oli tanskalaisklassikko Coronet 21 DC (-76), jota on kunnostettu vuosien mittaan alkuperäistyyliä kunnioittaen. Voimanlähde on uudempaa vuosikertaa, Yanmarin 315-hevosvoimainen sisäperädiesel vuodelta 2003. Messuilla vene ei löytänyt vielä uutta omistajaa, hintapyyntö on 32 000 euroa.

Lisätiedot: Båtagent Suomi

Lue myös nämä

X