Kippari matkalla: Houtskarin venemuseo – Väkevä on tervan tuoksu

Hämmästys on päällimmäinen tunne, kun ovet avautuvat yllättäen. Houtskarin venemuseon pääsaliin veneitä on ahdettu vieri viereen, nostettu seinille ja jopa kattoon. Veneentekemisen välineitä ja kalastus- ja metsästystarpeita on ängetty väliin jääviin tiloihin ruhtinaalliset määrät – on muutettava suunnitelmia, sillä täällä riittää tongittavaa!

Kotiseutumuseoita on jokaisessa suomalaisessa kylässä. Houtskarin saaristolaismuseo yhdistää rannassa makasiineissa sijaitsevan venemuseon ja moottorimuseon sekä mäen päällä olevan kotiseutumuseon poikkeuksellisen hienoksi kokonaisuudeksi. Se on kehittynyt aktiivisesti vuosikymmenten aikana – uusia rakennuksia museoesineiden ylle nousee liki joka vuosi.

Viimeisin näistä on rinteeseen kohonnut venetala, joka on lajissaan jättimäinen. Eikä ihme: sisälle on sijoitettu valtava förarökan-lotja. Pituutta lätkällä on 8,5 metriä, leveyttä julmetut 3,5. Omaa moottoria siinä ei ole ollut, vaan sitä on vedetty moottoriveneen perässä, jopa viiden solmun nopeudella. Mutta miksi? Koska lehmät ja lampaat vietiin lähisaariin kesäksi laiduntamaan.

Ja siitä Houtskarin saaristomuseossa isolta osalta on kyse – elannon hankkimisesta.

Houtksarin museossa on tilaa, mutta rajat tulevat vastaan, sillä esillepantavaakin on runsaasti

Ruokaa mereltä

Vaikka kalaa ja riistaa saaristossa on aina ollut, elämä on ollut myös täällä osassa Suomea kovaa. Veneet on tehty itse, kuten kaikki muukin. Kun on tarvittu lihaa ja tupaan valoa, on haettu hylje – mutta sitä varten on pitänyt tehdä vene. Ja takoa raudat pohjaan, kuten sottungalainen jääruuhi osoittaa.

Toisaalta kalastuksen historia on ikuista: verkkojen vetämiseksi veneen partaalle on sijoitettu koverrettu ja sileäksi hiottu puunrunko toimisi edelleen, modernissa Busterissa, jonka kaiteiden popniitteihin verkko halukkaasti takertuu kiinni.

Elantoa on saatu toki myös merilinnustamalla. Saaristomuseon seinällä on vakuuttava valikoima kaaveita, käsin tehtyjä houkutuskuvia. Nykyisin ne ostetaan Motonetistä vitosella kappale, muovisina. Ei ihme, että ennen kalat olivat isompia ja niitä oli verkoissa enemmän ja lintuja tiputettiin eräksi niin että veneiden partaat painuivat aaltojen tasalle (ja kuten museossa ilmenee, silloin laitettiin merellä vaan lisälautaa – sjiideniä – kylkeen ja nostettiin lisää silakkaa sumppuveneeseen!).

Rannan aitta on puolestaan täynnä kalankäsittelyn tarpeistoa. Omalla Korppoon puolella sijaitsevalla kalastajatilallani on ollut hupina harrastaa valehtelijoiden klubia todella erikoisen penkin ympärillä. Jokin toiminnollisuus siihen integroidulla, jalalla poljettavalla vipumekanismilla on, mutta kukaan ei ole tiennyt mikä – hyviä arvauksia sen sijaan on riittänyt. Täällä selviää selvä asia: penkin avulla on tehty silakkatynnyreihin pähkinäpuun vitsoista vanteita.

Kovaa elämää!

Hitaampien veneiden aikaan merellä vietettiin kerralla useita päiviä. Silloin nukuttiin isompaan veneeseen liitetyssä kopissa, annettiin virran kuljettaa ja etsittiin aamulla niin ikään vapaasti ajelehtineet verkot. Kovemmalla kelillä mentiin maihin luodolle rakennettuun kalamajaan, joita oli saaristossa jokaisella kynnelle kykenevällä tilallisella ja torpparilla.

Saaristomuseoon on rakennettu rakennukseksi rakennuksen sisään yksi kalamaja, mukaelmaksi muun muassa Saggössä, Simskälassa, Rönnskärissä ja Jerviksessä olleista kyläläisten majoista. Täällä rajuilma ei puhalla sisään nurkista, mutta muuten kokemus on inspiroiva – minäkin haluan kalamajan!

Myös ulos on sijoitettu veneitä – ja eräs niistä osoittaa, että on Suomessakin osattu veneitä maalata, ei vain Välimerellä.

Uustuotannosta esillä on kojun lisäksi myös muun muassa vuonna 2016 rakennettu perinteinen puinen kalastusvene Lill-Gyltin. Houtskarin museo on siitä harvinainen, että se ei ole välttämättä loppusijoituspaikka. Fiskössä vuonna 1959 aloitettu soutuveneen valmistus jäi kesken. 2000-luvulla Houtskarin kansanopiston entisöintikurssi rakensi veneen valmiiksi, jonka jälkeen se oli museoituna Houtskarissa. Kun tilat tulivat ahtaiksi, soutuvene laskettiin veteen ja nyt se palvelee Hyppeis värdshusissa ihan arkisena käyttöveneenä.

Viereisessä rakennuksessa sijaitsee museon moottoriosasto. Se on täynnä vajoista löytyneitä ja tänne kerättyjä museaalisia koneita, akseleita ja rasvabokseja. Kaikkea. Ja paljon. Täältä voisikin palauttaa soutuveneen tapaan toiseen suuntaan myös niihin vielä aktiivipalvelustaan suorittaviin vanhempiin työjuhtiin moottoreiden varaosia.

Näsbyläisen Gösta Karlströmin rakentamassa veneessä on kaksisylinterinen BV.

Toisaalta isoimmat koneet eivät ole museossa – houtskarilaiset ovat koko kylän mitalla kovia pitämään vanhaa rautaa hengissä. Yksi ikimuistoisimmista saariston hetkistä koin, kun satuin olemaan Näsbyssä Houtskaripäivien aikaan. Yhtenä – ja ilmiselvästi odotetuimpana – ohjelmanumerona oli maamoottoreiden käynnistys.

Nuoret ja vähän vanhemmat kollit olivat omista navetoistaan ja ladoistaan kuljettaneet kylälle huolella entisöidyt maamoottorit, eli isot maalla käytettäväksi tarkoitetut dieselmoottorit. Pukeille sijoitetut koneet esihistorian alkuhämäristä jyräytettiin käyntiin peräjälkeen. Eikä vähä mitä, jos puhutaan savusta! Ja äänistä.

Jokaisen rasvanäpin unelmien täyttymys on olla täällä silloin.

Osa veneistä on siinä kunnossa, että ne voisi laskea heti veteen.

Maailman merillä

Meri on antanut saaristolaisille elannon myös muuten kuin pyynnin kautta. Jokaisesta perheestä on lähdetty kautta aikojen laivoille merimiehiksi. Kaukaisista satamista Etelä-Amerikkaa, Kauko-Itää ja Afrikkaa myöten on kulkeutunut muistoja saariston torppiin ja tupiin. Toisaalta meri on myös vienyt, mutta onneksi aina ei kuoleman kautta: museossa on Pohjois-Amerikan vanha kartta, joka muistuttaa saariston siirtolaisuudesta. Eritysesti 1900-luvun alku oli myös täällä suuren Suomen kansan diasporan aikaa, kun valtava ihmismäärä vaelsi aina Kainuun korvista asti Pohjois-Amerikkaa kohti. Joukkoon liittyivät myös saaristolaiset, jotka sijoittautuivat yleisimmin New Jerseyn seudulle ja Minnesotaan.

Ylhäällä mäellä sijaitseva kotiseutumuseo on sekin käymisen arvoinen.

Museo toimii 1885 rakennetussa pitäjäntuvassa ja Norrbackan torppa on sisustettu 1800-luvun lopun tapaan; yhteensä rakennuksia on kaksi, joiden lisäksi pihalla on maanviljelykseen liittyvää aiheistoa.

Laajaa, yli kymmenen rakennusta käsittävää museokokonaisuutta ylläpitää vapaaehtoisin voimin yhdistys Houtskärs Kulturgille.

Tiedätkö mikä tämä kaari on? Et. Se on nuottahanko, jonka avulla nuottaa käänneltiin jään alla.

Houtskarin saaristomuseo

Missä: Näsbyssä Paraisilla Houtskarin Saaristolaismuseon osana.

Satama: Houtskarin museolla on oma laiturinsa Näsbyssä (60°13’29.5″P, 21°22’12.8″I). Se löytyy juuri ennen vierassatamaa. Kiinnitys poijuun (4 kpl) rantamuurilaituriin. Kiinni ottaminen on vierailun ajaksi ilmaista. Ei palveluita.

Museo on avoinna 27.6.-6.8.23 tiistai-perjantai klo 12-16 ja lauantai-sunnuntai klo 12-16, maanantaisin suljettu.

Hinta: 4 euroa.

Lisätiedot: Houtskarin saaristomuseo