Näyttelyt

Puuvenemessut palaavat Kotkaan ensi kesänä – Vetovoimaa haetaan Meripäivien kainalosta

Veneiden ilmoittautuminen Puuvenemessuille alkoi viime viikolla ja ensimmäiset ovat sen jo tehneet.

14.10.2018

TekstiJukka Hiiro

Kotkan Puuvenemessut järjestetään 14 vuoden tauon jälkeen jälleen ensi kesänä. Tällä kertaa messut järjestetään 24.–27. heinäkuuta eli lähes samaan aikaan Kotkan Meripäivien kanssa. Toiveissa on, että Meripäivien vieraat löytäisivät tiensä myös Puuvenemessuille.

Veneiden ilmoittautuminen Puuvenemessujen uivaan puuvenenäyttelyyn alkoi viime viikolla ja ensimmäiset ilmoittautumiset on jo saatu. Puuveneiden omistajat voivat ilmoittaa aluksensa tapahtumaan messujen verkkosivujen kautta.

Kotkan viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Kari Makkosen mukaan messuille odotetaan jopa sataa erilaista puuvenettä eri puolelta Suomea. Neuvotteluja käydään myös muun muassa Venäjän, Ruotsin ja Baltian maiden suuntaan kansainvälisten venevieraiden saamiseksi paikalle.

Osallistuminen on mukaan ilmoittautuville venekunnille ilmaista.

Mukaan toivotaan kaikenmallisia ja ikäisiä puuveneitä. Jos veneensä haluaa esiteltävien veneiden joukkoon, sen tulee täyttää tietyt kriteerit. Ensinnäkin rungon on oltava joko puinen, puukomposiittinen, vanerinen tai ristiinlaminoitu. Epävarmoissa tilanteissa veneensä soveltuvuuden voi tarkistaa messujen tuottaja Jani Vahdolta sähköpostilla osoitteesta jani.vahto@puuvenemessut.fi.

Mukaan hyväksytyiltä veneiltä edellytetään myös sitä, että paikalla ollaan messujen ajan eli keskiviikkoaamusta sunnuntaihin.

Monet käytännön kysymykset ovat vielä avoinna. Esimerkiksi messuveneiden vakuuttamisen vaihtoehtoja ja lippujen hintoja pohditaan yhä.

”Ajatus on, että lapset pääsevät messuille ilmaiseksi ja aikuisten hinta olisi 10 euroa. Se, minkä ikäiset lasketaan vielä lapsiksi, on vielä mietinnässä. Ehkä se voisi olla 15 vuotta”, Makkonen sanoo.

14 vuoden tauko Kotkan Puuvenemessuille on johtunut monista tekijöistä, mutta tavoitteena on, että mikäli ensi kesän messut tulevat taloudellisesti edes omilleen, niitä ryhdyttäisiin taas järjestämään säännöllisemmin. Budjetti ensi kesän puuvenemessuille on Makkosen mukaan hyvin maltillinen, vain noin 150 000 euron luokkaa.

”Messujen järjestäminen jatkossa ehkä kahden tai kolmen vuoden välein olisi semmoinen hyvä tahti”, Makkonen sanoo.

Ensi vuonna Kotkassa vietetään myös kaupungin 140-vuotisjuhlaa, mikä osaltaan oli pontimena myös puuvenemessujen elvyttämiselle.

Kotkan Meripäivillä ohjelma jatkuu yöhön kello kolmeen saakka, eikä juhlinnan äänet kaupungissa hiljene välttämättä vielä silloinkaan. Vaikka puuveneet ovat messujen ajan Kantasatamassa puuvenekeskuksen alueella ja etäisyyttä Meripäivien juhlintaan on jonkin verran, kannattanee veneissään yöpyvien kuitenkin varautua.

”Korvatulpat kannattaa varmaan ottaa mukaan”, Meripäivien ohjelmapäällikkö ja Kotkan vt. kulttuurijohtaja Tiina Salonen sanoo.

Meripäivien ohjelma julkaistaan ensi keväänä.

Edelliset puuvenemessut järjestettiin Kotkassa vuonna 2005. Sitä ennen Kotkassa on järjestetty Puuvenemessut vuosina 1992, 1995, 1997 ja 2002.

Korjaus 14.10.: Korjattu Jani Vahdon nimessä ollut kirjoitusvirhe.

Lue myös nämä

X