Tilaa
Uutiset

Radiopuhelinlupa unohtuu helposti

28.08.2017

Tekstija kuva Juha Virtanen

Syksy on käytettyjen veneiden myyntisesonkia siinä missä kevätkin. Jos veneen myynti-ilmoituksessa on varustelistalla esimerkiksi meri-VHF-radiopuhelin tai tutka, on syytä tietää, että kyseisten laitteiden hallussapito on luvanvaraista.

Laitehankinta on vapaaehtoista, mutta jos VHF-radiopuhelin on jo veneessä, käyttäjällä on oltava henkilökohtainen meriradioliikenteen pätevyystodistus.

”Kaikilla merenkulun radiotaajuuksilla toimivilla lähettimillä on oltava myös aluskohtainen radiolupa”, Viestintäviraston Ari Caselius lisää lupien listalle.

Laitteet merkitään samaan hakemukseen ja ne näkyvät laitekuvauksina aluksen radioluvassa.

Meri-VHF:n ja tutkan lisäksi luvanvaraisia laitteita ovat esimerkiksi AIS-lähettimet ja EPIRB-hätälähettimet.

Poikkeuksiakin on, kuten AIS-vastaanotin, joka ei tarvitse lupaa. Lupa vaaditaan vain laitteilta, joilla voi lähettää.

Veneen radioluvan taajuusmaksu on voimassa olevan asetuksen mukaan noin 20 euroa vuodessa.

Lupien hakemuslomakkeet löytyvät myös Viestintäviraston nettisivuilta kohdasta ”Veneilijät ja merenkulku”.

Järjestelmä tarkistaa hakemuksen yhteydessä, että luvanhakijalla on meriradioliikenteen pätevyystodistus tai hyväksytysti suoritettu pätevyystutkinto.

Meri-VHF-radiopuhelimen käyttöön veneessä riittää Rannikkolaivurin radiotodistus (SRC-todistus). Tutkintoon voi opiskella itsenäisesti, mutta kurssin käymistä suositellaan. Tutkinnot järjestää Viestintävirasto. Hyväksytyn kokeen jälkeen se myös myöntää pätevyystodistukset. Tutkinto- ja todistusmaksu ovat veneilijälle noin 90 euroa.

Pääkaupunkiseudun tutkintopäivät ja muiden tutkintopaikkakuntien yhteystiedot ovat Viestintäviraston nettisivuilla.

Tutkintomateriaalina on Rannikkolaivurin VHF-radioliikenneopas, jonka saa joko suomeksi tai ruotsiksi. Viestintävirastosta voi tilata maksullisen painetun oppaan. Sen voi ladata myös maksutta Viestintäviraston internetsivuilta.

Radiolupa-asiat kannattaa laittaa heti kuntoon, sillä poliisin tai rajavartioston tavattua luvattomia lähettimiä, voi tiedossa olla päiväsakkoja.

Lue myös nämä

X