Uutiset

Seliö ja Roms Kiinaan kisaamaan F1-pisteistä

Osakilpailu on ensimmäinen laatuaan sillä Hubein provinssissa sijaitseva Xiangyang ei ole isännöinyt F1-osakilpailuja aiemmin.

19.09.2018

TekstiJukka Hiiro

Mad-Croc Baba Racingin suomalaiskuljettajat Sami Seliö ja Filip Roms suuntaavat seuraavaksi Kiinaan, jossa kisataan seuraava F1-veneiden MM-sarjan osakilpailu. Seliö ja Roms hakevat kiinasta vahvaa suoritusta epäonnisen alkukauden jälkeen.

Osakilpailu on ensimmäinen laatuaan sillä Hubein provinssissa sijaitseva Xiangyang ei ole isännöinyt F1-osakilpailuja aiemmin.

Kauden neljännen osakilpailun rata on 2230 metriä pitkä ja se on rakennettu Han-joelle. Rata sisältää muun muassa seitsemän kääntöpoijua joista käännytään niin vasemmalle kuin oikeallekin.

Suomalaistiimissä ollaan jälleen luottavaisia, että alkukauden vaivanneet polttoaineongelmat ovat viimein jääneet taa. Euroopan ulkopuolisissa kilpailuissa polttoaine vaihtuu toiseen, ja se on tällä kertaa sellaista, minkä tiedetään toimineen aiemminkin suomalaisten moottoreissa.

”Kautta on vielä puolet jäljellä, joten hanaa vaan. Vaikka kilpailu voitoista koko ajan kovenee niin edetään kisa kerrallaan eteenpäin. Viime vuonna tässä vaiheessa kautta johdettiin sarjaa ja nyt ollaan takaa-ajajina. Uusi veneeni tuntui Ranskassa äärettömän hyvältä. Kyllä ne tulokset sieltä vielä tulevat”, Seliö sanoo tiedotteessa.

Myös Roms uskoo, että hänen veneensä soveltuu jäljellä oleviin osakilpailuihin hyvin.

”Pyritään ajamaan ehjä viikonloppu. Kun kaikki on kunnossa, niin en epäile yhtään, etteikö MM-pisteet olisi Kiinasta otettavissa”, Roms toteaa.

Kun MM-sarjan seitsemästä kilpailusta on ajettu kolme on Seliö 10:s ja Roms 16:s. Sarjaa johtaa Ruotsin Erik Stark.

Kiinan osakilpailun vapaat harjoitukset käynnistyvät perjantaina kello 9 Suomen aikaa, ja lauantaina samaan aikaan on vuorossa aika-ajot. Sunnuntain varsinainen kilpailu ajetaan sen sijaan aiemmin. Se starttaa Suomen aikaa jo kello 6.

Aika-ajot ja varsinainen osakilpailu ovat molemmat katsottavissa ilmaiseksi suorana lähetyksenä Viafree-nettitelevisiopalvelusta.

Lue myös nämä

X