Jutut

Biojätteet jatkossa paremmin talteen Saaristomerellä

Seilissä ja Jurmossa aletaan kerätä veneilijöiden biojätteitä kompostoreihin, jotta ravinteet saadaan hyötykäyttöön esimerkiksi multana Pidä saaristo siistinä ry tiedottaa.

25.05.2018

TekstiJukka Hiiro

Seilissä ja Jurmossa aletaan kerätä veneilijöiden biojätteitä kompostoreihin. Myös ravintoloiden kompostointia parannetaan Seilissä ja Örössä. Näin tehdään siksi, että ravinteet saadaan hyötykäyttöön esimerkiksi multana, Pidä saaristo siistinä tiedottaa.

Biojätteiden keräämisen aloittaminen on Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun yliopiston SaaRa-yhteishanketta. SaaRa-nimi on lyhenne sanoista Ravinnekiertoa Saariston Matkailukohteissa.

Hankkeen taustalla on se, että matkailijamäärät ovat kasvaneet Saaristomerellä ja lisäävät näin alueen ruokahävikkiä ennestään. Sillä on niin suoria kuin välillisiä rehevöitymisvaikutuksia. Huviveneissä mahdollisuudet jätteiden lajitteluun ovat usein myös puuttelliset.

”Biojätteen erilliskeräys venesatamissa on vielä puutteellista, minkä vuoksi ravinteita ei saada hyödynnettyä takaisin kiertoon. Biojäte sisältää myös runsaasti vettä, joka tekee siitä painavaa. Erillislajittelu siis paitsi pienentää sekajätteen määrää, myös parantaa sen laatua ja keventää käsittelykustannuksia”, sanoo PSS ry:n projektipäällikkö Anna von Zweygbergk tiedotteessa.

Kysyntää biojätteiden paremmalle kierrätykselle vaikuttaisi olevan. Vene 18 Båt -messuilla helmikuussa toteutetun kyselyn mukaan jopa puolet vastanneista lajittelee jo nyt biojätteet myös veneillessään.

Lue myös nämä