Juhannuksen jälkeisenä päivänä Ohtan ja Siriuksen määränpää oli Ærøn saarella sijaitseva kaupunki Ærøskøping. 6050 asukkaan saarella aistii vanhaa merenkulku- ja laivanrakennusperinnettä. Paikat ovat säilyneet 1700-luvulta saakka lähes muuttumattomina. Kaupungin katuja kulkiessa voikin tuntea olevansa suuressa museossa, joka on kuitenkin lukuisten ihmisten rakas koti.
Talojen ikkunalaudoilla olevat posliinikoirat on käännetty katsomaan joko sisälle tai ulos sen mukaan, onko isäntä kotona vai merillä.
25.6. lähdimme jatkamaan matkaa Alsin saarella olevaan Sønderborgin kaupunkiin, joka oli koko matkamme päätavoite. Yövyimme lähistöllä olevassa Høruphavissa, jotta saimme aamupäivällä laituripaikat Sønderborgin keskustasta.
II Schleswigiläissodassa vuonna 1864 Tanska menetti kolmasosan alastaan Saksalle, eli käytännössä silloiselle Preussille liittolaisineen. Ratkaisutaistelu käytiin läheisellä Dybbølin linnoituksella.
Sodan kipeät muistot ovat edelleen tanskalaisten mielissä, vaikka osa alueista palautuikin takaisin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Osa nykyistä Saksaa on tanskalaisille edelleen ’vanhaa tanskalaista maata’, kuten Karjala meille.
Dybbøl Mølle on Tanskan vuonna 1864 käymän sodan ikoni ja edelleen osa kansan identiteettiä. Ratkaisevat taistelut käytiin tämän myllyn lähistöllä olleen linnoituksen herruudesta.
Ærøskøpingin vanha keskusta on edelleen 1700-luvun mukaisessa kuosissa.
Sønderborgin satamassa olevassa linnamuseossa esitellään alueen historiaa monen sadan vuoden ajalta. Erityisen kiinnostava oli osasto, joka kertoi 1920-luvun kansanäänestyksestä, jolla nykyinen raja Saksan ja Tanskan välille asetettiin. Saksan ja Tanskan puolesta järjestetyt vaalikampanjat olivat mittavia.
27.6. matka jatkui tankkaamisen jälkeen Alsin salmen kautta pohjoiseen, jossa reitti yhtyi Vähä-Beltin salmeen. Yövyimme ankkurissa ja jatkoimme matkaa seuraavana aamuna.
Sønderborgin satama sijaitsee salmessa, jonka läpi pääsee molempiin suuntiin.
Sønderborgin linnassa on monipuolinen historiallinen museo ja siihen liittyvä entisöity kirkko.
Suuret sillat
Tanskan sillanrakennuksen ensimmäinen suurhanke valmistui vuonna 1935. Vähä-Beltin silta yhdistää Fynin saaren Manner-Eurooppaan.
Alitimme ensin vanhan sillan ja sitä seuraavan uudemman 1760 metriä pitkän moottoritiesillan, jonka jälkeen käänsimme suunnan kotia kohti eli itään.
Vanha Vähä-Beltin silta on nykyään pelkästään junia varten.
Ylitimme Itämeren valtaväylän eli Iso-Beltin ja saavuimme Kalundborgin pohjoispuolella olevaan Røsnæsin satamaan. Paikallisessa vapaa-ajan keskuksessa on ravintola, kaunis uimaranta ja muita kesähuvitusmahdollisuuksia. Rannikko on avoin, mutta aallonmurtaja auttaa ainakin kesäaikaan.
Seuraavaksi oli vuorossa tanskalaisten veneilijöiden itsetunnon kohotuspaikka, eli Sjellands Odde. Tämä pitkälle mereen työntyvä niemi on kierrettävä kaukaa, mutta sen kivikkoisen edustan poikki on luodattu Snekkeløb-väylä. Löysimme reitin muutaman poijun avulla ilman suurempia ponnisteluja.
Tätä seuraavan Kattegatin merialueen eteläreuna on tyhjää ja aavaa rannikkoa.
Täältä Sirius jatkoi suoraan Helsingørin satamaan, mutta me jäimme tanskalaisten veneilijöiden suosimaan Gillelejen kaupunkiin.
Lounais-Tanskan rannoilla näkyy selvästi, kuinka eroosio syö rantoja jatkuvasti.
Paikallisen Hangon kautta Kööpenhaminaan
Gilleleje on kalastus-, veneily ja lomailukaupunki – hieman kuten Suomen Hanko. Viehättävä paikka on täynnä idyllisiä satama- ja katunäkymiä sekä kiinnostavia ravintoloita.
Parin päivän päästä kuultuamme Siriuksen päässeen pienen merenneidon viereen Kööpenhaminassa, irrotimme veneen ja lähdimme matkaan.
Ohitimme niin Hamletin linnan kuin Luisianan taidemuseonkin seuraten rannan muotoa, jotta vältyimme kovenevan lounaistuulen nostattamalta aallokolta.
Kööpenhamina näkyi jo kaukaa, ja löysimme perille helposti. Loppumetreille sattui kuitenkin yllättävä koukkaus, sillä risteilylaituria oli jatkettu ainakin kilometrin verran ulospäin.
Kööpenhaminan suosituimmassa vierassatamassa (Langelinie Lystbådehavn) pujottelimme parin poijun ja veneen perän välistä ja kiinnityimme Siriuksen viereen sataman vasempaan sivunurkkaan. Satamakapteeni oli hämmästyneen iloinen, kun vielä yksi vene mahtui laituriin. Moni jäi ilman paikkaa.
Keli muuttui tuuliseksi, eikä meillä ollut kiirettä jatkaa matkaa.
Viihdyimme Kööpenhaminassa kaksi yötä.Tutustuimme kaupunkiin paikallisten tavoin pyöräilemällä. Merenneito istuskeli kivellään pienen nyppylän takana ja tulihan sekin nähtyä. Aasialaiset turistit nousivat häpeilemättä veneeseemme ottamaan selfieitä ja kurkkiakseen miltä meillä näyttää.
Jatkoimme matkaa 3.7. aamulla. Suuntasimme ensin tankkaamaan Lynettenin venesatamaan. Paikan päällä ihmettelimme kookasta voimalaitosta, jonka korkealle ja jyrkälle katolle oli tehty laskettelurinne. Aika urbaani rakennelma, mutta varmasti iloksi kansalle, joka ei kotiovelta pääse mäkeen.
Kohti kotia
Poistuimme Juutinraumasta Itämereen Falsterbon kanavan kautta. Sääennusteissa monen päivän ajan luvattu kova tuuli jäi kokematta.
Matka Ruotsin alapuolelta jatkui Simrishamnin ohi Kivikin pikkusatamaan asti. Siellä oli kalakauppa, ravintola, ICA-kauppa sekä muut palvelut, paitsi septi, joka olisi pitänyt palata tyhjentämään 10 mpk taaksepäin Simrishamniin. Voi vain arvata, että palasimmeko.
Seuraavana päivänä Sirius jäi jatkamaan lomaansa ja Ohta jatkoi Blekingen saariston läpi Karlskronan vierestä ankkuriin Ornön saaren kainaloon. Jäimme lähelle paikkaa, missä eräs sukellusvene ajoi takavuosina näyttävästi kiville.
Ohtalla alkoi nyt paluumarssi kotiin. Ajoimme paljon ja matkailu muuttui matkan teoksi.
Tankkasimme Oskarshamnissa ja harrastuksen vuoksi kuljimme pohjoisen Kalmarsundin osuuden Sinmpevarpin ydinvoimalan ohi kulkevaa mutkaista sisäväylää.
Tyypillinen lounaistanskalainen rantamaisema. Vanhat olkikattoiset maatalot on usein muutettu asuinkäyttöön.
Gilleleje sijaitsee Juutinrauman suulla ja on tanskalaisten suosima lomailu- ja veneilypaikka. Ruotsi näkyy lähes vieressä.
Kråkelundissa painuimme sisäsaaristoon ja laskimme ankkurin sattumanvaraisesti valittuun Blankaholmenin Henriksnäsin lahteen. Ei paikka huono valinta ollut, mutta ei paljon muutakaan. Käyty on!
Blå Kustenin eteläosa meni siis kerralla St. Annan saaristoon saakka. Oli surullista nähdä, kuinka ennen niin eläväinen Källskärin saariston kalastajakylä palveluineen on tyhjentynyt. Merimetsot ovat vallanneet saaret ja autioittaneet alueen niin metsästä kuin ihmisistä.
Poissa ovat Åken ja Tagen savustamot, sekä veneilijöitä palvelevat saaristomyymälät. Ennen niin eläväinen saaristokylä näyttää nyt hylätyltä.
Illaksi menimme Valdemarsvikiin, joka oli minulle uusi tuttavuus. Siistissä ja kauniissa pikkukaupungissa osataan vaalia perinteitä.
Valdemarsvik on käymisen arvoinen pikkukaupunki Ruotsin itärannikolla. Satamassa on oma osionsa pelkästään puuveneitä varten.
Osa satamasta oli varattu pelkästään puualuksille. Niissä riitti ihmeteltävää pienestä soutuveneestä edelleen rahtiliikenteessä olevaan museolaivaan. Tällaista ruotsalaista merenkulun kulttuuria vaalitaan etupäässä yksityisillä varoilla.
Paluumarssi jatkui Arkön ulkopuolitse ja Oxelösund sivuuttaen. Krampön kohdalla oleva Stendörrenin luontokeskus on aina kiinnostanut. Nyt sattuivat askeleet kohdilleen ja yövyimme ankkurissa kyseisessä lahdessa. Kyllä siellä on hyvä yöpyä.
Reissun kalleimmalla laiturilla
9.7. lähdettiin jälleen liikkeelle kahdeksalta aamulla. Ennen Nynäshamnia kuljettiin toistamiseen Dragets kanalin kautta. Sivuutimme Nynäshamnin ja käväisimme Dalarön laiturilla tankkaamassa ja ostamassa hieman evästä. Se oli virhe, sillä mikään ei muualla maksa niin paljon kuin Dalarön laiturilla. Mahdammekohan muistaa ensi kerralla?
Aamulla 10.7. oli luvassa 12 m/s pohjoistuulta. Sellainen tuuli sieltä tulikin kun ylitimme Ahvenanmerta. Ihailin Ohtaa, kun kahvipannu pysyi paikallaan pöydällä koko matkan – toki Ikean kumisen pannunalusen päällä. Vene kyllä heilui rajustikin, mutta liikkeen muoto on kehdonomainen eikä pyri heittämään ihmisiä päin seiniä. Lyhensin ylitykseen tarvittavaa aikaa nostamalla nopeuden kahdeksaan solmuun. Yöksi mentiin poijuun Föglön eteläpuolelle.
Korppoossa yövyimme ystävien mökillä. Sieltä kuljimme yhden yöpymisen taktiikalla kotirantaan Espooseen, jonne Ohta saapui 2.8. kello 17.40.
Oli koettu uusia vesistöjä, satamia ja tapahtumia. Etelä-Tanskan saaristo oli minulle lähes tuntematon ja nyt lienen kaikki Tanskankin rannat kulkenut.
Monessa kohdepaikassa olisi voinut käydä myös muulla kulkuneuvolla kuin moottoriveneellä. Tätä matkaa ei kuitenkaan voisi muulla tavalla suorittaa.
Matkaveneily perustuu matkan tekoon eikä yksittäisessä määränpäässä käymiseen. Oleellista on veneily, ei sen seuraamus.
