Vene kiitää vauhdilla Itämeren halki. Tukholma jäi taakse kuusi tuntia sitten, nyt edessä siintää Helsingin rannikko.
Dahl 25 -koeajovene tuotiin Suomeen suoraan Saltsjöbadenista Helsingin Lauttasaareen ajamalla ilman sen kummempia kiireitä tai ajanottoa. Samaa väliä ei paljon nopeammin liiku edes lentämällä, jos ottaa huomioon molempien päiden ruuhkat ja lentoasemille varattavat viiveet.
Ruotsalainen Dahl on ribbiveneilijöille tuttu nimi, sillä monelle on painunut mieleen Henrik Dahlin itse valmistamilla veneillään ajamat nopeusennätykset. Vuonna 2006 rikottiin Ruotsin rannikon ”päästä-päähän” –ennätys ajamalla 752 merimailin matka Dahl 36 -ribillä 15 tunnissa ja 26 minuutissa. Samaa nimeä kantavien veneiden ei ole tarvinnut jäädä hännille muissakaan pitkien matkojen kestävyyskilpailuissa vuosien varrella.
Osaamisen todistanut venevalmistaja on sittemmin keskittynyt vakiinnuttamaan asemaa aktiivisen harrastajan venevalintana ennätysten tehtailun sijaan. Nykyisin mallistosta löytyy ribbejä 20 – 36 jalan mitassa ja viime vuonna valmistui ensimmäinen kovakylkinen, kymmenmetrinen matkavene. Keväästä 2015 lähtien Dahl on kuulunut samaan konserniin kuin menestyksekkäitä Delta-huvijahteja valmistava yritys. Sieltä kerrotaan, että kovakylkisten mallien määrä jatkossa kasvaa uusien ribbiversioiden rinnalla.
Esittely on julkaistu Kipparissa 10/2016.
Dahl 25 -veneen runko käyttäytyy ilmalennoissa pehmeästi.
Ruotsalainen tunnelma
Testissä ollut Dahl 25 tunnettiin aikaisemmin mallimerkinnällä 24, mutta kuluvana vuonna sen mallimerkintä korjattiin vastaamaan veneen pituutta.
Dahl 25 on tyyliltään skandinaavinen. Lähtömaaksi voisi ulkonäön perusteella arvella Norjaa veneen kantikkaan ja toiminnallisen muotoilun vuoksi. Pohjoismaissa on vain muutama huviribbien valmistaja, joiden kanssa Dahl kilpailee tässä tyyliluokassa. Suomeen näistä kilpailijoista ei ole tunnetusti osunut yhtäkään – ainakaan vielä.
Dahl 25:n rakenteet ovat järeät. Keulapollari on jämäkkä ja penkki sekä konsoli kiinnittyvät koko matkalta kanteen. Tuulilasi on lähinnä pieni kireä spoileri. Missään ei ole rämiseviä kaiteita tai muita rakenteita, joissa olisi periksi antamisen vaaraa.
Dahl 24 on lähes vuorattu liukuesteillä. Keulapollari on kerrankin riittävän tukeva.
Koko avotila on päällystetty huolellisesti liukuestepinnalla, joka pitää kengän alla hyvin kaikissa olosuhteissa. Venettä ei ole suunniteltu superjahdin apuveneeksi lämpimään tropiikkiin. Toki Dahl taipuu myös siihen ja varusteita löytyy vaikka mihin, mutta ensisijainen tähtäin on ollut kovassa ajossa. Säilytystilaa on konsolin sisällä runsaasti ja perässä päätypenkin sisällä kohtuullisesti. Keulassa on tilaa lähinnä köysille ja käyttövarusteille.
Avotilassa mahtuu liikkumaan väljästi, mutta perheveneeksi Dahlia on vaikea kuvitella. Verhouksen punainen väri luo mukavan kontrastin muutoin perinteisen tummaan ribbiväritykseen.
Kuljettajakeskeinen ohjaamo
Konsolin ja istuinten kokonaisuus on ruotsalaisen Ullman Designin suunnittelema. Joustoistuimet ovat periaatteessa lisävarusteita, mutta telakka ei käytännössä suostu myymään venettä ilman niitä, käyttäjän turvallisuuden vuoksi. Veneen käyttölaitteet ja ergonomia toimivat sujuvasti yhteen. Se on varmistettu toimittamalla sekä istuimet että konsoli samalta alihankkijalta.
Istuinten ja konsolin suhteiden säätäminen on tarkkaa puuhaa. Yhden mitan muuttaminen vaikuttaa muihin ja kokonaisuus menee helposti pieleen. Dahlin istuimet ja konsoli on toimitettu yhtenä kokonaisuutena, jonka toimivuus on laskettu etukäteen mahdollisimman hyväksi kaiken pituisille kuljettajille.
Nopean veneen ohjaamossa on helposti parikymmentä mittaa, joiden pitää täsmätä keskenään turvallisen ja terveellisen ajoasennon takaamiseksi. Dahlin kaltaisissa veneissä ulkopuolisen asiantuntijan valmiiksi laskemat parametrit ovat kohdillaan paljon paremmin kuin telakalla kasatut kokeilut. Mistään salatieteestä ei ole kyse, mutta kun nämä asennukset kerta toisensa jälkeen tuntuvat epäonnistuvan venevalmistajilta, ei niiden noudattaminen vaikuta olevan ilmeisen helppoa. Mitä nopeammasta veneestä on kyse, sitä tärkeämpää on saada ohjaamo toimimaan mahdollisimman hyvin.
Konsolin sisällä on runsaasti kuivaa tilaa tavaroille.
Lähes 60 solmua
Nopeusennätyksiä rikkomaan tehdyt ribit eivät laiturilla ponttonin potkimisesta perusta, vaan niitä on ajettava ja mielellään kovaa. Kilpavenetausta näkyy Dahlissa selvästi. Meno on 300 hevosvoiman koneella kevyttä ja nopeaa, liukupinta on selvästi pieni. Mukava siirtymänopeus pyörii helposti yli 50 solmun lukemissa ilman suurempaa puristamista, vaikka tehoa ottaisi selvästi pois maksimista.
300 hevosvoiman moottorilla yli 55 solmun huippunopeus on aika hyvä suoritus ilman porraspohjaa. Vene ei myöskään vaadi merkittävää trimmin vahtimista, vaan saavuttaa maksiminsa pienellä työllä ajajan näkökulmasta katsottuna. Nopeudesta voi päätellä pohjan V-kulman olevan perästä melko maltillinen, Dahl 25:n tapauksessa 21,7 astetta. Tällä päästään nimenomaan suurin nopeuksiin paljon helpommin kuin sotilasveneissä nähdyillä 24 – 25 asteen lukemilla.
Runko on suurimman Veradon mukaisesti mitoitettu 400 hevosvoiman tehoon saakka, mutta todellista tarvetta moiselle tuskin ilmenee. Lisäteholla kulku nopeutuu nykyisestä 57 solmun huipusta jonkin matkaa 60 solmun paremmalle puolelle.
Tämänkertaisen testin perusteella pelkoa ylitehoisesta yhdistelmästä edes 400 hv:n moottorilla ei tuskin ole, sillä rungon rajat jäivät koeajossa selvästi saavuttamatta. Suuremmassa aallokossa nopeus ei tehon lisäyksen myötä enää nouse. 300 hevosvoimaa riittää viemään venettä varmasti niin nopeasti kuin kukaan sen kyydissä olevista pystyy sietämään.
Perästä veneeseen kulku on helppoa matalien kaiteiden ja uimatason johdosta. Sohvan sisällä on vielä hieman lisää säilytystilaa.
Yhden koneen huomaa
Dahl 25:n kaltainen vene tarvitsee kunnon arviota varten 1,5 – 2 metriä korkeaa aallokkoa, josta tällä kertaa jäimme paitsi. Nyt veneen mittaiset ilmalennot mainingeista sujuvat hyvässä hallinnassa ja runko käyttäytyy pehmeästi. Yhden suuritehoisen koneen asennus näkyy ilmalennoissa havaittavana, joskin odotettuna kallistumisena potkurin momentin mukaisesti vasemmalle. Käännöksissä perä antaa mukavasti periksi ja Dahl liukuu kevyttä sivuluisua pehmentäen jyrkimpiä kurveja.
Ullmanin istuimet ja konsoli toimivat merellä paremmin kuin monissa vastaavissa sarjavalmisteisissa veneissä. Joskus hyvistä komponenteista huolimatta ajaminen ei tunnu niin luontevalta kuin se voisi olla. Syytä tähän on vaikea sanoa, mutta Dahlin mitoitus on joka tapauksessa erinomainen.
Vapautta kaipaavalle
Dahl 25 on hyvä paketti omassa kategoriassaan. Yhdellä moottorilla hankintakustannus ei nouse tähtitieteelliseksi ja huolloissa sekä bensa-asemalla rahanjuoksu pysyy perheveneluokassa. Pituuden kasvattaminen jo reilulla metrillä vaatisi helposti tuplakoneistusta, mikä johtaisi kaikki muutokset huomioiden myös koko paketin hinnan kaksinkertaistumiseen.
Nopea ja tukeva ribbi antaa vapautta merellä liikkumiseen hieman toisesta näkökulmasta kuin on tottunut ajattelemaan.
Ajatus omalla veneellä muutamassa tunnissa Helsingistä Tukholmaan ajamisesta on aika villi. Vaikka reittiä ei koskaan kulkisi samalla tahdilla, mahdollisuus tuon kaltaiseen liikkumiseen, vieläpä kohtuullisin kustannuksin, tuo tietynlaisen vapauden harrastukseen. Sitä tunnetta kaipaavan kannattaa ottaa Dahl 25 huolelliseen tarkasteluun, sillä vastaavaan pystyviä veneitä ei samassa luokassa ole liiaksi tarjolla.
Tekniset tiedot
Dahl 25
Valmistaja Dahl Naval AB, Ruotsi.
Suunnittelija Cristiano Capra
Runkomateriaali lujitemuovi
Ponttonit Hypalon
Kokonaispituus 7,6 m
Leveys 2,95 m (täytettynä)
Paino 1 000 kg
Moottorisuositus (perämoottori) 250 – 400 hv
Sisäperä 200 – 400 hp
Kantavuus 14 henkeä
Jälleenmyyjä Marinekauppa
Hinta koeajovene noin 100 000 euroa