Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Uutiset

Löydä pyöriäinen!

26.05.2015

TekstiKiti Westerback

Itämerellä harvinaisesta pyöriäisestä kaivataan jälleen havaintoilmoituksia.

Pyöriäinen on Itämeren ainoa valaslaji ja kannan koon arvioidaan olevan noin 450 yksilöä. Arvio perustuu kansainvälisessä SAMBAH-hankkeessa tehtyyn seurantaan, jossa meren pohjaan ankkuroitiin kuuntelulaitteita.

– Kaikki näköhavainnot ovat todella tärkeitä, sillä niiden avulla saamme arvokasta tietoa pyöriäisten esiintymisestä merialueellamme ja sen perusteella voimme arvioida mm. suojelu- ja tutkimustarpeitamme, kertoo neuvotteleva virkamies Penina Blankett ympäristöministeriöstä.

Itämeren pyöriäisiä uhkaavat ympäristömyrkyt, verkkokalastus, saasteet sekä vilkkaan vesiliikenteen aiheuttamat häiriöt ja vedenalainen melu. Nykytiedon mukaan pyöriäinen ei todennäköisesti lisäänny Suomen vesillä.

Saaristomerellä tarkkana

Pyöriäisten havainnointikampanja alkoi kansainvälisenä pyöriäispäivänä sunnuntaina 17. toukokuuta. Teemapäivä liittyy YK:n ympäristöohjelman UNEP:in alaisen ASCOBANS -järjestön sopimukseen pienvalaiden suojelusta Pohjanmerellä ja Itämerellä. Pyöriäisten havainnointikampanja muistuttaa ihmisiä pitämään silmänsä auki merellä liikkuessaan ja ilmoittamaan havainnoistaan. Tavoitteena on myös lisätä tietoa Itämeren uhanalaisesta ja ainoasta valaslajista.

Pyöriäishavaintoja ryhdyttiin keräämään ensimmäisen kerran vuonna 2001. Vuoteen 2015 mennessä Suomen alueella on tehty noin 70 pyöriäishavaintoa noin 120 yksilöstä, keskimäärin 10 yksilöä vuodessa. Merkittävin osa havainnoista keskittyy Saaristomerelle.

Havainnointikampanjassa ovat mukana Turun ammattikorkeakoulu, WWF Suomi, Luonnonvarakeskus, Särkänniemen delfinaario, Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö.

Kuinka tunnistan pyöriäisen

Pyöriäisen näkee yleensä sattumalta. Monista delfiinilajeista poiketen pyöriäinen hyppii harvoin kokonaan ilmaan. Pyöriäinen ei ole niin utelias kuin monet muut valaat, eikä lähesty veneitä kovin usein. Tavallisesti pyöriäisen huomaa ja tunnistaa rullaavasta pintakäynnistään, jonka aikana näkyy tummanharmaata selkää ja pieni kolmiomainen selkäevä. Suomenkielisen nimensä pyöriäinen on saanut juuri tästä rullaavasta uintitavastaan.

Pyöriäisellä on pituutta vain noin 1,5 metriä ja painoa noin 50–60 kiloa. Pyöriäinen elää pääosin matalissa, alle 60 metriä syvissä rannikkovesissä ja vuonoissa. Ravinnokseen se käyttää mm. silakkaa, kilohailia, pieniä turskia ja muita pohjakaloja kuten tuulenkaloja ja tokkoja.

Lajin tunnistamiseen löytyy ohjeita alla olevista linkeistä ja havaintojen raportointi onnistuu helpoimmin verkkosivuilta löytyvällä havaintolomakkeella.

 

Lue myös nämä

X