Tilaa
Jutut

Kivet kartalle – Maakartta on yhä merikorttia tarkempi

Traficom aikoo panostaa tulevaisuudessa alle 10 metrin vesialueiden karttojen tarkkuuteen

30.07.2019

TekstiMarkus Ånäs

Alkukesän ilta hämärtyy, kun ajan kymmenmetrisellä puuveneellä väylältä kohti uutta kotilahtea Korppoossa. Talvella ostetun kesäpaikan vedet ovat vielä tuntemattomia, joten merikortti on tarkassa syynäyksessä. Kareja ja irtopultereita näillä vesillä on reilusti.

Käännän ulkoa pinnasta kohti auringonlaskua ja ajan keskellä selkää viitisen minuuttia, kun rysähtää. Muutaman tonnin painoinen vene nousee ilmaan Diesel Deutzin työntämänä. Ehdin lyödä vaihteen vapaalle, kun kolisee lisää – pitkittäisköli suojaa ja pian olemme irti. Ei vuoda: laudat ovat paksut ja rakennevahvuus muutenkin tässä veneessä vähintään riittävä.

Myöhemmin kesällä käymme vielä toisella kivellä ja näemme kaksi kertaa karin vilistävän ikkunasta. Syksyllä uusia merkitsemättömiä kareja ei enää löydy, onneksi, sillä olemme ostaneet alumiinisen, nopeahkon yhteysveneen. Jos sillä olisimme nämä kivet tällä lailla etsineet, huonosti olisi käynyt.

Topografikartasta uuden saaren maisemanmuotoja tutkiessa huomaan yllätyksekseni, että ne kivet, jotka pitivät olla merkitsemättömiä, näkyvät maakartassa. Tarkistan vielä merikortin ja kyllä – siellä niitä ei ole. Myöhemmin saan asiasta Maanmittauslaitokselta eroavaisuuksista tiedusteltuani tyhjentävän vastauksen: ”Tiedot tulevat eri datasta.”

Nyt keväällä huomaan jälleen, onneksi vain silmämääräisesti, uusilla vesillä kiven, jota ei ole merkitty merikorttiin, mutta joka kyllä löytyy Kansalaisen karttapaikasta.

”Merikarttojen valmistuksessa hyödynnetään niin merenmittauksien yhteydessä tehtyjä kartoituksia kuin muiden lähteiden, kuten Maanmittauslaitoksen, tietoja kivistä ja kareista. Osittain eroa Maanmittauslaitoksen karttoihin selittää se, että ne on tehty tarkempaan mittakaavatasoon kuin Traficomin kartat. Tämän vuoksi joudumme yleistämään kohteita tuotteillemme emmekä esitä kaikkia rannan läheisyydessä olevia kiviä. Lisäksi eroihin vaikuttaa eri lähtötietojen eroavat sijaintitarkkuudet”, kertoo Liikenne ja viestintäviraston merikorteista vastaavan yksikön päällikkö Susanna Jansson.

Karttaan merkittyinä eroavaisuus maakartan ja merikartan välillä. Samalla alueella vastaavia on useita.

Traficomissa, eli Liikenne- ja viestintävirastossa merikarttojen heikompi tarkkuus jopa merialueiden muodoista kerrottaessa tiedetään. Jansson kertoo, että asiaa tullaan kehittämään.

”Resurssisyistä Traficomin merikartoissa ja merenmittauksissa painopiste on ollut väyläalueiden turvallisuuden takaamisessa, eikä näin ollen kaikkia väylien ulkopuolisia alueita ole kattavasti mitattu, mistä myös kartalla esitetty Catzoc-luotettavuustaso kertoo. Työtä on vielä paljon jäljellä etenkin alle kymmenen metrin alueilla ja näihin alueisiin tulemme lähitulevaisuudessa panostamaan.”

Liikun itse Korppoossa paljon veneellä, eikä siellä ole väyliä pääreittien ulkopuolella nimeksikään – niillä vesillä on aina tiedetty, minne on kuljettu. Kun huomasin aineistojen eron, sijoitin veneeseen yllättäviin suuntiin vieviä kalastus-, kyläily- ja huviretkiä varten myös maakarttasarjakirjan. Vielä toistaiseksi niin on syytä tehdä, sillä myös plottereihin ja pädeille tuleva merialueiden kartta-aineisto häviää tarkkuudessaan maakartalle, vaikka ”valmiita tuotteita verrataan raakadataan erityisesti, kun uutta merenmittausaineistoa otetaan vastaan”, kuten Jansson kertoo.

”Myös karttoja uusittaessa verrataan tietoja ja ristiriitoja selvitetään ja poistetaan. Palautetta merikarttatuotteista otamme mielellämme vastaan.”

Lue myös nämä

X