Tilaa
Uutiset

Poker Run -tapahtumassa väliaikainen vesiliikenteen rajoittaminen Hanko – Kasnäs-alueella

Traficom rajoittaa esityksen mukaisesti vesiliikennettä koskevat ajonopeudet väliaikaisesti 55 solmuun ja 10 kilometriin tunnissa erikseen määritellyille väyläosuuksille lauantaina 13.8.2022 klo 06.00-22.00 väliseksi ajaksi

12.08.2022

Tekstikipparin toimitus

Kuvatotavamedia/arto rusanen

Vesiliikenteen väliaikainen rajoittaminen on tarpeen vesiliikenteen yleisen turvallisuuden varmistamiseksi ja mahdollisten vaaratilanteiden estämiseksi. Asetetut matalammat nopeusrajoitukset sijoittuvat joko risteäville, kapeille, kaarteisille tai rajoitetun näkyvyyden väyläosille, joissa kulkemiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Hangossa ja Hangon läntisellä merialueella järjestettävän Poker Run -tapahtuman ajankohdasta johtuen samaan aikaan väylillä on myös muuta kesäviikonlopun vesiliikennettä, koska tapahtumassa ajettavaa reittiä ei ole suljettu muulta vesiliikenteeltä.

Liikenne- ja viestintävirasto katsoo tapahtuman edellyttävän vesiliikenteen väliaikaista rajoittamista vesiliikennelain 106 §:n nojalla ottaen huomioon myös Onnettomuustutkintakeskuksen raportin ”Veneonnettomuus yleisötapahtumassa Hangon satamassa 8.8.2020”, ja siinä esitetyt, erityisesti nopeita veneitä koskevat, turvallisuussuositukset.

Merivartiostot esittävät alla olevia nopeusrajoitusalueita asetettavaksi ajalle 13.8.22 alkaen klo 6.00 ja päättyen klo 22. Tilapäiset nopeusrajoitusalueet (55 solmua ja 10 km/h) asetettaisiin voimaan pysyvien nopeusrajoitusalueiden lisäksi.

Lisätietoja: Traficom

Lähde: Traficom ja Rajavartiolaitos

Lue myös nämä

X