Tilaa
Uutiset

Sinilevän määrä on lisääntynyt niin merialueilla kuin järvilläkin

Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla sinilevän määrä on lisääntynyt viime viikosta ja levää on runsaasti veteen sekoittuneena.

18.07.2019

TekstiJukka Hiiro

Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla sinilevän määrä on lisääntynyt viime viikosta ja levää on runsaasti veteen sekoittuneena. Myös järvillä sinilevää on havaittu viime viikkoa enemmän, mutta edelleen vähemmän kuin tyypillisesti tähän aikaan kesää, tiedottaa Suomen ympäristökeskus Syke.

Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla sinilevää on runsaasti veteen sekoittuneena

Suomen rannikolta sinilevähavaintoja on ilmoitettu Järvi-meriwikiin paikoitellen Suomenlahdelta, Saaristomereltä ja Selkämereltä. Kansalaishavaintoja sinilevästä on ilmoitettu myös Vaasan seudulta.

”Sinilevää on runsaasti veteen sekoittuneena laajalla alueella Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Saaristomeren sekä Ahvenanmaan eteläpuolisilla avomerialueilla. Satelliittikuvien perusteella myös Selkämeren ulapalla on sinilevän määrä lisääntynyt”, sanoo tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Myös Alg@line-mittaustulosten perusteella sinilevien määrä on noussut viime viikosta Helsingin ja Travemünden sekä Helsingin ja Tukholman välisillä M/S Finnmaidin ja M/S Silja Serenaden laivareiteillä.

Meriveden pintalämpötila Ilmatieteen laitoksen mukaan on Perämeren ulapalla pääosin noin 11-16 °C, Selkämerellä 13-14 °C, Saaristomerellä 15-18 °C ja Suomenlahdella 14-17 °C.

Järvillä sinilevä runsastunut, mutta sitä esiintyy edelleen vähemmän kuin ajankohtana tyypillisesti

Järvillä sinilevää on havaittu viime viikkoa enemmän. Sinilevää on havaittu 33 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Runsaasti sinilevää on havaittu kahdeksalla havaintopaikalla. Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei ole havaittu valtakunnallisen seurannan havaintopaikoilla. Kansalaisilta on saatu järviltä lisäksi viitisenkymmentä sinilevähavaintoa, joista valtaosassa levää on havaittu vähän.

”Tällä hetkellä sinilevää on edelleen järvillä vähemmän kuin tyypillisesti tässä vaiheessa kesää. Mikäli lämmin ja tyyni sääjakso jatkuu, sinilevien pintakukintojen runsastumisen todennäköisyys kasvaa”, sanoo ryhmäpäällikkö Marko Järvinen Sykestä.

Järvillä sinilevää ja pintakukintoja tavataan tavallisesti runsaimmin elokuun alkuviikkoina ja esiintyminen painottuu runsasravinteisiin järviin.

Järvissä pintavesien lämpötilat ovat yhdestä kolmeen astetta ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa viileämpiä. Etelä- ja Keski-Suomessa pintalämpötilat ovat monissa järvissä 17-19 °C ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa 16-17 °C. Lapissa pintaveden lämpötilat ovat edelleen alle 16 °C.

Lue myös nämä

X