Artella 22

Kippari 6/2006

Kutsuu avaraan lomailuun

Teksti ja kuvat Mikko Rajala ja Timo Sarkkinen

Ensi suvena 20-vuotias Artella odottaa synttärijuhliaan muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta hyvässä kunnossa. Mikä parasta, se tarjoaa juhlakelpoisemmat sisätilat kuin moni muu kokoisensa uppoumavene.

Kun Artellaa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla valmistettiin, uppoumaveneiden tarjonta oli laajimmillaan ja kauppa kävi vilkkaasti. Moni veneilijä oli kiireettömän etenemisen kannalla.
Olisi edelleenkin, mutta niin vain kävi, että 1990-luvun alussa moni legendaarinen uppoumavene ja puoliplaanari hävisi markkinoilta. Syyksi mainittiin kuin yhdestä suusta lamasta seurannut kysynnän hiipuminen. Kun veneen hankintaan oli käytettävissä vähemmän markkoja, olivat uppoumaveneetkin liian kalliita lamakauden jokamiehelle. Siitäkin huolimatta, että niillä on aina ollut halvempaa ajaa kuin liukuvilla veneillä.
Taloudellisuus on kuitenkin venevalinnassa vain yksi kriteeri, eikä monille suinkaan ratkaisevin. Mikä venetyyppi tahansa menettää kaupallista vetovoimaansa, jos mallia ei ymmärretä oikea-aikaisesti uudistaa. Poikkeuksia säännöstä ovat harvat klassikkoveneet ja kestosuosikit.
Ehkäpä uppoumaveneet olivat jo hieman ennen lamaa alkaneet näyttää vanhentuneilta, ainakin trenditietoisten silmin. 1980-luvun lopulla valmistajat jo keskittyivät liukuvien veneiden kehittelyyn hidaskulkuisten jäädessä sivuosaan. Laman iskettyä venekauppa hiljeni kautta linjan, ja kun uppoumaveneiden uusimiseen ei enää ollut varaa enempää kuin haluakaan, ne hävisivät markkinoilta.
Nyt hidaskulkuisista veneistä on alettu taas keskustella. Ihan syystäkin, sillä uusia sellaisia on vihdoinkin ilmestynyt näytille, esimerkiksi virolaiset puoliliukuvat Stormerit. Käytettyäkin uppoumavenettä hankkivan on mahdollista vertailla, miten 1970- ja 80-lukujen retkifiskarit eroavat uusista vastaavista.

Pieni uppoumavene

Artellan ulkonäössä mikään ei häiritse silmää. Sen arvaisi olevan suunniteltu joskus 1980-luvulla, mutta todellisuudessa se on piirretty jo vuonna 1978.
Kaukaa katsottuna Artella muistuttaa yllättävän paljon yhä tuotannossa olevaa Seiskari S-28 Saloon -mallia. Siihen verrattuna Artella on pikkuinen, sen pituus on 6,75 ja leveys 2,5 metriä. Paino on noin 1 350 kiloa riippuen siitä, millainen sisämoottori konetilassa on.
Olipa kone mikä tahansa suositellun 13-35 hevosvoiman väliltä, vauhti pysyttelee maltillisissa lukemissa. Täysillä kierroksilla ja vähällä kuormalla ajettaessa vene voi saavuttaa kahdeksan solmun nopeuden, taloudellisin marssivauhti on 6,5 solmun tietämillä. Hermoja raastavaa matelua vauhtiveikoille, mutta nautinnollista kiireettömille.
Artellan kajuuttaan sopii isompikin porukka. Vasemmalla on L-sohva, oikealla pentteri. Kipparin istuimelle mahtuu vain hän itse. Apumiehelle ei ole vakiopaikkaa karttapöytineen, mikä saattaa harmittaa.
Päivittelyn aiheen saattaa antaa erillisen vessakopin puute. Mikäli sellainen olisi tämän kokoiseen veneeseen ahdettu, supistaisi se sisätiloja. Ratkaisuna Artellassa on päädytty kemialliseen vessaan, jolle on paikkansa keulapunkan alla.

Perässä korjailtavaa

Veneen pohja oli mustan eliönestomaalin peittämä. Köli oli suojattu köyhän miehen köliraudalla: se ulottui keularangasta vain pari metriä taaksepäin. Suojaamattomalla matkalla näkyi jokunen kolhu, jotka pitää paikata ennen täysmittaisen köliraudan asentamista.
Välittömästi vaihtoon menee kalarauta. Se on ehtaa ”patarautaa” ja kauttaaltaan ruostunut. Uhrimetalleiksi asennetut sinkit ovat kenties olleet väärin sijoitetut tai huonolaatuiset, ne eivät olleet kuluneet ollenkaan. Anodin ja suojattavan kohteen välillä on oltava aina sähköinen kontakti. Puhtaassa järvivedessä voi olla viisasta kokeilla sinkkiä aktiivisempia magnesium- tai alumiinianodeja.
Kun akselivetoinen vene on telakoituna, voi hyvin kokeilla peräsimen liikkuvuutta sivu- ja pystysuunnassa. Sivuttaisliikkeen tulee vaatia voimaa, muuten peräsin saattaa kääntyä itsekseen vaikkapa voimakkaasti peruutettaessa. Silloin on tärkeää, ettei peräsimen pääse lämähtämään vauhdilla ääriasentoonsa ohjausjärjestelmää rasittaen. Juuri näitä tilanteita varten peräsinakselin yläpäähän suositellaan stoppareita, mutta eipä sellaisia tässäkään veneessä ollut.
Peräsimen pystyliikkeessä ei saa olla väljyyttä, se vähentää ohjauksen täsmällisyyttä ja aiheuttaa tärinöitä. Tässä yksilössä peräsin liikkui muutamia senttejä nostettaessa, eli välystä on liikaa. Ensiapuna peräsimen ja kalaraudan väliin pitäisi asentaa tueksi sopivankokoisen nylonhylsyn.
Myös potkuriakselin liikuttelu ylösalaisin on tärkeää. Jos väljyyttä on selvästi, perälaakeri voi olla vaihdon tarpeessa. Diagnoosin helpottamiseksi akselia voi myös pyöritellä, ei kuitenkaan ennen kuin on suihkutellut sen märäksi, onhan kyse veden voitelemasta osasta. Nyt peräsinakselin heiluttelussa ei havaittu asiaan kuulumatonta väljyyttä. Ajettaessa korvia kannattaa silti höristellä, ujellus voi kertoa laakerin vaihdon tarpeesta.
Potkuri oli ehjä. Se kannattaisi kuitenkin kiillottaa vaikkapa huopalaikalla. Siloinen potkuri antaa tasaisimmat virtaukset peräsimelle, millä on merkityksensä ohjattavuuteen ja polttoainetalouteenkin.

Siisti runko

Pian 20-vuotiaan Artellan lasikuiturunko oli ikäisekseen siisti. Limisaumajäljitelmää katselee tällaisessa veneessä mielellään. Sen varsinainen tehtävä on tukevoittaa runkoa ja osaltaan vaimentaa kaikuääniä.
Parrasta on korotettu pari senttiä, jotta se muodostaisi kannelle varvaslistan. Se toimii myös jäykisteenä. Makuasia on, pitääkö reunuksesta vai ei. Sivukansilla kävelyä se ei haittaa, kunhan siihen tottuu. Kulku sujuu vaivatta keulasta ohjaamon takareunaan saakka, johon sivukannet päättyvät. Avotilaan laskeutumiseen on pari askelmaa, mutta joutuisaa kulku ei ole, jos joutuu ensin raottamaan kuomua.
Kansiluukkukin löytyy. Se ei ole riittävän väljä kulkuaukoksi, mutta tavaroiden lastaukseen se kyllä soveltuu. Luukun avaus- ja sulkumekaniikka pelaa paremmin kuin monissa vanhoissa kajuuttaveneissä.
Artellan kulkukaiteet ovat kuin hardtop-veneestä lainatut. Ne ulottuvat keulakannelta ohjaamon takareunan tasalle, eivätkä millään tavoin häiritse esimerkiksi satamamanöövereissä. Lisäksi kannella on yksinäinen keulakaide sekä köysiboksi. Runkoon ja kanteen kiinnitetyt helat, tartuntakahvat ja knaapit ovat kerrankin järeää tavaraa, samoin koko venettä kiertävä törmäyslista. Kiristyspuuhia on luvassa jonkin verran, tiivistysmassalle on taas käyttöä.
Pienelle peräkannelle, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on kiinnitetty oikea helaviidakko: lipputangon ja perävalon jalustat, täyttöhela, polttoaineen huohotushela sekä peräsinakselin pää, johon saa varaohjauspinnan. Jostain syystä myös hankainhelat kuuluivat perän varustearsenaaliin.
Koska täyttöhela on ulommaisena suipossa perässä, venettä ei ole ylety tankkaamaan laiturilta. Avotilassa seisten se sujunee luontevasti.

Huoltokohteet avotilan kätköissä

Sivukannet eivät kierrä koko venettä, joten avotilaan on saatu enemmän leveyttä. Matkustajille on U-muotoinen penkki, jossa mahtuu istumaan 4-5 henkeä. Viihtyvyyttä voisi parantaa teettämällä penkin päälle kosteutta pelkäämättömät pehmusteet.
Penkistä aukeaa kaksi luukkua, joiden alla on reilusti säilytystilaa sekä joitain tarkastelua kaipaavia kohteita. Luukkuja saisi olla enemmänkin, jotta niihin pääsisi kunnolla käsiksi. Esimerkiksi pönttö, joka toimii sekä vesilukkona että äänenvaimentimena, on aika ahtaassa onkalossa huoltoa ajatellen, samoin peräsinkoneisto.
Muovinen, 60-litrainen polttoainesäiliö paljastui avotilan lattialuukun alta. Siitä lähtevät kudospäällysteiset letkut on syytä vaihtaa kunnollisiin polttoaineletkuihin. Kookas huoltoluukku taatusti helpottaa säiliön puhdistamista.
Potkuriakselin tiivisteboksin huollot eivät onnistu yhtä sujuvasti, sillä se jää kokonaan polttoainesäiliön alle. Boksia voiteleva öljypullo on onneksi niin ylhäällä, että sen täyttö ja tarkkailu on vaivatonta.

Kumartelematta kajuutassa

Kajuutan ovi kaipaa parantelua. Se uhkaa murtua käännettäessä, sillä vääntö kohdistuu saranoihin, eikä stoppari ole lähellekään oikeassa paikassa. Se pitäisi irrottaa vastakappaleineen alhaalta saranan tuntumasta ja siirtää keskemmäs ovea. Nykyisellä paikallaan oven ollessa suljettuna stoppari tökkii ohikulkevan säärtä, ennen kuin sitä oppii varomaan. Viisasta olisikin miettiä oven sulkumekanismi täysin uudelleen.
Kulku kajuuttaan tuntuu aluksi hiukan hankalalta. Moottorikoppa kaventaa ensimmäistä askelmaa sekä sitä kohtaa turkista, johon jalka seuraavaksi asetetaan. Tässä kohtaa turkki on myös kalteva, mutta muuttuu suoraksi pidemmälle käveltäessä.
Kun kajuuttaan on päässyt, sen avaruutta pysähtyy hämmästelemään. Seisomaan mahtuvat jopa 185-senttiset. Eivätkä vain yhdessä kohdassa, korkeutta riittää kajuutan takareunasta etuikkunoihin asti. Näin avaria sisätiloja eivät monet vastaavankokoiset uppoumaveneet tarjoa.
Artellassa avaruuden tunnetta vahvistavat sisustusjärjestelyt. Perinteistä, vastakkain istuttavaa dinettiä ei kaipaa, kun sen tilalla on monta matkustajaa vetävä L-mallinen sohva sekä lisäpalalla jatkettava ruokapöytä. Ne eivät täytä ohjaamoa ahtaaksi, vaan oleiluun ja liikkumiseen jää mainiosti tilaa.
Yövyttäessä on tarkoitus laskea pöytä alas ja nostaa selkänojat paikoiltaan. Vaikka lisävuodetta koetettiin järjestellä, sellaista ei syntynyt sitten millään. Liekö niin, että selkänojat on laskettava yöksi toimettomina lattialle? Siellä ne hankaloittaisivat liikkumista.
L-sohvasta onkin vain makuupaikaksi vain yhdelle, ellei toinen ole aivan pätkä. Sen sijaan keulapunkille sopii mainiosti kaksi aikuista, joko pitkittäin tai poikittain. Tilaa jää vielä kolmannelle pienikokoiselle.

Kuin luotu pikkukipparille

Kipparin istuimessa on ryhtiä muttei säätöjä. Etenkin 170-senttisen, mutta myös kymmenen senttiä pidemmän mielestä ajoasento on kuitenkin hyvä. Erikoisuutena on vasemmalle jalalle nopeasti ylös nostettava tuki.
Kattoluukku aukesi sujuvasti yhdellä kädellä. Seisaaltaan ajaessa lyhyemmän kipparin olkapäät jäävät sopivasti katteen alle, pää kurkistaa luukusta, kädet yltävät ruoriin ja auttavasti kaukohallintalaitteeseenkin. Pidempi joutuu seisomaan kenoasennossa väistääkseen kajuutan kattoa, ei yllä kaukohallintalaitteeseen ja jää kaipaamaan ruoriin ulkokehää.
Jälkeenpäin asennetuista laitteista patavanha kaikuluotain varastaa parhaan paikan karttapöydästä. Kompassi kolhii vasemman jalan polvea. Ratkaisuun on ehkä päädytty, jotta kaikuluotain olisi riittävän etäällä kompassista, eikä häiritsi tätä. Selkoa siitä ei saa nytkään, kun polvi moukaroi sen koko ajan kallelleen.
Jos veneen haluaa varustaa retkikäyttöön, vanhentunut elektroniikka joutaa pois. Uusien laitteiden sijoittelua kannattaa miettiä tarkkaan, karttapöydän lisäksi asennustilaa on jonkin verran katossakin.

Kaltevaa kokkailua

Pentterissä puuhastelevan harmiksi turkki on kaltevin juuri köökin vierestä. Seisominen jalkaterät taivasta kohti tuskin miellyttää pidemmän päälle, joskin maratonkokkailut lienevät huviveneissä harvinaisia. Varustus pentterissä on perinteinen: vesiallas ja Wallas. Jälkimmäinen on malliltaan Safeflame 1000, siinä on kaksi keittolevyä ja puhallinkansi. Testatessa levyt saatiin kuumaksi, mutta laitteesta kuului lämmetessään matalaa, kurnutusta muistuttavaa ääntä.
Äänen voi aiheuttaa savukaasuputkeen talven aikana päässyt kondenssivesi. Toinen vaihtoehto on, että polttoaineensyötön ja paloilman suhde on väärä. Jos laitteen huolto on laiminlyöty pitkään, sen sisuskaluihin on todennäköisesti kertynyt nokea, joka pitää puhdistaa.
Vesihanassa on käsipumppu. Muovinen vesiallas kätki alleen yllätyksen: simppelin sähköjakokeskuksen sulakkeineen. Kytkentärimojen lisäksi tilasta löytyi toinen veneen pääkytkimistä. Liitokset ja johdot saisivat kyllä olla suojattuja, kun kerran vesipiste on ihan vieressä.
Astiastolle on tilaa hyllyissä pentterikaapin takana sekä ulosvedettävissä lipastoissa liesilämmittimen alla. Muita tavaroita mahtuu sivulokeroihin vesialtaan ja kipparin penkin alle. Jälkimmäisin tila on mitoitettu aikanaan lisävarusteisiin kuuluneelle jääkaapille. Nyt tilassa oli Wallaksen säiliö.
Kokin kaipaamaa laskutilaa vapautuu vasta, kun kippari nousee istuimeltaan ja taittelee penkin sivuun.

Ristiriitainen moottoritila

L-sohvan taimmainen penkki toimii moottorikoppana. Ylös nostettua koppaa pitää paikoillaan hakanen, joka tuskin kestää kovassa kelissä. Se pitää korvata järeämmällä lukitussalvalla.
Konetilassa on Yanmarin raakavesijäähdytteinen sisämoottori, siistinnäköinen 18-hevosvoimainen diesel, jolla on ikää yhtä paljon kuin veneellä. Tiettävästi yhdistelmällä on ajeltu järvivesissä.
Silmiin pistivät taas kerran moottorista lähtevät letkut. Jäähdytysvedelle ne ovat puutarhalaatua ja polttoaineelle jo mainittua kudospäällysteistä letkua, josta on vaikea erottaa vauriokohtia. Vierailu letkuliikkeessä on suositeltavaa.
Moottorin huollot ja tarkistukset onnistuvat, mikäli kohteet ovat näkyvillä koneen etupuolella. Öljyt saa tarkistettua ja vaihdettua, samoin kiilahihnan. Myös moottorin oman polttoainesuodattimen ja öljynsuodattimen vaihto onnistuu. Ilmanputsariinkin yltää vielä ongelmitta.
Tuskaisia hetkiä on luvassa esimerkiksi pakokäyrää, pakokaasuletkua tai alennusvaihteen öljyä vaihtavalle. Näihin kohteisiin yltää heikosti. Kurottelua vaativat myös jäähdytysletkujen sulkuhanat, samoin polttoaineen esisuodatin.
Yanmarin voi käynnistää käyttäen puolipuristusta. Käsikäynnistystä varten löytyi veivi samasta paketista hyödyllisten koneen varaosien kanssa.

Hintansa väärti?

Artella on kestänyt aiempien omistajiensa käyttöä hyvin. Rahaa vieviä korjauksia ei siis ole luvassa, mutta ainahan venettä voi ehostaa oman maun mukaan.
Sisustuksen ilmeen saisi raikkaammaksi teettämällä uudet patjat. Tottahan sinivalkoisissa ruutukankaissa oma fiiliksensä, mutta verhoilumateriaalien kirjosta löytyy nykyisin vaihtoehtoja. Oiva esimerkki on Kipparissa 1/2002 esitelty Artella, jonka uusi sisustus on saanut vanhan veneen kukoistamaan.
Tämän yksilön vetovoimaa lisäisi huomattavasti parempi varustetaso. 14 200 euron hintaan pitäisi kuulua muutakin kuin lepuuttimia, pari ankkuria, keulatikkaat ja vanhoja köysiä. Retkiveneilijä kirjaa hankintalistalle ainakin jääkaapin sekä nykyaikaisen kaikuluotaimen ja plotterin. Ruoria pyörittelisi mieluummin, jos veneessä olisi hydrauliohjaus.
Vanha kuomu on hyvässä kunnossa, mutta uuden, kuusikiloisen sammuttimen voisi hankkia nykyisten kaksi- ja kolmikiloisten tilalle.
Avaraa, alle seitsenmetristä perhefiskaria etsivä tuskin pettyy hyväkuntoisen Artellan löytäessään. Kun kyse on 20-vuotisjuhliinsa valmistautuvasta veneestä, sille sopii hankkia lahjaksi sekä kovia että pehmeitä paketteja. Ne rahoittaisi tinkimällä synttärisankarin hinnan lähemmäs kymppitonnia.

Plussat:
+ Hyvä yleiskunto
+ Siisti kuomu
+ Avarat ja valoisat sisätilat
+ Moottorin huoltotoimet etupuolelta
+ Jämäkät knaapit ja kaiteet

Miinukset:
– Peräsinakselin väljyys
– Ajoasento seistäessä
– Moottorin huoltotoimet takapuolelta

Hidas hämäläinen

Suomalainen venesuunnittelija Love Still piirsi vuonna 1978 linjoiltaan perinteisen, mutta ominaisuuksiltaan monista kilpailijoistaan poikkeavan perhefiskarin. Tavoitteena oli vakaa, kantava ja merikelpoinen uppoumavene. 1970-luvulla markkinoilla oli kiikkeriä fiskareita ihan riittävästi. Sisustuksiltaan karuina ja ahtaina ne eivät vastanneet päiväkausia reissaavan tarpeita.
Artella 22:ssa oli edellytykset viihtyä pitkään. Ohjaamossa normaalimittainen mahtui liikkumaan kumartelematta, ja avaruutta toi sekin, ettei tiloja oltu eroteltu välilaipioilla. Pentterikin oli kohtuullisen toimiva.
Ensimmäiset Artellat valmistuivat vuonna 1979 kangasalalaisen Arteknon tehtailta. Tuotanto jatkui vireänä 1980-luvulla. Artella saavutti hyvän maineen ja veneitä myytiin kotimaan lisäksi Pohjoismaihin, eniten Ruotsiin.
Artellaa pidettiin miellyttävänä ajettavana, mainiosti ruorin pyörittelyyn reagoivana niin eteenpäin ajettaessa kuin peruutettaessa. Kiitosta vene on saanut myös käytöksestään kovassa kelissä.
Moitteita on kuulunut vähän. Perä on tavallista kantavampi, ja siitä joidenkin mielestä on haittaa myötäaallokossa. Lisäksi tehtaalle on raportoitu, että pakokaasut jäävät takatuulella leijailemaan avotilaan. Ilmiö on kylläkin uppoumaveneissä enemmän perusominaisuus kuin tiettyä mallia vaivaava vika.
Valmistaja ei koskaan juuri uudistanut Artellaa. Silti yksilöissä on eroja, koska monet veneistä myytiin puolivalmiina. Tehtaan valmistamissakin veneissä on muun muassa hiukan toisistaan poikkeavia penttereitä, sillä asiakas saattoi valita mieleisensä muutamasta eri vaihtoehdosta. Maininnan arvoinen lisävaruste oli tukipurje.
Ulkoisesti veneet eroavat toisistaan partaan värillä, joka oli asiakkaan valittavissa. Halutuimpia olivat sama tummansininen kuin tässä jutussa esitellyssä veneessä, sekä punainen ja ruskea. Myös penkkien ja patjojen verhoilumateriaalit vaihtelivat ensiversioiden vakosametista 1980-luvun vaaleisiin ruutukankaisiin.
Tehdas asensi Artellan voimanlähteeksi aluksi Bukhin kolmisylinteristä, 26,5-hevosvoimaista dieseliä. Tuotantoveneissä päädyttiin kuitenkin niinkin pieniin kuin 13-hevosvoimaisiin koneisiin. Myöhemmin 1980-luvulla ensiasennusmoottoreita olivat muun muassa 18-hevosvoimaiset Volvo Pentan ja Yanmarin dieselit, joilla saavutetaan 7-8 solmun nopeus.
Viimeiset Artella 22 -veneet valmistuivat Arteknon tehtailta vuonna 1989. Tuolloin tehdas oli lopettelemassa tykkänään moottori- ja purjevenetuotantoaan. Artelloja ehti valmistua kaikkiaan 120 kappaletta.
Artekno-EPS Oy valmistaa yhä alle viisimetrisiä soutu- ja soutumoottoriveneitä. Yhtiön toimitusjohtaja Harri Bister kertoo, että Artella 22 -mallia kysellään säännöllisesti, myös ulkomailta asti. Muotit ovat tallella ja mahdollista on, että ne myydään yritykselle, joka on valmis mallin tuotantoa jatkamaan.

Tekniset tiedot

Pituus 6,75 m
Leveys 2,5 m
Syväys 0,75 m
Paino 1 350 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Makuusijoja 4
Polttoainesäiliö 60 l
Vesisäiliö 20 l
Moottorisuositus 13-35 hv sisämoottori
Moottori Yanmar 2GM20, 18 hv
Myyntihinta 14 200 €
Hinta valmistusvuonna 88 800 markkaa, 18 hv dieselmoottorin kanssa, v. 1986
Valmistaja Artekno Oy, Kangasala

Hintapyyntö: 14 200 € ”Tingi lähemmäs kymppiä”