Jutut

Seven Princess -88 + VP 165 hv dsl -84

12.09.2008

TekstiKipparilehti

Vanhahtava peruspaketti

se1

Hintapyyntö 19 900 e ”syystarjouksen tarpeessa”

Seven Princess on niitä 1980-luvun kotimaisia matkaveneitä, joista useimmat myytiin puolivalmiina itserakentajille. Vesillä viilettää siksi hyvinkin erilaisia prinsessoja. Teimme lähempää tuttavuutta yhden kanssa.
Ensivaikutelma viehätti. Kyljet loistivat kirkkaina ja pohjasta paistoi tuore eliönestomaali. Lähempi tarkastelu paljasti, että kauneuden eteen on tehty töitä: kyljet oranssinpunaisine raitoineen on maalattu uudelleen.

Seven Princess on sitä kotimaisten matkaveneiden ikäpolvea, joista ei vielä sujahdeta keulaoven kautta ohjaamoon. Veneen sivukansilla ei tarvitse sipsutella. Ne ovat sen verran leveät, että keskikokoisia kenkiä käyttävän jalat mahtuvat vierekkäin, keulasta ohjaamon sivuille asti.
Kannella liikkuva tarvitsee myös tukea sopivan korkuisista kaiteista. Harmi kyllä, Princessin keulakaiteet jäävät aikuiselle hieman mataliksi. Keulasta tultaessa on edettävä pari askelta ilman tukea, kunnes yltää ohjaamon kattokaiteisiin.

se2

Perän uimataso on turvaton paikka, koska kaiteet puuttuvat. Hyväkuntoisesta kuomusta on paljon hyötyä sekä reissuilla että satamissa.

Ei mitkään perhetilat
Vaikka Seven Princess on 7 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä, tilat ohjaamossa eivät ole kovin kummoiset. Selvää on, että kävelykelpoiset sivukannet kaventavat vastaavasti sisätilaa. Keskikäytävällä ollessa 180-senttisen pää hieroo kattoa, ja vain kattoluukun alla mahtuu seisomaan kyyristelemättä. Ja jos porukkaa on enemmän kuin 1-2 henkeä, kapeahkolle keskikäytävälle syntyy ruuhka. Keulakajuutta on lähinnä 2-3 hengen lepo-, luku- ja nukkumatila. Istua voi V-vuoteen sivuilla, pää kattoa hipoen ja ilman selkänojien tukea. Leppoisa seurustelupaikka pitää siis keksiä muualta.

se3

Iso ruokapöytä on mukava katettava, mutta on muuten aika kömpelö. Nykyaikainen, kokoon taittuva ja säädettävä pöytä olisi käytännöllisempi vaihtoehto.

Iäkäs diesel-Volvo
Turkin alla on kolme tilaa, joista laitimmaisissa on varusteasennuksia. Vasemman puoleisessa on Wallaksen 1800 Sail -lämmitin polttoainesäiliöineen. Oikealla on septitankki, käsipumppu ja melkoinen johtoviidakko.Suurin tila on keskellä. Siellä on moottori, neljännesvuosisadan ikäinen 165-hevosvoimainen diesel-Volvo. Makeavesijäähdytteinen malli on AQAD 40. Teholuokka on Seven Princess -veneissä yksi yleisimmistä. Mittarissa oli 954 ajotuntia. Lukema ei kerro oikeastaan mitään. Ratkaisevaa on, kuinka hyvin moottoria on huollettu ja millaista ajotapaa vuosien varrella on suosittu. Ensiksi mainitusta kertoisi tunnollisesti täytetty huoltokirja, mutta sellaista ei ollut. Näin vanhoissa moottoreissa tukkeutumat jäähdytysjärjestelmässä ovat mahdollisia, jos asianmukaista puhdistushuoltoa ei ole tehty. Huoltoliikkeessä vierailu veneen kanssa on viisasta. Vaihtokohteista tärkeimpiä ovat suodattimet, öljyt, kiilahihnat ja vetolaitteen nivelpalkeet.

se6

Lue koko arvio Kipparista 8/08

Tekniset tiedot:
Seven Princess
Pituus
7 m (ilman uimatasoa)
Leveys 2,5 m
Paino 1 824 kg
Makuusijoja 3
Tehosuositus 60-200 hv
Moottori Volvo Penta AQAD 40, 165 hv
Hinta 19 900 €
Ollut myynnissä heinäkuussa 2008, Yamaha Center Vantaa, puh: (09) 2766 555

Tiivistelmä Kippari-lehden 8/2008 jutusta

Lue myös nämä

X