Tilaa
Uutiset

Voimatorni Mercury Mark 75 – Musta valkoisena

Mercury Mark 75 tuotiin markkinoille vuonna 1957. Mainoksissa sitä kehuttiin maailman ensimmäiseksi ulkolaitarivikuutoseksi. 

27.10.2018

TekstiJuha Virtanen

KuvatOutboard Museum/Mercury

Monille on itsestään selvää, että musta perämoottori on useimmiten merkiltään Mercury. Black is beautiful – sen totesivat merkin markkinamiehetkin aikanaan, mutta vähän varttuneemmat veneilijät varmasti muistavat ajan, jolloin Mercury saattoi olla myös punainen, vihreä tai valkoinen. Vielä 1950-luvulla Mercuryn kyljissä kiilteli myös kromi, varsinkin jos koneessa oli vähän enemmän hevosvoimia. Pikkukoneisiin ei tuhlailtu kromia.

Mercury Mark 75 tuotiin markkinoille vuonna 1957. Mainoksissa sitä kehuttiin maailman ensimmäiseksi ulkolaitarivikuutoseksi. Kuusisylinterisen moottorin  sylinteriryhmä oli pystyssä, joten konekopasta tuli väkisinkin korkea ja Mercury jäi taatusti unohtumattomasti monen mieleen.

Ennen kuin siihen oli tultu, oli Mercuryn historiaa kirjattu ylös jo kauan. Merkin perusti Carl Kiekhaefer. Hän osti 1930-luvun lopussa konkurssiin kaatumassa  olleen Thor Hansenin yrityksen tuotantotilat, jossa valmistettiin Thor-nimisiä  perämoottoreita. Niitä oli jäänyt myymättä useita satoja koneissa ilmenneiden teknisten puutteiden takia.

Rojut piti muuttaa rahaksi, jotta Kiekhaefer olisi päässyt toteuttamaan suunnitelmiaan aivan toisenlaisesta tuotannosta. Hän pisti miehineen koneet kuntoon ja sai  ne myytyä. Kun lisätilauksia alkoi tulla, alkuperäiset suunnitelmat unohtuivat ja hän huomasi olevansa perämoottorivalmistaja.

Ensimmäiset Mercuryn nimeä kantavat moottorit oli tehty vuonna 1940. Kiekhaefer muutti perämoottorinsa linjakkaammiksi kätkemällä kaikki  veneen perälaudan ”ulkopuolella roikkuvat” osat. Hän koteloi kardaaniakselin, pakoputken ja jäähdytysvesikanavan yhteen virtaviivaiseen putkeen. Perämoottorien ulkomuoto muuttui sen myötä melkoisesti myös laajemmin, kun muutkin valmistajat ottivat Mercurysta oppia.

Mercuryn kuutoskonetta edeltäviin virstanpylväisiin voidaan lukea myös vuosi 1946, jolloin tehdas teki KD-4-mallin, joka oli ensimmäinen sarjavalmisteinen  perämoottori, jossa käytettiin koko voimansiirtolaitteistossa moottorista alkaen pienikitkaisia kuula- ja rullalaakereita.

Vuotta myöhemmin tuli kymmenen hevosvoiman KE-7 Lightning. Se oli pienikokoinen ja erittäin kevyt kilpailijoihinsa nähden. Keveys saavutettiin yhtenä kappaleena alumiinista painevaletun sylinterilohkon avulla. Moottorista tuli varsin suosittu kilpailukäytössä juuri keveytensä ja hyvän tehonsa ansiosta. Sillä päihitettiin monia sellaisiakin laitteita, joissa oli jopa tuplamäärä hevosvoimia.

Korkea mutta kevyt

Mercuryn vuonna 1957 markkinoille tuoma uutuus oli perämoottoriteollisuuden ensimmäinen kuutoskone. Samoihin aikoihin tehdas toi paljon muutakin uutta, kuten esimerkiksi ääntä eristävän kotelon vuorauksen, Jet-Prop-pakoaukon, itsetiivistävän polttoaineletkun pikaliittimen, joustavan Dyna-Float-kiinnityksen ja potkurin valintamahdollisuuden.

Konetta tehtiin oikeastaan salaa Kiekhaeferilta, jota sillä hetkellä kiinnostivat enemmän kilpa-autot ja niiden kanssa puuhastelu. Vauhdista pitävää yritysjohtajaa kuvattiin värikkääksi persoonaksi. Jos hän piti jostain työntekijästään, mies oli valmis antamaan tälle vaikka paidan päältään. Kun pomo ei jostain pitänyt, hän kuulemma saattoi ottaa antamansa paidan takaisin – eikä välttämättä edes avannut ensin nappeja…

Saatuaan suunnittelijoidensa aikeet selville hän kuitenkin innostui ajatuksesta, ja kuutoskonetta ryhdyttiin rakentamaan.

Tämän Mercuryn 60 hevosvoimaa tuotettiin siis kuusisylinterisessä moottorissa, jonka iskutilavuus oli 1 082 kuutiosenttimetriä.  Kone kiersi maksimissaan 5 200 kierrosta minuutissa. Voimatorniksi sitä ei nimitetty turhaan, sillä samoihin aikoihin taisivat kilpailijat pystyä tarjoamaan ”vain” 40 hevosvoiman laitteita. Evinrude ja Johnson tekivät kyllä V-4-tekniikkaan perustuvan 50 hevosvoiman laitteen, joka sai muotonsa takia pian liikanimen ”Fat fifty”.

Mutta tornimainen Mercury oli korkea ja vaikka sylintereitä oli näinkin monta, kaksitahtikone oli kevyt. Sen kerrottiin painavan vain 85 kiloa. Nykyaikaisetkaan saman teholuokan moottorit eivät tahdo päästä samoihin lukemiin, vaikka materiaalit ovat kehittyneet ja metalli vaihtunut monissa kohdissa muoviksi.

Vipu eteen – vipu taakse

Mark 75:n keveyteen oli selityskin olemassa. Luetaanpa uutuusperämoottorin esitettä vuodelta 1957: ”Paina käynnistysnappia – käynnistä sähköllä! Työnnä vipu
eteen asentoon – vedä se takaisin peruutusasentoon! Näin yksinkertaista on kulkea voimakkaalla Mark 75:llä yksivipuisen yhden käden säädön avulla.”

Keveyden salaisuutena oli se,  ettei moottorissa ole vaihteistoa. Silloisten nelikymppisten vaihteistot eivät kestäneet ”voimatornin” tehoja. Kiekhaefer lanseerasi ajatuksen ”äänettömästä vapaasta”.

Se tarkoitti sitä, ettei vaihdelaatikottomassa koneessa tietenkään ollut vapaavaihdetta. Käynnistysjärjestelmiä oli kaksi ja ne pyöräyttivät koneen käyntiin eri suuntiin, kaksitahtisessa se oli mahdollista. Kun haluttiin lähteä eteenpäin, käynnistettiin vene nappia painamalla ja samalla vaihde oli heti päällä. Kun haluttiin vaihde vapaalle, niin kone sammutettiin. ”Pakki” meni päälle, kun kone käynnistettiin pyörimään toisin päin. Mercuryn testiryhmän pomo piti ajatusta  tyhmimpänä, idioottimaisimpana ja älyttömimpänä, mitä on koskaan kuullut”.

Pomo piti kuitenkin ideaansa hyvänä ja, kuten alaiset ovat joskus muistelleet, ”päätti sen toteuttaa kaikesta huolimatta ja pakotti  meidät kaikki vain nielemään päätöksensä”.

Kaikki veneilijätkään eivät hyväksyneet erikoista teknistä ratkaisua. Kylmän koneen lämmittäminen ei onnistunut. Veto oli heti päällä kun koneen sai käyntiin. Startin kanssa pelailu vaati akulta ja latausjärjestelmältä paljon. Laituriin tultaessa kone ei välttämättä enää käynnistynyt, kun olisi pitänyt peruutusvaihteella jarruttaa veneen liukua. Tornimallista alettiinkin pian käyttää nimitystä ”laiturimurskain”.

Carl Kiekhaeferkin tuli järkiinsä ennen kuin maine meni kokonaan. Sitä edesauttoivat taas tehtaan suunnittelijat, jotka omatoimisesti ja pomolta salaa kehittelivät
perinteiseen vaihteistoon perustuvia ratkaisuja.

Vaikka tämä näyttävä kuusisylinterinen olikin yksi merkin maineen luojista, niin onneksi tekniikkaa saatiin parannettua, eikä Mercuryn tulevaisuus ollut musta – paitsi värin osalta.

Vanhoihin perämoottoreihin pääsee tutustumaan kesäaikaan Outboard-museossa, joka sijaitsee Tirmoossa Porvoon saaristossa, Kalastusosuuskunnan rantavajassa.

Museossa esitetään sarjavalmisteisen perämoottorin 100-vuotista historiaa Nisse Häggblomin opastuksella. Kaikki moottorit ovat käyttökunnossa.

Tämä juttu on julkaistu Kipparissa 3/2004 Nissen aarteita -palstalla.

 

Lue myös nämä

X