Tilaa
Testit

Sea Ray SDX 250 – Koko perheen bilepaatti

Helteet ja koronapandemia ovat saaneet niin valmistajat kuin maahantuojatkin ottamaan mallistoonsa entistä avoimempia, hyvän sään päiväkäyttöön suunniteltuja veneitä. Amerikkalainen Sea Ray SDX on hyvä esimerkki tästä.

17.08.2022

Tekstivesa leppä jouko saarinen

Kuvatmarkus pentikäinen

Kenelle: Suurellekin perheelle tai ystäväporukalle kauniin päivän ajanviettoon tai ilta-ajeluun rantojen tuntumassa. Toimii myös upeana uimarantojen tukialuksena.


Suomalaisten veneilytavat ovat viime vuosina muuttuneet selvästi. Näin sanovat ainakin venemyyjät, mutta myös monet veneilijät itse. Etenkään ensimmäistä venettään hankkivat eivät ole ostamassa asuttavaa venettä, jossa oleiltaisiin koko loma ja vietettäisiin paljon aikaa luonnon- ja retkisatamissa.

Tilalle on tullut päiväretkeily, joka vaatii paljon vähemmän niin kalustolta, varustelulta kuin monelta muultakin veneilyyn liittyvältä seikalta. Päiväretkeilyssä ei tarvita makuupaikkoja, katettua kajuuttaa, tilavaa pentteriä tai muuta asumiseen liittyvää asiaa. Toisaalta niiden jättäminen pois veneestä antaa paljon tilaa muille toiminnoille.

Muuttuneisiin käyttötarkoituksiin on muutaman viime vuoden aikana tehty useita veneitä niin Suomessa kuin muuallakin. Esimerkkejä ovat vaikkapa uusin tulokas Quarken 27 Open, Nimbus T8, Axopar 28 Open ja nyt Suomenkin markkinoille tuotu, jokin aika sitten esitelty Sea Ray SDX 250.

Sea Ray SDX 250.

Tilalle tarvetta

Kaikille uuden tyylin venemalleille on yhteistä verrattain suuri koko ja tehokas moottori. Onhan suuriakin avoveneitä ollut aiemminkin, mutta ne on suunniteltu pääasiassa siirtymiseen paikasta toiseen, eivät niinkään oleiluun veneessä.

Myös Sea Ray SDX 250 on kookas vene. Sen perämoottoriversion kokonaispituudeksi valmistaja ilmoittaa peräti 8,38 metriä, mutta tuosta mitasta on perämoottorin osuus 71 senttiä. Sisäperämoottoriversion pituus on 7,67 metriä. Veneen leveys on juuri maaginen 2,59 metriä, mikä mahdollistaa veneen helpon, laillisen trailerikuljetuksen.

Uusi Mercury Verado 250 on vahvasti vääntävä, hienosti käyvä ja hiljainen moottori.

Lue testi kokonaisuudessaan Kipparista 8/2022.

Lue myös nämä

X