Tilaa
Jutut

Jäätie Suomenlinnaan on enää muisto – Ankarat jäätalvet ovat nykyään harvinaisia

Edellisen kerran ankara jäätalvi koettiin vuonna 2011, jolloin jääpeitteen laajuus Itämerellä oli yli 300 000 km2. Vastaavasti vuonna 2008 jääpeitteen laajuus oli ennätyspieni eli 49000 km2.

15.12.2019

TekstiMarkus Mäntykannas

Jäätalvet ovat huonontuneet 2000-luvulla

Itämerestä keskimäärin kolmannes eli 180 000 km2 jäätyy talven aikana. Jääpeitteen pinta-ala on meillä kuitenkin vuosien varrella pienentynyt, ja vanhan ajan ankarat jäätalvet ovat loistaneet poissaolollaan tällä vuosituhannella. Ajatella, että vielä muutama vuosikymmen sitten pystyimme kulkemaan Helsingin Suomenlinnaan jäätietä pitkin!

Jääpeite suurimmillaan helmi-maaliskuussa

Itämeren jääpeite on yleensä laajimmillaan helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin Suomenlahdestakin suurin osa jäätyy. Varsinainen Itämeren allas ja sen eteläosat muodostavat harvoin jääpeitteen. Jääkannen laajuuteen vaikuttaa ennen kaikkea talven säätyyppi: ankarat jäätalvet ovat seurausta Venäjän mantereisesta ja kylmästä säätyypistä, leudot jäätalvet puolestaan liittyvät lämpimiin länsivirtauksiin.

Ankarat jäätalvet nykyään harvinaisia

Edellisen kerran ankara jäätalvi koettiin vuonna 2011, jolloin jääpeitteen laajuus Itämerellä oli yli 300 000 km2. Vastaavasti vuonna 2008 jääpeitteen laajuus oli ennätyspieni eli 49000 km2. Tilastoja katsoessa on selvää, että ankarat jäätalvet ovat käyneet meillä harvinaisiksi erityisesti 2000-luvulla, ja kokonaisjääpeitteen määrä on vähenemässä. Viimeksi Itämeri on jäätynyt kokonaan tai lähes kokonaan 1950-luvulla, mutta vielä 1800-luvulla koko Itämeren kattava jääpeite oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Bussilla Suomenlinnaan? Tuskin enää

Kuka muistaa vielä ajan, kun Suomenlinnaan pääsi bussilla jäätietä pitkin Kaivopuistosta? Ajatuskin jäätiestä tuntuu absurilta ja hyvin kaukaiselta muistolta, kun katselee jäättömänä lainehtivaa Kaivopuiston rantaa vielä tammikuun puolella. Jääyhteydet ovat käymässä harvinaisemmiksi, koska jäätä ei enää talvien aikana ehdi muodostua samalla tavalla kuin “vanhan ajan talvina”. Tuskinpa enää siis eksoottisia jääteitä Suokkiin. Se aika oli ja meni.

Lue myös nämä

X