Tilaa
Uutiset

Rajavartiolaitoksen ja poliisin yhteisharjoituksessa Itämerellä kaapattiin laiva

Rajavartiolaitos ja poliisin valmiusyksikkö Karhu harjoittelivat viime viikolla yhteiseurooppalaisessa harjoituksessa, jossa Itämerellä oli kaapattu laiva.

15.10.2018

TekstiJukka Hiiro

Rajavartiolaitos ja poliisin valmiusyksikkö Karhu harjoittelivat viime viikolla merellisen poikkeustilanteen varalta. Eivätkä ihan minkä tahansa poikkeustilanteen, vaan harjoittelun lähtökohtana oli kuvitteellinen tilanne siitä, että Itämerellä on kaapattu laiva.

Triton-nimeä kantaneessa skenaariossa saksalainen alus kaapattiin Itämerellä. Suomen lisäksi Saksan aluevesillä toteutettuun toimintaharjoitukseen osallistui kahdeksan muun Euroopan maan viranomaisia, Rajavartiolaitos tiedottaa.

Toimintaharjoitus oli osallistuville viranomaisille yllätys. Edes kohdealuetta ei kerrottu Rajavartioston ja Karhu-ryhmän erityistoimintajoukoille etukäteen. Harjoituksessa Suomen Karhu-valmiusyksikkö sai Itämerellä tukea yhdeltä Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueelta, joka osallistui harjoitukseen vartiolaiva Turvalla.

”Kun hälytys tilanteeseen tulee, aloitamme toiminnan siirtämällä joukot alueelle. Sitten muodostetaan tilannekuva, aloitetaan tiedustelu ja suunnitellaan sitä, miten tilanne hoidetaan”, Helsingin poliisin ylikomisario Jari Kaikko sanoo tiedotteessa.

© Poliisi

Harjoitus kesti kaikkiaan kolme päivää ja sen tavoitteena oli paitsi ylläpitää erikoisjoukkojen ammattitaitoa myös vahvistaa viranomaisten välistä yhteistyötä.

”Rajavartiolaitoksella on korkeatasoinen merellinen osaaminen ja valmius merellisissä erityistilanteissa. Merivartiosto harjoittelee säännöllisesti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, kuten tässäkin harjoituksessa”, rajaturvallisuusasiantuntija ja everstiluutnantti Jukka Lukkari Rajavartiolaitokselta toteaa tiedotteessa.

Harjoitus oli osa Euroopan kattavaa Atlas Common Challenge 2018 -toimintaharjoituskokonaisuutta, joka toteutetaan EU-rahoituksella. Harjoituksiin osallistuu useita poliisin erikoisyksiköitä ympäri Eurooppaa. Kaikkiaan Atlas-verkostoon kuuluu euroopan poliisien erityistoimintayksiköitä 38.

Lue myös nämä

X