Murheenaiheet paljastuivat pintaa syvemmältä

Näyttävät kylkiteippaukset, virtaviivainen muotoilu ja ylellisen näköinen sisäverhoilu ovat omiaan lumoamaan käytetyn veneen ostajaa. Silloin voi unohtua se, että todellinen kunto paljastuu vasta pinnan alta, luukkujen ja lokeroiden kätköistä. Niin tässäkin jenkkiveneessä.

eeeee

Kippari 12/2006

Amerikkalaiset Regalit saapuivat Suomeen aiemmin kuin monet muut vastaavanlaiset jenkkiveneet. Merkin maahantuonti aloitettiin jo vuonna 1981. Silloin urheilullisia, daycruiser-tyylisiä jenkkiveneitä ei vesillämme vielä juuri näkynyt.
Hiljaiseloa kesti 1980-luvun puoliväliin. Silloin tuontiveneiden kauppa pääsi valloilleen. Regalkin joutui kilpailemaan suosiosta paitsi pohjoismaisten, myös omassa maassaan valmistettujen veneitten kanssa.
Ihan jokaiselle jenkkimerkille ei voinut syntyä ikimuistoista identiteettiä tai mainetta, joka seuraisi venettä haamuna määräämättömän ajan. Kuullessaan Regalista nyt, moni jää muistelemaan, millaisesta veneestä oikein oli kyse: hyvästä vai huonosta, kalliista vai halvasta.
Kovin huokeana sitä tuskin kukaan muistaa. 1980-luvun puolivälissä tässä jutussa esiteltävästä Commodore 277 XL -mallista oli maksettava likimain yhtä paljon kuin vastaavankokoisista norjalaisveneistä, Windystä ja Scandista, 350 000 silloista markkaa.
Kalliimpien merkkejä haastajiksi ilmestyi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun taitteessa veneitä, joita myytiin hämmästyttävän halvalla. Esimerkiksi Baylineriin, Sun Runneriin, WellCraftiin ja Renkeniin verrattuna Regal oli kallis, ja siksi sen myyntimäärät jäivät näistä usein vähäisemmiksi. Eikä ihme, kun samantyylisten ja -kokoisten veneitten hintaero saattoi olla yli 100 000 markkaa.

Pitkänokkainen lippulaiva

Regal Commodore 277 XL oli pitkään malliston lippulaiva. Rungoltaan 8,3-metrinen vene voidaan laskea 8,8-metriseksi, kun pituuteen lisätään keulan ankannokka sekä perän uimataso, kumpikin vakiovarusteita. Leveyttä veneellä on tasan kolme metriä, painoa reilut kolme ja puoli tonnia konevaihtoehdosta riippuen.
Tehtaalla moottoreiksi asennettiin useimmiten kaksi bensiinikäyttöistä sisäperäkonetta. Tupla-asennus on toteutettu alun perin tähänkin yksilöön, mutta jossain vaiheessa kaksi konetta on saanut väistyä yhden Volvo Pentan 260-hevosvoimaisen KAD 44 -dieselin tieltä. Duoprop-vetolaitteella varustettu Volvo painaa noin 550 kiloa.
Kun koeajomahdollisuutta ei nyt ollut, suorituskykyä voi vain arvailla. Mikään raketti yhdistelmä tuskin on, sillä huippunopeudeksi ilmoitettiin aikanaan noin 30 solmua 330 hevosvoiman teholla ja neljän hengen kuormalla.
Kyydistä nautitaan avoimessa, kuomulla peitettävässä ohjaamossa. Mieluisimmat istumapaikat lienevät poikittaispenkillä, jossa kippari istuu äärimmäisenä oikealla. Loput matkustajista mahtuvat niin peräpenkille. Siihen sopii yksi pitkäkseenkin, vaikkei penkki olekaan laajennettavissa vuoteeksi.
Varsinaiset petipaikat ovat pitkän keulakannen alla, kaikkiaan kolmessa eri kajuutassa. Ohjaamon alle jää matalahko keskikajuutta. Sinne kömmitään salongista, ja siellä mahtuu nukkumaan vähintään pari aikuista tai useampi juniori. Yöpyä voi myös salongin L-sohvalla. Se toki varsinaiseti on luotu oleskelu- ja ruokailutilaksi. Vastakkaisella puolella ovat pentteri sekä WC. Pentterin ja sohvan välistä pääsee keulan makuutilaan, jossa on välipalojen avulla kolmen hengen nukkumatilaksi levitettävä V-mallinen vuode.

Korjauskohteita rungossa

Pukeilla lepäävästä veneestä on helppo tarkastella pohjan ja kylkien kuntoa. Eliönestomaalin peittämästä Regalin pohjasta löytyi muutamia kolhuja. Osa oli korjattu, osa vielä odottamassa korjaustaan. Kummassakin kyljessä, lähellä peräpeilin taitekohtaa törmäyslistan alla, oli miltei identtiset murtumat muistoina osumista laitureihin.
Kun Regalissa on suoraa kylkeä vesilinjasta kanteen pitkälti toista metriä ja törmäyslista kerrassaan onneton, rantautuessa pitää olla todella tarkkana. Tuulipintaa on melkoisesti. Yhtään liioiteltua ei olisi asentaa satamapyörittelyn apulaiseksi keulapotkuria. Todennäköisesti sitä tulisi kiittämään ainakin tuulella hitaasti ajettaessa.
Yhtä kaikki, molemmat peräkulmat pitää paikata ettei vettä pääse imeytymään kuidun sisään enempää kuin on jo imeytynyt. Peräkulmia pulmallisempi korjattava on siipeensä saanut törmäyslista. Siinä oli painautumia, ja sen alumiiniprofiili oli pieneltä matkaa rispaantunut muodostaen naapuriveneitä uhkaavan metallipiikin.
Runkoikkunat keskikajuutan molemmilla puolilla ovat avattavia. Koska ikkunoita ei suorissa kyljissä suojaa mikään, niitä on vain varottava telomasta laiturin ulokkeisiin tai toisiin veneisiin.
Perässä huomio kiinnittyi puista uimatasoa kannatteleviin kuuteen alumiiniputkeen. Ruuvauskohtien alle jäävistä valumajäljistä on helppo tuomita asennustapa. Tiivistysmassaa on säästelty tai jätetty käyttämättä kokonaan. Sen ja väärän ruuvivalinnan seuraus on, että vettä pääsee täältäkin laminaattiin.
Peräpeilistä erottui muutakin mielenkiintoista. Vinoon piirtynyt kuoharaja paljastaa veneen maanneen satamassa syystä tai toisesta kallellaan. Vetolaitteen molemmilla puolilla olevat jäljet ovat jääneet muistoiksi kahdesta aiemmasta moottorista. Koneen vaihto ei kuitenkaan ole jättäneet rumia jälkiä rungon ulko- eikä sisäpuolelle, lasikuitutyöt näyttävät tehdyn huolellisesti.
Duoprop-vetolaitteen kaksi potkuria ovat menettäneet maalipintaansa ja kolhiintuneet lavoistaan. Ne olisi syytä viedä valtuutettuun huoltoliikkeeseen korjattaviksi. Seuraavan kausihuollon tekijälle voi myös vinkata, että vetolaitteen sinkit ovat kuluneina täyttäneet tehtävänsä ja odottavat vaihtoa uusiin.

Sisäänpääsyongelmia

Jenkit tapaavat peruuttaa veneensä laituriin, eivätkä sikäläiset suunnittelijat liiemmin panosta kävelykelpoisiin sivukansiin. Regalissa ensiaskel keulakannen ankannokalle on sujuva, kiitos avonaisen keulakaiteen, mutta ahtailla sivukansilla kulku on yhtä haparoivaa kuin monissa muissa jenkki-daycruisereissa. Kaiteetkin jäävät turhan matalalle, joten olonsa tuntee epävarmaksi, jos joutuu toimimaan laakealla keulakannella, vaikkapa sitä harjatessa tai laskiessa tavaroita kansiluukuista kajuuttaan.
Ohjaamon vierelle selvittyä ratkaistavana on haasteista suurin: kuinka selvitä sisään avotilaan kuomun ollessa paikoillaan? Toisella kädellä pitäisi avata kuomun vetoketjuja ja toisella pitää kiinni jostain.
Kuomu ja tartuntakaiteiden ja -kahvojen puute haittaavat kulkua myös veneen ollessa kiinnitettynä laituriin kyljittäin. Rantautuminen perä edellä ei houkuttele sekään. Uimatasolta on hankala selviytyä avotilaan, kun kaiteita, portaita ja kulkuaukkoa ei ole.
Uimatason keskelle kasattu nestekaasupullon laatikko rajoittaa tasolla liikkumisen boksin jommallekummalle puolelle. Tasolle on asiaa ainakin ankkuriliinaa käytettäessä, se kun on asennettu boksin kylkeen. Mieluummin liinaa käyttäisi laitojen suojaamasta avotilasta.

Jenkkiveneen avo-ohjaamo

Uimatasolta avotilaan käydessä astinlautana toimii peräpenkki. Sen pehmusteet säästyvät tallomisilta, jos kolmesta patjasta irrottaa keskimmäisen. Silloin paljastuu ihan kunnollinen askelma. Istumapaikkoja jää vielä askelman molemmille puolelle.
Perän avotilaa hallitsee puupöytä, joka on jostain syystä asennettu kahdella jalalla kiinteästi alustaansa. Kannattaa miettiä, tarvitseeko pöytää avotilassa lainkaan, vai riittäisikö edes pienempi, irrotettava malli. Tottahan hehtaaripöydälle mahtuu tavaraa, mutta myös liikkumisen helppoutta peräpenkin ja ohjaamon välillä on hyvä ajatella.
Kippari ja pari matkustajaa istuu kojetaulun takana omalla penkillään. Siitä puuttuu pituussäätö. Idea kahdesta, käännettävästä selkänojasta on sitä vastoin loistava: kippari ja matkustajat voivat toisistaan riippumatta istua eri suuntiin. Puutteena on, että selkänojaa ei saa lukittua kumpaankaan asentoon.
Näkyvyys kipparin paikalta eteen ja taakse on esteetön, kun ohjaamoa ei ole katettu kuomulla. Sivuille katsoessa on totuttava väistämään leveää varustekaarta. Näköesteestä saisi vähemmän häiritsevän poistamalla vanhan, jo huonoon kuntoon menneen kaaren ja rakentamalla uuden RST-kaideputkista. Uudesta kaaresta saisi myös paremman otteen niin sivukansilta sisään tullessa kuin ohjaamossa seistessä.
Ohjaamon parasta antia on pystysuunnassa säädettävä tilttiratti. Sen saa hyvään asentoon myös seisaaltaan ajettaessa. Moottorin kaukohallintalaite sekä trimmitasojen kytkimet jäävät lyhyeltä kuskilta hieman liian etäälle. GPS, mittarit ja kytkimet ovat kulahtaneissa puupaneeleissa hyvillä paikoilla, samoin kompassi. Lisälaiteasennuksille on tilaa lähinnä kompassin ympärillä.
Vielä nykyistä fiksummin kojetaulun saisi järjesteltyä, jos siirtäisi kompassin pois kojetaulun päältä, jolloin kartalle vapautuisi tasainen laskutila.
Kun kuomu on paikoillaan, ohjaamoa voi olla tarpeen tuulettaa. Tätä varten molemmat etuikkunat ovat nostettavissa kannattimiensa varassa ylös. Tosin avautumismekanismi veti viimeisiään ja yhdenkin ikkunan raottaminen vaati melkeinpä kahden hengen työpanosta. Varovaisuus on valttia, sillä ikkunoita nostaessa tulee helposti vääntäneeksi myös kehyksiin asennettuja tuulilasin pyyhkimiä uuteen uskoon.
Ohjaamoa pintapuolisesti silmäillessä sitä voisi erehtyä hehkuttamaan siistiksi. Mutta siisteys onkin silmänlumetta, eivätkä penkkien uusitut vinyylipäällysteet ja hyväkuntoinen tiikkilattia kerro koko totuutta. Patjojen ja luukkujen alta löytyi nimittäin todisteita veneen heikosta laadusta. Penkkien ja reunalistojen alusvanerit olivat lähes lahot ja takapenkkien alla olevat lokerot irronneet kiinnityksistään.

Päältä hienostuneet sisätilat

Päästäkseen ohjaamosta alas salonkiin, on ensin liu’utettava läpinäkyvä ovi sivuun. Kuten usein käytetyissä, se kysyi voimaa ja kahta kättä. Ovi on iso, raskas ja kömpelö, ja sen tiivistemateriaalina – siis jarruna – on samantapaista karvalankamattoa, millä on amerikkalaistyylille uskollisesti tapetoitu lähes kaikki sisätilat.
Salongissa kohtaa ensimmäisenä peräti hienostuneen, plyysiverhoillun L-sohvan sekä pöydän. Tila käy sekä oleskeluun että ruokailuun, onhan pentteri vastakkaisella puolella. Pitkällekin kokille on kohtuullisesti touhu- ja laskutilaa, mutta ruuanlaitossa syntyville käryille ei ole tehokasta tuuletusjärjestelyä.
Pentterin takapuolella oleva WC-tila ansaitsee kiitosta kahdestakin syystä. Ensinnäkin, tilaan mahtuu seisomaan liki 180-senttinen, eikä pidempikään koe pytyllä oloaan ahtaaksi. Toiseksi, tila on muista sisätiloista poiketen maltettu jättää verhoilematta karvalankamatolla, joten seinät ja lattia on helppo pitää puhtaina. Lokeroita saniteettitarvikkeille on riittävästi ja takaseinässä partakonetta tai hiustenkuivaajaa odottaa läpällinen pistoke.
Vessan ja salonkiin johtavien portaiden välistä pääsee kömpimään keskikajuuttaan ohjaamon alle. Puolitoistametriä pitkästä, lähes 190 senttiä leveästä ja 75 senttiä korkeasta tilasta innostuvat varmasti perheen pienimmät. Vanhempia pimeähkö ja vailla säilytyslokeroita oleva tila houkuttelee lähinnä yökäytössä.
Toinen makuutila on aivan keulassa salongin etupuolella. Se on erotettu salongista väliseinällä, joka tuskin jää keltään huomioimatta. Muurimainen seinä on parikymmentä senttiä leveä, ja vie osansa sisätiloista. Seinä lienee suunniteltu tukemaan keulakantta ja vahvistamaan runkoa, joten sitä ei voi omin luvin lähteä purkamaan.
Keulatilan saa erotettua salongista kokonaan tai osittain. Väliseinän kolmen haitarioven avaaminen ja sulkeminen on kuitenkin hyviä hermoja vaativaa palapelimaista asettelua. Ja kun keskimmäisen oven on saanut kovalla vaivalla kiinni, huomaa seuraavaksi, että oven yläpuolelle jäävää kattoluukkua ei enää mahdu avaamaan tai sulkemaan. Jos oviratkaisu olisi helppokäyttöisempi, keulatilaa tulisi varmasti käyttäneeksi nykyistä enemmän rauhallisena soppena.
Säilytystiloja on perinteisesti keulapatjojen alla. Vaatekaapinkin olisi väliseinän yhteyteen saanut mahtumaan.
Kokonaisuutena sisätilat jättivät ristiriitaisen tunnelman. Kaikki näyttää upealta, kunnes uskaltautuu kohdistamaan taskulamppunsa lokeroihin ja pieniin huoltoluukkuihin: tehtaan lasikuitutyön jälki paljastui varsin viimeistelemättömäksi.
Ihmetystä herättivät myös muutamat varusteasennukset. Keskikajuutan alle sijoitettu septitankki sekä keulalokerosta löytynyt vesitankki heiluivat, kun kiinnitysten pitävyyttä testattiin käsin luukuista. Kumpikin on valitettavasti piilotettu niin huolellisesti rakenteiden kätköihin, että kiinnityksiä on vaikea parantaa itse.
Lisää harmeja kertyy liimauksistaan irronneesta seinien karvalankaverhoilusta sekä epämääräisistä kaasulaiteasennuksista, joiden kuntoon saattaminen on valtuutettujen alan liikkeiden työtä. Keulakajuutassa etummaisena oleva peilipintaisen luukun vaneri on päässyt lahoamaan puuttuvan pintakäsittelyn ja tuuletusjärjestelyn seurauksena.
Sisä- ja ulkotilat ovat tulvillaan joutavia koristelistoja. Ne ovat kenties uutena näyttäneet hienoilta, mutta kohta kaksikymmentä vuotta vanhassa veneessä ne repsottavat ja ovat pintamateriaalia syvemmältä lahonneet tai vähintään imaisseet reippaasti kosteutta.

Kyyristellen konetilaan

Perän avotilan alla olevaan konetilaan pääsy osoittautui hikiseksi urakaksi. Kahdesta luukusta kumpikaan ei ole saranoitu eikä varustettu kaasujousilla. Vasemmanpuoleinen avautuu vain rajoitetusti ja jää vasten toiseen luukkuun kiinteästi asennettua pöytää. Luukun ja pöydän yhdistelmä on niin iso ja kömpelö, ettei sitä saa hetkessä heivattua paikoiltaan, ainakaan merellä aallokon ryskeessä. Jos saisikin, mihin sen voisi laskea käsistään?
Pöydän irrottaminen toisesta luukusta auttaisi jo paljon, mutta ilman muuta luukut tarvitsisivat jämäkät kaasujouset sekä luotettavan aukipitomekanismin. Myös äänieristeet ja etenkin niiden kosteudesta pehmenneet aluslevyt voisi vaihtaa uusiin.
Konetilaan pujottauduttiin nyt kyyryssä, toisesta raolleen avatusta luukusta. Volvo Pentan 260-hevosvoimainen KAD 44 -dieselmoottori jättää keskelle asennettuna hyvin liikkumatilaa kummallekin puolelleen. Kahden aiemman koneen asennusjäljet oli peitetty kiitettävästi.
Vaikka kuusi vuotta vanha moottori vaikutti siistiltä, ennen seuraavaa veneilykautta sille pitää tehdä huoltoja ja tarkistuksia. Öljynvaihdon lisäksi polttoaine- ja öljynsuodattimet on hyvä vaihtaa uusiin, samoin kiilahihna ja vesipumpun siipipyörä. Letkujen, kaapeleiden ja sähköjohtojen tarkistus on tärkeää sekin, joskin myös työlästä, koska niitä on konetilassa sikin sokin melkoinen määrä.
Polttoainejärjestelmän tarkastus on parasta tehdä perusteellisesti, jos veneen rakenteet ja ratkaisut sen sallivat. Kahden polttoainetankin, jotka olivat osittain näkyvillä konetilan molemmilla reunoilla, puhdistus on tässä tapauksessa vaikeaa huoltoluukkujen puuttuessa. Täyttöletkun kiristys ja kuntotarkistus sen sijaan onnistuu laitakotelosta, ja täyttöaukon O-renkaan vaihto kannelta.
Moottoritilan pohjalta löytyivät akut sekä Wallaksen 2400 -lämmitin. Koska konetilaan pääsy on toistaiseksi pulmallista, mainitut varusteet voisivat olla muualla. Akut mieluusti omassa tuulettuvassa kotelossaan. Wallaksen pakoputki näytti sen verran kärsineeltä, että kannattaa testata, pitääkö se savut sisällään.
Sähköjohdot ja ilmeisesti maasähköjärjestelmän eriskummallinen merkkilamppu tulisi viedä etäämmälle kuumentuvasta pakoputkesta.

Kunto jättää mietteliääksi

Huolto- ja korjauskohteita on Regalissa enemmänkin kuin edellä luetellut. Useimmat voi laskea pikkukorjauksiksi, mutta aikaa ja vaivaa nekin vaativat. Lahoista materiaaleista on päästävä eroon. Samalla on mietittävä, kuinka parantaa sisätilojen ilmanvaihtoa.
Sähköasennukset olivat tässäkin veneessä yhtä johtoviidakkoa. Sitä voi parantaa ainakin kojetaulun alla olevan luukun takaa. Salonkiin sijoitettu sähkötaulu vaikutti sen sijaan asialliselta.
Paketin hintapyyntö oli veneliikkeessä tonnia vaille 50 000 euroa. Näinkin ylös hinnan on vetänyt ennen muuta tuoreehko dieselkone. Vanhoihin jenkkimoottoreihin tottuneille se tarjoaa hienouksiakin, esimerkiksi sähköisesti toimivan kaukohallintalaitteen.
Kuusi vuotta vanhan koneen arvoksi voi laskea karkeasti viitisentoista tuhatta euroa. Silloin veneelle jäisi hintaa 34 000 euroa. Sen voisi sulattaa, jos vene olisi kunnoltaan, yksityiskohdiltaan ja varustelultaan moitteettomassa kunnossa. Mutta kun ei ole.
Paketin hintapyyntöä pitäisi hilata alas, tai veneliike voisi kunnostaa veneen hintapyyntöä vastaavaan huippukuntoon.
Veneen tämänhetkisessä varustuksessa ei ole mitään erityisen arvokasta tai ihmeellistä. Tulevan omistajan onkin hyvä varautua paitsi remontti- myös varustemenoihin. Koeajon jälkeen voi tulla vakuuttuneeksi esimerkiksi keulapotkurin tarpeellisuudesta. Lain vaatima imutyhjennysjärjestelmä veneeseen on asennettu jo tehtaalla.
Asiakkaan kannalta olisi myös tärkeää, että koneen vaihdon kokeneen veneen mukana tulisi kattavat dokumentit, jotka paljastaisivat työn eri vaiheet kustannuksineen sekä sen, minkälaisia muutoksia vaihdosta on veneeseen aiheutunut. Yhtä uteliaana lukisi nykymoottorin huoltohistoriaa.

Tekniset tiedot

Pituus 8,3 m
Leveys 3,0 m
Paino n. 3 700 kg
Valmistusmateriaali lujitemuovi
Tehosuositus 260-370 hv
Makuusijoja 6-8
Polttoainesäiliö 532 l
Vesisäiliö 132 l
Septisäiliö 113 l
Moottori Volvo Penta KAD 44, 260 hv diesel
Myyntihinta 49 000 euroa

Hintapyyntö: 49 000 €
”kovahko veneen kuntoon nähden”

Plussat

+ Ohjaamon penkin monikäyttöisyys
+ Ilmeeltään edustava sisustus
+ Väljät pentteri ja WC
+ Tilttiratti

Miinukset

– Heikohko työnlaatu
– Heikosti toteutetut yksityiskohdat
– Vesi- ja septisäiliö irti
– Hankala pääsy konetilaan

Teksti ja kuvat Mikko Rajala ja Timo Sarkkinen