Tasavallan presidentin uusi edustusvene, Kultaranta VIII, on valmistunut ja luovutettu presidentille Uudessakaupungissa kesäkuun puolivälissä. Luovutustilaisuuden jälkeen presidentti Tarja Halonen siirtyi uudella aluksella Uudestakaupungista kesäasunnolleen Naantaliin Kultarantaan, jonka rantaa jouduttiin ruoppaamaan uutta ja isompaa edustusvenettä varten.
Modernilinjainen Kultaranta VIII on suunniteltu tasavallan presidentin ja hänen vieraidensa kuljetukseen ja edustuskäyttöön. Aluksen pituus on 19,3 metriä ja leveys 5,7 metriä. Siihen mahtuu 18 matkustajaa ja 2 miehistön jäsentä. Yöpymispaikkoja on kuudelle.
Runkomuodoiltaan esimerkiksi uudet Fjordit mieleen tuova alus on alumiinirakenteinen ja siinä on neljä 435 hevosvoiman konetta. Aluksen miehistö on merivoimien kantahenkilökuntaa, ja merivoimat vastaa myös sen ylläpidosta ja huollosta.
Uusi Kultaranta VIII korvaa vuonna 1983 valmistuneen Kultaranta VII:n. Vanha vene alkoi olla jo elinkaarensa päässä. Vanha edustusvene on merivoimien omistama alus, ja merivoimat päättää sen jatkosta myöhemmin.
Vanha Kultaranta VII on lähes 6,5 metriä lyhyempi ja noin metrin verran kapeampi, kuin uusi alus. Siinä oli kaksi 375-hevosvoimaista dieselmoottoria, jotka kyydittivät venettä 20 solmun huippunopeutta.
Erityistä huomiota uuden aluksen suunnittelussa on kiinnitetty meriturvallisuuteen. Rakenteet on suunniteltu siten, ettei vuotoja pitäisi syntyä helposti ja onnettomuustilanteissa vauriot jäävät vähäisiksi. Presidentin turvallisuuteen on myös muuten kiinnitetty aluksella huomiota.
Aluksen on rakentanut Uudenkaupungin Työvene Oy, ja sen hinta on noin 1,9 miljoonaa euroa. Uudenkaupungin Työvene Oy:llä on laaja kokemus veneiden ja alusten suunnittelusta ja rakentamisesta ammattikäyttäjille.