Areksen moottorien takana oleva Ernst J. Pohjanpalo syntyi vuonna 1888 Kalajoella ja kuoli 95 vuotta myöhemmin Helsingissä toukokuussa 1983. J tarkoitti Jaakkoa. Toisen nimen hän oli saanut isänsä mukaisesti.
Tie Kalajoelta Helsinkiin oli kulkenut monen mutkan kautta. Insinööriksi valmistunut Pohjanpalo oli jo nuorena matkustanut ympäri Eurooppaa.
Kuka kukin on -teos vuodelta 1954 muun muassa tiesi kertoa Pohjanpalon matkustelleen opiskeluaikanaan esimerkiksi Ruotsissa, Englannissa ja Ranskassa. Opintomatkoja hän teki myös Belgiaan, Saksaan, Sveitsiin, Itävaltaan ja Tsekkoslovakiaan.
Laajoista ulkomaanmatkoistaan huolimatta Pohjanpalo oli ilmeisen isänmaallinen ja todennäköisesti hyvin mieltynyt Suomeen ja suomalaisuuteen. Varakkuutta hänelle oli kertynyt sen verran, että kansalaissodan jälkimainingeissa vuonna 1919 hän perusti Riihimäelle tehtaan, jossa valmistettiin ampumatarvikkeita ja kivääreitä. Pohjanpalo toimi ensimmäiset kolme vuotta myös tehtaan johtajana ja sen jälkeen tehdas oli nimeltään Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy.
Nykyään tunnemme sen nimellä Oy Sako Ab. Nyt se on italialaisen Berettan omistuksessa ja Euroopan suurin kiväärien valmistaja. Yritys vietti jokin aika sitten 100-vuotisjuhlaansa.
Vuonna 1929 Ares Oy mainosti moottoriveneitään ja moottoreitaan vetoamalla siihen, että ne kelpaavat myös Suomen valtiolle.
Moottorien maailmaan
Ernst Pohjanpalo teki elämänsä aikana useita moottorikeksintöjä. Yksi kuuluisimmista oli Ares-matalapaineraakaöljymoottori. Kaikkiaan Pohjanpalon nimissä on vajaat kymmenkunta moottoreihin liittyvää patenttia.
Viime vuosisadan alkupuolella, vuosina 1912–1913, Pohjanpalo oli insinöörinä Pietarissa Ludvig Nobelin dieselmoottoritehtaalla, missä insinöörin kiinnostus moottoreita kohtaan lienee syntynyt tai ainakin syventynyt.
Pohjanpalon perustaman Oy Ares Ab:n oma moottoritehdas käynnistyi vuonna 1922 Helsingin Sirpalesaaressa. Siellä se toimi lähes 1950-luvulle asti. Vene- ja maatalousmoottoreiden lisäksi Areksella tehtiin siellä myös omia moottoriveneitä, mutta pääasiassa moottoreita asennettiin muiden valmistamiin veneisiin. Talvisodan alla, vuonna 1939, yrityksen kerrotaan työllistäneen 60 henkilöä.
Ares-moottorisarja oli laaja. Erikokoisia moottoreita oli tarjolla niin kalastus-, matka- kuin urheiluveneisiin ja tehoa moottoreissa oli kahdesta hevosvoimasta peräti 580 hevosvoimaan asti. Sylinteriluku oli moottorista riippuen 1, 2, 4, 6 tai 8. Suurimmat mallit sai sähkökäynnisteisinä ja polttoaineeksi kävi bensiini, petrooli tai raakaöljy, tietysti moottorista riippuen.
Laadusta ei tingitty. Onkin hieman ihme, ettei maailmanluokan moottorit saavuttaneet maailmalla menestystä ja Ares noussut koskaan isojen moottoritehtaiden joukkoon.
Kaksisylinterinen W2 oli Ernst Pohjanpalon patentoidun systeemin mukaisesti rakennettu 20 hevosvoiman venemoottori.
Valtava venemoottori
Syyskuussa vuonna 1930 testattiin kaksi Ares-moottoria tarkassa ja hyvin virallisessa tilaisuudessa. Testaajana oli Suomen valtio ja sitä edusti ryhmä, jossa oli niin professoria, tohtori-insinööriä, diplomi-insinööriä kuin myös valtion moottoritarkastajaa sekä valtion kontrollööri.
Moottoritehtaalta oli tilattu kaksi moottoria tykkiveneeseen ja niiltä edellytettiin vähintään 440 hevosvoiman tehoa.
Moottoreita käytettiin jarrussa 32 tuntia, jonka jälkeen niille suoritettiin kuuden tunnin mittainen jarrutuskoe. Samalla tarkkailtiin ja mitattiin moottorien polttoaineenkulutusta. Virallinen jarrutus- ja polttoainekoe osoitti, että moottorit kehittivät kumpainenkin yli 500 hevosvoimaa 1 250 kierroksella. Kulutus eri kuormituksilla oli puolestaan 230–250 grammaa hevosvoimaa kohti tunnissa, mitä pidettiin hyvänä tuloksena.
Tykkivenemoottorit herättivät kiinnostusta myös muualla, sillä uudenlaisesta, alumiiniakin kevyemmästä silumiinista tehdyt moottorit painoivat vain 1 880 kiloa. Vastaavat amerikkalaiset suuret moottorit painoivat tuolloin 1 000–1 500 kiloa enemmän.
Valtion tykkiveneisiinsä tilaamat Ares-moottorit antoivat ulos 500 hevosvoimaa ja olivat amerikkalaisia kilpailijoitaan huomattavasti kevyemmät. Suomen Kuvalehti teki aiheesta jutun vuonna 1930.
Myös pieniin veneisiin
Ei Pohjanpalon tehdas tuottanut pelkästään monisatahevosvoimaisia 6- ja 8-sylinterisiä moottoreita työveneisiin, laivastolle tai herrojen hienoihin pikaveneisiin. Myös tavallisen kansan pienempiin veneisiin oli tarjolla moottoreita.
Esimerkiksi Ares E2/75 on 6-hevosvoimainen, kaksisylinterinen ja kaksitahtinen venemoottori, joka käy bensiinillä tai paloöljyllä. Moottori toimi hyvin ja sen teho riitti pienten huvi- ja kalastusveneiden käyttöön.
Alkujaan moottori oli teholtaan viisi hevosvoimaa. Kehitystyötä ei lyöty tehtaalla laimin, ja jostain löydettiin tähänkin moottoriin ainakin yksi hevosvoima lisää.
Noin 60 kiloa painavan moottorin sylinterien halkaisija oli 75 milliä ja iskunpituus oli 80 milliä. Valmistajan mukaan polttoaineen kulutuksen kannalta edullisin kierrosluku oli 700–1 200 kierrosta minuutissa.
Tehoa oli saatu lisää kasvattamalla sylinterin läpimittaa ja huima hevosvoiman lisäys tietysti pakotti tekemään nikkeliteräksisestä kampiakselista tukevamman. Kiertokanget olivat erikoisterästä ja laakerit oli tehty ”parhaimmasta Syracusa-valkometallista”. Perä- ja painelaakerit olivat SKF:n kuulalaakereita.
Sytytyksen hoiti Boschin korkeajännitemagneto ja kaasutin oli helposti säädettävissä oleva amerikkalainen Wheeler-Schebler. Moottorin mukana tulikin yksi ”hyvä jakoavain ynnä ruuvitaltta”.
Yksipyttyinen, kaksitahtinen 3,5 hevosvoiman Ares kävi sekä bensalla että paloöljyllä.
Irtokytkyä ja takaisinottoa
Moottorin hinta vaihteli 5 200 markasta 6 000 markkaan sen mukaisesti halusiko Areksensa ”irtokytkyllä” ja ”takaisinottolaitoksella”. Termit tarkoittanevat vapaa- ja peruutusvaihteita.
Moottoriin oli saatavilla myös ”tarpeita”, joiden hinnat ainakin nykymittapuulla vaikuttavat todella edullisilta. Rahan arvo on vuosien saatossa muuttunut, joten aikanaan ne eivät tietenkään mitään halpoja olleet.
”Bentsiinihanan” sai 15 markalla, kuparista polttoaineputkea sai 12 markalla metrin pituisen pätkän ja Champion ”sytytyspuikon” hinta oli 25 markkaa. Potkureita oli vain kaksi, joko 2 siipinen 12×12” (125 markkaa) tai 3-siipinen 12×13” (150 mk). Männänrengas maksoi 15 markkaa.
Paljon kiitetty
Moottorivalmistaja sai asiakkailtaan myös paljon palautetta. Valtaosa palautteesta oli myönteistä. Kiitoksilla mentiin eteenpäin kokka kohisten.
Jos joku ehkä oli ollut tyytymätön moottoriinsa, ei sitä tietenkään sen enempää nostettu esille Areksen markkinoinnissa.
Tyytyväinen oli ainakin ollut raahelainen kalastaja Karl Läksy, joka loppuvuodesta 1926 kertoi asentaneensa Areksen viiden hevosvoiman moottorin kalastusveneeseensä. Kahdeksan metrin pituinen vene kulki Areksen vauhdittamana noin 14 km/h ja kulutti vain kaksi litraa polttoainetta tunnissa. Kyytiin mahtui 20 tynnyriä silakoita ja kalastustarpeet.
Jääkärimajuri ja Lapin Rajakomendantti Willamo kehui myös Lapin Rajavartioston jokiveneeseen hankitusta Areksesta saadun kolmen vuoden aikana pelkästään hyviä kokemuksia. Vahva, yksinkertainen rakenne ja varmakäyntisyys olivat rajamiesten mieleen.
Kouluneuvos A. Kohonen ajoi merellä kolmen kesän aikana noin 3 000 kilometriä Areksen 5 hevosvoiman moottorilla. Pisin matka oli edestakainen veneretki Helsingin ja Barösundin välillä. Moottorin automaattisen voitelun ansiosta huollon tarve oli vähäinen ja korjata sitä ei tarvinnut lainkaan. Koko perhe oli oppinut käsittelemään moottoria, joten vene oli ollut liikkeellä lähes päivittäin.
Kuusihevosvoimainen oli pitkään yksi myydyimpiä Ares-moottoreita.
Irti moottoreista
Ernst Pohjanpalo oli perustamansa moottoritehtaan johdossa ja yhtiön johtokunnan jäsenenä vuosina 1922–1941. Hän myi tehtaansa vuonna 1941.
Tekniikka oli edelleen arkea hänen elämässään, vaikka kiinnostus siirtyi vesiltä kuivalle maalle. Pohjanpalo oli ensin reilun vuoden verran Suomenlinnan konepajan päällikkönä ja siirtyi sen jälkeen Rautatiehallitukseen. Hän oli ensimmäisen luokan koneinsinöörinä vuodesta 1943 lähtien ja sen jälkeen konepajojen tarkastajana, toimistopäällikkönä ja lopulta apulaisjohtajana.
Moottoritehtaan tarina jatkui 1940-luvun loppuun saakka. Vuonna 1948 Oy Ares Ab myi kaikki Sirpalesaaressa olleet teollisuuslaitoksensa Helsingin kaupungille. Myyntiä perusteltiin tehtaan huonolla kannattavuudella. Uutta paikkaa tehtaalle ei löytynyt mantereelta ja toiminta hiipui kokonaan. Silloiset omistajat lopettivat koko yhtiön.
Ares E2/75
Teho 5-6 hv
Sylinteriluku 2
Työtapa 2-tahtinen
Polttoaine bensiini/paloöljy
Sylinterin halk. 75 mm
Iskun pituus 80 mm
Kierrosluku 700-1200 r/min
Paino 60 kg
Valmistaja Oy Ares Ab, Helsinki
juha virtanen
