Jutut

Reijo Mäki: Veneilyharrastus ui tarinoihin vaivihkaa

Reijo Mäki veneilee ja mökkeilee vaimoineen aktiivisesti Turun saaristossa, mutta työt Mäki jättää tietoisesti maihin. Tarinoissa liikutaan toki vesilläkin.

27.12.2018

TekstiJukka Hiiro

”Tietyllä tavallahan siinä on juuri se suljetun huoneen arvoitus siirrettynä kelluvalle pinnalle.”

Näin toteaa kirjailija Reijo Mäki veneilystä, ryhmähengestä veneissä ja siitä, millaisiin synkkiin vesiin dekkaristi voisi veneet tarinoissaan uittaa. Ja on Mäki uittanutkin. Vares-romaani Mustasiipi sijoittuu Turun saaristoon. Se on luontevaa, sillä veneet ja saaristo löysivät tiensä Mäen tarinoihin, kun hän vaimoineen hankki mökin saaresta Paraisilta, läheltä Turkua 10 vuotta sitten. Sen myötä tuli hankittua tietysti myös ensimmäinen vene.

”Ensimmäinen kirja, jossa veneily näkyy on Mustasiipi. Kirja alkaa siitä, kun Vares herää mukiloituna eikä yhtään muista kuka hänet on pahoinpidellyt ja miksi. Hän vetäytyy sitten Mustasaareen kaverin mökille kokoamaan it­seään ja ajatuksiaan.”

Merimaisemissa on Mäen rikosromaaneissa vierailtu muutenkin. Ovathan meri ja rikokset kuin luotuja toisilleen.

”Veneillessä ja sen tyyppisessä ympäristössä voisi tapahtua murha, joka ei ole äkkiä katsottuna murha lainkaan. Vesillä kun on aina onnettomuuden mahdollisuus, ja jos ollaan yksin jossain aavalla, niin siellä ei ole kukaan todistamassa toisin”, Mäki maalailee.

Kun kirjallisuudesta on puhe, on aina mahdollisuus myös kadottaa todisteet aaltojen alle.

”Klassikkohan on tietysti hankkia chicagolaiset perinnejalkineet, jotka puetaan uhrille jossain syrjäisessä satamassa ja uhri käydään sitten pudottamassa aamuyöntunteina sillalta”, Mäki sanoo.

”Ja merihän on aina ollut salakuljetusreitti. Yksi skenaario merille hyvin istuvasta rikostarinasta olisi tietysti se, että yritetään tuoda iso erä valkoista jauhetta Suomeen.”

Mäeltä ilmestyi äskettäin jo 29. Vares-romaani Gekko. Siinä meri ei ole pääosassa, mutta Mäki tunnustaa, että ajatus Vareksen palauttamisesta aalloille houkuttaa häntä kyllä. Vares voisi esimerkiksi pestautua gastiksi jollekin isolle moottoriveneelle.

”Ehkä hän tekisi sen piiloutuakseen joltain tai kootakseen ajatuksiaan. Ja nimenomaan hän pestautuisi isolle moottoriveneelle. Ihailen kyllä kavereita, jotka pystyvät Marimekon lakanoilla siirtymään paikasta toiseen, mutta minusta tai Vareksesta ei siihen olisi”, Mäki tuumii.

Itseasiassa Mäellä on jo mielessään hahmoteltuna Vareksen seuraavat seikkailut. Ne sijoittuvat jälleen Turun saaristoon, mutta juonesta ei sovi paljastaa sen enempää vielä tässä vaiheessa.

 

© Reijo Mäen kotiarkisto

Turun saaristossa Mäki paitsi mökkeilee, myös veneilee vaimonsa kanssa. Tänä keväänä hän hankki viidennen veneensä. Alumiininen Silver on varustettu 200 hevosvoiman perämoottorilla, kun ensimmäinen oli 25-hevosvoimainen Terhi. Välissä on ollut Buster ja yksi retkivenekin, mutta sellaiselle Mäki ei näe enää tarvetta. Veneilytarpeet ovat vuo­sien mittaan jos nyt ei muuttuneet, niin ainakin tarkentuneet. Suomalaisia veneet ovat olleet aina.

”Se on periaate, jos moista huvittelua täytyy harrastaa”, Mäki kertoo pilkettä silmäkulmassaan.

”Emme me vaimon kanssa tarvitse makuu- tai keittotiloja veneessä, vaikka semmoisetkin välillä ovat löytyneet. Jos emme ole mökillä vaan veneillään johonkin pidemmälle niin syödään ja yövytään sitten maissa.”

Rikoksia Mäki ei merillä ole todistanut, mutta muutamia jännittävämpiä hetkiä on ollut.

”Yhden kerran jouduttiin Kemiönsaarelta lähdettyämme semmoiseen merisumuun, ettei kymmentä metriä eteensä nähnyt. Se oli minulla aikaa ennen plottereita. Laitettiin sitten vene ankkuriin, jäätiin odottamaan ja kuunneltiin korvat höröllä ajaako joku jostain päälle. Kun aamu eteni ja lämpötila kohosi, niin sumukin hälveni.”

Toinen jännitystilanne tapahtui muutama vuosi sitten Mossalan salmessa, kun Mäki ajoi veneensä täyttä vauhtia kiveen.

”Ei oltu virallisella väylällä, mutta semmoisella monien käyttämällä reitillä kuitenkin. Ei siinä sitten mitään, ranta oli onneksi lähellä ja vesi lämmintä. Ajettiin lähimpään kaislikkoon ja siinä vaiheessa, kun rantaan päästiin, vene oli puolillaan vettä. Siitä sitten apua hakemaan”, Mäki muistelee ja kertoo yhä kuulevansa kiville ajosta syntyneen kirskunnan korvissaan.

Sitä hän kiittelee, että tuli aikanaan opiskelleeksi perinteisen navigoinnin merikortteja käyttäen.

”Nykyään näkee varsinkin nuorempaa väkeä, jotka menevät plottereiden varassa. Entäs sitten, jos tekniikka vaikka pettääkin? Monesti olen miettinyt, että mitä he sitten tekevät.”

Joillekin veneilyn suola ovat vierassatamat ja niissä tavatut uudet ihmiset. Mäki vaimoineen ei kuulu heihin, vaan pariskunta nauttii satamissakin mieluiten omasta rauhastaan. Se, että veneillessä on valta päättää ja mennä oman mielensä mukaan, on Mäen mukaan harrastuksessa parasta.

”Vähän kliseisesti voisi todeta, että kun veneen köydet irtoavat, niin ollaan jo perillä.”

Reijo Mäen kustantaja Otava kuuluu Kippari-lehden julkaisijan Otavamedian kanssa samaan konserniin.

Juttu on  julkaistu Kipparissa 6/2018 ja se julkaistaan nyt joululahjana lukijoille netissä uudelleen.

Reijo Mäen meriaiheiset vinkit lomalukemiseksi

Mika WaltariMikael Karva-jalka: ”Klassikko, jossa turkulaislähtöinen Mikael seilaa ja seikkailee pitkät tovit pitkin poikin Välimerta. Waltarista olen samaa mieltä kuin novellikirjailija Luusalmi, eli että mies on tarinankertojana Mika Ensimmäinen Suuri.”

Alistair MacLeanSaattue Muurmanskiin: ”McLean palveli II Maail­mansodassa Royal Navyssä – ja sen todella huomaa näistä hänen ’merikirjoistaan’.”

Alistair MacLeanPako yli Jaavan meren: ”Aikoinani luin liki kaikki McLeanin opukset, mutta niiden laatu vaihteli, ja jopa aika paljonkin. Nimenomaan merisodan kuvaus oli herran ehdoton leipälaji.”

Lue myös nämä

X