Tilaa
Uutiset

Valvo venettäsi myös talvella

26.02.2009

TekstiKipparilehti

Suomen vahinkovakuutusyhtiöistä suurin venevakuuttaja, If, maksoi viime vuonna korvauksia venevahingoista noin 3,5 miljoonaa euroa. Suuria muutoksia vahinkotyypeissä ei viimeisiin vuosiin ole ollut.

– Edelleen eniten tapahtuu karilleajoja ja törmäyksiä. Veneiden koko on viime vuosina kasvanut, ja se vaatii enemmän veneen kuljettajalta ja miehistöltä. Lisäksi myös elektroniikan määrä on lisääntynyt, ja samanaikaisesti perinteiset merimiestaidot saattavat unohtua, venevakuutusten korvauspäällikkö Mika Viipuri sanoo.

Vahinkotilastossa seuraavina tulevat varkaudet ja myrskyn aiheuttamat vahingot. Veneen omistajan täytyy valvoa venettään riittävän usein myös talven aikana. Ei riitä, että vene on laitettu asianmukaisesti talviteloilleen syksyllä, vaan on hyvä käydä säännöllisesti tarkastamassa ainakin pressujen ja telineiden tila.

– Lumimyrskyn ja miksei pitempään jatkuneen sateenkin jälkeen on hyvä käydä katsomassa, ettei lumi ja vesi ole päässeet aiheuttamaan vaurioita. Vakuutusehtojen mukaisesti jäätymisen ja lumen aiheuttamia vahinkoja ei korvata venevakuutuksesta, Viipuri kertoo.
– Huolellisuus tarkoittaa usein pieniä asioita. Myrskyilmalla kaiken a ja o ovat kunnon köydet ja lepuuttajat sekä tuulen ja aallokon huomioiminen laituri- ja rantautumispaikoissa, hän neuvoo.

Oikeanlainen turva läpi vuoden on tärkeä tekijä myös veneilijälle. On tärkeää kiinnittää asioihin huomiota ennalta ja pyrkiä pienentämään riskit minimiin. Venettä ei missään nimessä pidä jättää vakuuttamatta.
Ifillä on uusi, vuodenaikahinnoiteltu täyskasko veneen vakuuttamiseksi läpi vuoden. Veneen käyttöä eri vuodenaikoina ei ole rajoitettu, eikä siitä tarvitse erikseen ilmoittaa vakuutusyhtiölle.

Uusi If Venevakuutus korvaa vahingot, jotka aiheutuvat äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti veneelle ja vesillä liikkumiseen tarvittaville varusteille. Siihen sisältyy myös vastuuvakuutus.

Vakuutus on tarkoitettu huvikäytössä olevien moottori- ja purjeveneiden vakuutusturvaksi ja se on voimassa Suomen sisävesillä, mukaan lukien Saimaan kanava, Pohjoismaiden rannikkoalueilla, Itämerellä ja sen lahdissa, esimerkiksi Virossa ja Tallinnassa. Vakuutus ei ole voimassa Venäjällä tai jos venettä käytetään ansiotarkoitukseen tai sillä osallistutaan nopeuskilpailuihin tai niiden harjoitteluun.

Ohjeita käytetyn perämoottoriveneen ostajalle:
– Älä osta varastettua tavaraa.
– Tarkista myyjän henkilötiedot ja henkikirjoitusosoite. Varmista tietojen aitous.
– Tarkista veneen ja moottorin tiedot. Kirjoita muistiin veneen runkonumero ja moottorin valmistenumero. Ole tarkkana, sillä kyseiset numerot voivat olla väärennettyjä.
– Kirjoita muistiin veneen rekisterinumero. Tarkkaile löytyykö rungosta uuden rekisterinumeron alta vanhan rekisterinumeron liimajälkiä.
– Tarkista rekisteröidyn veneen tiedot maistraatista ja vertaa niitä omiin muistiinpanoihisi.
– Kirjoita myyjän nimi ja henkilötiedot muistiin. Jos myyjä on haluton antamaan kyseisiä tietoja, suhtaudu kriittisesti kaupantekoon.
– Kysy myyjän vakuutusyhtiötä, ja pyydä nähtäväksi veneen vakuutuskirja.
– Tarkista veneen omistussuhteet ja myyjän oikeudet myydä kyseinen vene. Voiko myyjä todistaa ostaneensa myynnissä olevan veneen?
– Tarkista, ettei myyjällä ole veneestä osamaksusopimusta ja maksamattomia eriä, ettet joudu maksamaan venettä kahteen kertaan.
– Voit vielä tiedustella, löytyykö myynnissä oleva vene poliisin rekisteristä varastetuksi ilmoitettuna.

Muistilista vorojen varalta:
1. Tee varkaudet ja vahingonteot mahdollisimman hankaliksi toteuttaa.
2. Lukitse perämoottori VAT-hyväksytyllä perämoottorilukolla.
3. Lukitse perämoottorilla varustettu veneesi laituriin karkaistulla kettingillä ja turvalukolla.
4. Varmista, että sinulla ja vakuutusyhtiölläsi on riittävän yksilöidyt tunnistetiedot veneestäsi ja perämoottoristasi (kummankin valmistenumero ja erikoistuntomerkit: naarmut ja kolhut).
5. Ota mukaasi helposti irrotettavat elektroniset laitteet lähtiessäsi veneestä.
6. Turvamerkitse vene ja moottori.
7. Säilyttäessäsi venettä trailerilla, huolehdi siitä, että traileri on lukittu ja vene on lukittu traileriin.
8. Käy tutustumassa hyväksyttyihin lukkoihin sekä varastetut moottorit -luetteloon osoitteessa vahingontorjunta.fi.

Lue myös nämä

X