Kaveri muutti vuosia sitten Naantalin suuntaan. Koti oli pakattu muuttoautoon, mutta uppoumarunkoinen vene ei mahtunut kyytiin. Se oli laitettu keväällä veteen ja odotteli Porvoossa, että omistaja ehtisi tai joku yllytyshullu suostuisi siirtämään sen ajamalla uuteen kotisatamaansa.
Kesä oli siinä vaiheessa, että ajatus loman aloittamisesta vesillä tuntui houkuttelevalta. Huomasin sanovani: ”joo, mikä ettei”.
Eikä ongelmiakaan voisi tulla, reitti oli selvä ja tuttu. Vene oli keväällä huollettu ja täysin reissukunnossa, kuulemma.
Jälkikäteen on helppo sanoa, että ei olisi pitänyt uskoa. Olisi kannattanut itse tarkistaa, että varmasti kaikki toimii. Mutta silloin hain evästä kaupasta, tarkastin moottoriöljyn ja varapolttoainemäärän, käynnistin koneen ja irrotin köydet.
Mieti suuntaa
Jos lähdet veneellä Suomenlahdelle ja tarkoituksenasi on ajaa vene jostain Helsingin itäpuolelta lännen suuntaan, niin älä Herran tähden lähde illalla matkaan!
Se tuntui tyhmältä jo silloin, kun sitä olin itse tekemässä.
Koko sen ajan, kun aurinko oli vielä horisontin yläpuolella – ja kesäkuun lopulla se on sitä aika pitkään – ei veneen tuulilasista nähnyt juuri mitään.
Niin että Lucky Luke ja muut auringonlaskuun ratsastavat, kiss my… ja niin edelleen.
Tilanne ei helpottunut aurinkolaseilla, eikä ilman. Häikäistyminen tuntuu jatkuvan tuplapitkään, kun matkaa taittaa hitaalla uppoumarunkoisella veneellä noin seitsemän solmun vauhtia. Viitat näki vasta sitten, kun oli ne ohittanut. Tuurilla onneksi turvalliselta puolelta.
Matkanteko alkoi helpottaa, kun aurinko häipyi häiritsemästä.
Nykyään hytin hämärässä ajetaan kuulemma nenä kiinni karttaplotterissa, joten tuota häikäistymisongelmaa ei vissiin kukaan edes huomaa.
Tämän reissuni tein matkaveneellä, jossa oli vain kaikuluotain. Se kertoi, tai olisi kertonut vain sen, että ollaan kivellä tai kuinka kovaa sitä kohti ollaan menossa.
Plotterikin olisi ollut kiva laite siinä vaiheessa, kun ohjaamo alkoi pimetä illalla eikä sisävalo toiminut. Tihrusta nyt siinä sitten paperikarttaa liki pimeässä.
Aja siis Suomenlahdella idästä länteen mieluimmin aamulla. Ja tule illalla takaisin, lännestä itään. Ja varo vastaantulijoita, sillä he eivät ehkä auringon häikäiseminä näe sinua.
Suomenlinnaa ohittaessa oli ilta vaihtunut jo yöksi.
Aina on nälkä…
Matkaveneen sydän ei suinkaan ole sen moottori, vaikka jotkut niin väittävät. Sydän on sen pentteri ja vielä tarkemmin liesi.
Tällä veneellä oli valitettavasti paha sydänvika. Kuskin selän takana oli liesilämmitin, jolla olisi ollut kaksi tehtävää. Ensinnäkin lämmittää venettä ja toisekseen lämmittää kyytiläiselle kuumaa juomaa ja ruokaa. Veneen omistajan mukaan laite oli toimintakunnossa.
No, arvaattehan…
Nyt laite ei hoitanut kumpaakaan hommistaan.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla ei yöllä tullut makuupussissa kylmä, mutta sadekelillä olisi pienestä lisälämmöstä vatsalaukussa ollut iloa.
Eniten harmitti juuri hellapuolen toimimattomuus. Oli pakko juoda illalla se rommitilkka raakana, ilman lämmintä teetä. Seuraavana aamuna siirryttiin pykälää syvempään synkkyyteen, kun aamukahvikin jäi saamatta.
Oli siis virhe luottaa veneen omistajaan. Ennen reissulle lähtöä olisi liesilämmittimen toiminta pitänyt itse varmistaa.
Vai olisiko vika sittenkin ollut käyttäjässä? Jos laite on vieras, opettele käyttämään sitä jo ennen kuin tarvitset sitä.
Nurkan takana aallot loiskuivat, ilta alkaa taas hämärtää. Hangon ruokalat ovat niin lähellä mutta kaukana.
…köysispagettia
Aamuyön pimeimpinä tunteina, sateen alkaessa, veneen ankkurin piti pudota jonnekin Espoon eteläisten saarten kupeeseen. Ennen kuin ankkuri kastui, ehti vene lipua syvälle kaislikkoon.
Ankkurin jatkona oli pätkä ketjua ja köyttä. Sitä oli parimetrinen pätkä, jonka perässä köysiboksista nousi variksenpesän kokoinen sotku – tai iso kattilallinen spagettia. Nälkä aiheuttaa kaikenlaisia mielikuvia.
Kaislikon keskellä oli hyvä selvitellä sotkua. Vene pysyi hyvin paikallaan.
”Kaikki on kunnossa ja vene valmiina matkaan”. Veneen omistajan lausahdus muistui taas kerran mieleen.
Ehkä olisi itsekin kannattanut tarkistaa jo ennen lähtöä, että kaikki on varmasti kunnossa ja valmiina käyttöön. Jos kovassa tuulessa moottori olisi sammunut ja vene alkanut ajelehtia kohti kivikkoa, ei ankkuriköyden selvittelyyn olisi ollut aikaa.
Suojaisessa merenlahdessa kelluvassa veneessä nälkäinen kippari änkeytyi makuupussiinsa murisemaan.
Lokkivahti siellä jossain.
Sateessa ja sumussa
Sateen sattuessa ajamme sateessa. Sumun yllättäessä, emme aja mielellään sumussa.
Matka eteni hitaammin kuin olin suunnitellut. Hangon itäpuolella alkoi vastenmielinen keikutus. Pieni vene ja tehoton moottori ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, kun edessä on kaksimetristä aaltoa ja isoa merenselkää.
Väylällä veneen edessä nousi pinnalle harmaahylkeen pää. Eläimen ilmeessä kuvastuivat omat ajatukset: ”Meinaatko tosiaan mennä tuonne?”
En. Käänsin saaren suojaan odottelemaan meren tasoittumista. Illan myötä pystyi taas jatkamaan matkaa. Hangon itäsatamasta ehdin ostamaan grilliltä lämmintä ruokaa. Makkaraperunoiden lämmittäessä sisuksia oli hyvä nukkua. Aamulla matka jatkuisi.
Laivojen tuuttaukset herättivät aikaisin aamulla. Veneen ikkunasta ei näkynyt muuta kuin harmaata. Usva oli paketoinut koko Hankoniemen.
Sumupakettia ei oltu avattu vielä kolme tuntia myöhemminkään. Aamukahvia sentään sai rannalla kahvilasta. Tuuttaukset jatkuivat.
Samasta paikasta sai myös päiväkahvia. Sumu jatkui iltaan saakka. Karttaplotterin kanssa teoriassa olisi väylä kyllä löytynyt. Ajatus isojen laivojen kanssa samassa sopassa keikkumisesta ei nyt miellyttänyt. Ja plotteriahan ei ollut, joten pysyin laiturissa.
Matkaa suunnitellessa kannattaa kuunnella myös pitkäaikaisia sääennusteita. Ei ne aina pidä paikkaansa, mutta useimmiten joiltain osin. Niiden perusteella voi muuttaa suunnitelmiaan reitin osalta tai miettiä matkalle lähdön ajankohtaa vähän tarkemmin. Jäisi yllätyssektori tai jopa se rosvosektori – ehkä kokematta.
Onpa painava lokki. Onkohan me tavattu jo aiemminkin tällä reissulla?
Tulipa opittua
Vaikeudet olivat pieniä, joten mitä niistä valittamaan, kysyy varmasti joku. Matka sujui loppujen lopuksi ihan hyvin ja määränpääkin löytyi ilman suurta draamaa.
Veneessä ei ollut tulipaloa, se ei uponnut eikä ajelehtinut konevian takia. Kippari ei hukkunut ja miehistöähän ei ollutkaan hukutettavaksi.
Sen verran kuitenkin vastusti, että vesille en enää lähde niin sanotusti ”lennosta”. Sama pätee niin oman veneen kanssa kuin kaverien veneiden siirroissa.
Huoleton liikkeelle lähteminen aiheutti nyt lähinnä epämukavuuksia, mutta niistä olisi voinut pahimmassa tapauksessa muodostua isojakin ongelmia.
Hullut ja humalaiset ovat yleensä jonkun suojeluksessa. Tässä tapauksessa humalasta ei ollut haittaa, mutta hulluudesta en uskalla itse sanoa mitään.
Vihdoinkin perillä ja meripolle pääsi uuteen talliinsa.
