Tilaa
Jutut

Kansalaisopistoihin veneitä tekemään

09.02.2016

TekstiTeksti ja Kuvat Juha Virtanen

Oman veneen rakentaminen on monen haave. Kerroimme Kippari 12/2014 uudesta suomalaisesta Vendia-venelaudasta, joka näyttää tavalliselta laudalta, mutta on laminoitua puuta ja muistuttaa rakenteeltaan hieman vaneria. Ominaisuuksiltaan se on materiaali, jota tavallisen harrastajankin on helppo työstää.

Vendia tehdään leikatusta viilusta, kun vaneri on tehty sorvatusta viilusta. Leikkaamalla valmistetun viilun pinta on sorvattuun viiluun verrattuna ehjempi ja sen luvataan olevan halkeamaton.

Vendia-venelaudan taivutusominaisuudet osoittautuivat hyviksi, joten varsinkin amatöörirakentajien uskottiin kiinnostuvan uudesta suomalaistuotteesta. Veneen rakentaminen ei olisi edellyttänyt esimerkiksi omaa pasutusuunia.

Laminoidun laudan etuihin kuuluu myös tasalaatuinen, oksaton pinta. Massiivipuinen ulkonäkö yhdistettynä helppoon työstettävyyteen kiinnostaa monia.

Vendiaa on ollut saatavilla myös mahonkiviilupinnalla ja tammiviilulla.

Tuotteen kysyntä ei kuitenkaan noussut riittävän nopeasti, vaikka tuote sai hyvin julkisuutta. Harmittavasti laminoidun laudan tarina uhkasi jopa loppua kokonaan, kun Vendia Woods pysäytti tuotantonsa viime kesänä Rautalammilla.

Nyt tilanne näyttää kuitenkin paremmalta ja tuotanto on jälleen käynnissä.

Venekursseja luvassa

Kysyntään voi olla luvassa kasvua varsinkin harrastajapuolella. Kuopion Puuveneveistäjät ry aloitti tammikuussa ensimmäisen Niko-veneiden rakennuskurssin yhdessä Kuopion kansalaisopiston kanssa. Se toimii samalla pilottikurssina tuleville kansalaisopistojen kursseille. Kahdeksan soutuveneen rakentamiseen on varattu aikaa kaikkiaan 110 tuntia.

Jos joku haluaa paikkakunnallaan järjestettävän vene rakennuskurssin, kannattaa kerätä muutama kaveri ja marssia paikalliseen kansalaisopistoon esittämään toiveensa Niko-kurssista. Sitä kautta oman soutuveneen rakentaminen ja saaminen on askeleen verran lähempänä toteutumista.

Pilottikurssi Kuopiossa kertoo myös mihin Niko-paketin hinta tulee asettumaan. Hinta koko osapaketille on nyt 1 200—2 200 euroa, riippuen siitä miten pitkälle esivalmisteltuja osat ovat ja miten paljon kurssilaisten tekemäksi jätetään. Kurssin pituus riippuu tietysti siitä, miten pitkälle osat on esivalmisteltu. Siihen voi kuulua esimerkiksi lautojen muotoilu ja jatkaminen, kölin ja peräpeilin yhdistäminen jne.

Osasarjassa on veneen ”luuranko” eli köliranka keulasta perä peiliin, polviot, pitkittäisrimat ja CNC-jyrsityt kaaret sekä Vendia-laudat, ruuvit ja liimamassat.

Vendiaa saa toistaiseksi vain kolmimetrisenä, joten se edellyttää lautojen liitosta, kun veneen pituus on vajaat kuusi metriä. Veneen leveydeksi tulee vajaat puolitoista metriä.

Lisähintaa veneelle tulee tietysti myös kunkin kansalaisopiston kurssimaksuista. Lisätietoja kursseista ja Niko-veneestä voi kysyä sähköpostilla Jarmo Häkkiseltä osoitteella venesuunnittelu@gmail.com.

Venemessuilla nähtävillä

Harrasteryhmien käyttöön sopivia venemalleja kehittelevillä on Facebookissa nimellä Veneen rakentaja sivut, joilla keskitytään esittelemään veneenrakennusta harrastuksena. Myös Youtubessa on Nikon rakentamisesta oma videonsa, joka löytyy laittamalla hakusanoiksi Niko soutuvene.

Helsingin pian alkavilla venemessuilla on nähtävillä Vendiasta veistetty, mahonkipintaviilulla viimeistelty Niko.

Lisätietoja laminoidusta venelaudasta.

Katso video Niko-soutuveneen rakentamisesta.

 

Lue myös nämä

X