Tilaa
Uutiset

Padasjoen Laivarannalle uudet isännät

11.03.2015

TekstiKiti Westerback

Vuonna 2000 vuoden vierassatamaksi valitun Padasjoen Laivarannan uudeksi satamapalveluyrittäjäksi valittu Kiuasniemi Oy haluaa kehittää siitä koko Päijänteen laadukkaimman satama-, venepalvelu- ja vesiaktiviteettikeskuksen.

– Sataman palvelut tuotetaan yhdessä alueen yrittäjien kanssa, Kiuasniemi Oy:n yrittäjä Marko Nummela korostaa. Hän kertoo marinan alkuvaiheessa työllistävän paikallisia osaajia ja sesonkiaikaan paikkakunnan nuoria 16 työntekijän tiimiin.

– Lähiruokabistrossa hyödynnetään paikallisten tuottajien raaka-aineita. Sataman palveluina on lisäksi polttoainejakelu, huolto, kuljetus ja asiakkaan niin toivoessa vaikkapa lämpimät paikallisleipomon sämpylät veneelle toimitettuna, Nummelan yhtiökumppani Jarmo Pakarinen lupaa.

Päijänne Marinan kehittäminen tapahtuu kahdessa vaiheessa. Vuosina 2015–2017 käynnistetään toiminta ja kehitetään uusia palveluja sekä yhteistyötä muiden satamien kanssa. Vuosien 2018–2025 aikana Päijänne Marina laajenee ympärivuotisesti palvelevaksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on järjestää loma-asuntomessut Padasjoella vuonna 2020.

Lue myös nämä

X