Chrysler Corporationin historia, ja sen venemoottorien historia siinä samalla, saivat alkunsa jo 1920-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella muun muassa Chryslerin kuusisylinterinen Royal-moottori vauhditti esimerkiksi Chris-Craftin veneitä ja monia muitakin. Garwood ja Hacker Craft ottivat myös Chryslerit käyttöön, jos asiakas niin halusi. Kilpailumenestys oli vauhdittanut merkin mainetta.
Perämoottorit kiinnostivat
Autoja ja veneiden isoja sisämoottoreita valmistanut Chrysler oli kiinnostunut laajentamaan valmistustaan myös perämoottoreihin. Niille oli jo pitkään ollut markkinoita Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa.
Vuonna 1965 Chrysler Corporation osti amerikkalaisen West Bend Outboardin, jonka perämoottoreilla oli noin kolmannes Yhdysvaltojen markkinoista. West Bendit tehtiin Wisconsinissa ja samaa moottoria markkinoitiin myös muutamalla muulla nimellä. Uuden osaston nimenä oli kauppojen jälkeen Chrysler Outboard Corporation.
Chrysleria markkinoitiin joskus hiljaisuudella, mutta esimerkiksi suomalainen kilpaveneilijälegenda Leon Basilier arvosteli Chryslerin 55 hevosvoiman moottoria nimenomaan kovaäänisyydestä – mikä Basilierin mukaan oli tosin tuon ajan muillekin moottoreille tyypillistä. Kovasta käyntiäänestään oli kritiikkiä saanut jo aikanaan West Bendkin. Mainosmiehet siis eivät välttämättä olleet edes nähneet moottoreita, tai kuulleet miten ”hiljaisia” ne olivat.
Vuonna 1970 Chryslerilla oli tuotannossaan yli 40 perämoottoria. Niitä tehtiin pääasiassa Milwaukeessa Yhdysvalloissa, mutta moottoreita tehtiin myös Kanadan puolella. Siellä valmistuivat myös Chryslerin nimeä kantavat veneet, jotka sinänsä olisivat oman tarinansa arvoisia.
Vuoden 1969 Chryslereita.
Valmistusta lisättiin
Perämoottoreista pienin oli kalamiehille suunnattu Swinger 3.6 ja se oli kehitetty vanhasta 3,5 hevosvoiman koneesta. Vaihteita ei ollut ja peruuttamista varten moottoria oli käännettävä veneen perälaudassa 180 astetta.
Tehokkain moottori oli 120 hevosvoiman Hi-Performance, joka oli kehitetty entisen 105-hevosvoimaisen moottorin pohjalta. Sylinteritilavuus oli 1 583 kuutiosenttiä, pakopuolta oli avarrettu ja kierroksia oli saatu puristettua lisää 400 r/min. Moottorin hienouksiin kuuluivat, vaan eivät näkyneet, männänrenkaat, jotka olivat molybdeenisekoitetta.
Chryslerin kulta-aikaa oli 1970-luku. Jo seuraavana vuonna eli 1971 mallien määrä oli kasvanut 51 moottoriin. Uusia olivat muun muassa 12,9 hevosvoiman kevyt ja matala moottori malliston alapäässä. Näitä Lo-Profiles -moottoreita olivat edellä mainittujen pienten mallien ohella muun muassa 6, 8 ja 9,9 hevosvoiman koneet. Chryslerin tehokkaimpana moottorina oli uusi Racing. Siinä kantikkaan moottorikopan alla oli jo 135 väkivahvaa hevosvoimaa.
Chryslerin pikkukoneet sai joko käsikäynnisteisinä tai Autoelectric-malleina. Sekä 9,9 että 12,9 hevosvoiman moottoreihin sai kiinteän ”dome lightin” eli valon, jotta yöllä kalastaminenkin onnistuisi. Merkin nimeä kantavien urheilullisten veneidenkin määrä oli suuri ja niiden saama mielenkiinto kannusti Chryslerin markkinointiosastoa toteamaan, että ”bye-bye putt-putts!”
Veneisiin otettiin Chrysler-konsernin autojen mallinimiä. Ja kun metallihohtovärit kävivät kaupaksi autoissa, niin samaa keinoa käytettiin jenkkiasiakkaiden houkuttelemiseen myös venepuolella. Tarjolla oli muun muassa 16-jalkaiset Fury ja Sport Fury. Tarjolla olivat runabout ja bowriderveneet. Parhaiten avoveneistä kävi kaupaksi 15-jalkainen bowrider Sport Satellite.
Katedraalirunkoinen Chrysler 16 Fury oli suosittu runabout. Sen sai myös bowriderina. Pienempi versio oli 14 Valiant.
Luunvalkoinen
Moottorin mainoksissa kysyttiin 1970-luvun alussa myös, että voisiko kukaan kuvitella, että Chrysler olisi räikeän värinen tai musta? Värikkäitä raitojahan niissä on myöhemmin ollut tuomassa ilmettä, mutta pääasiassa mielikuvan 70-luvun Chryslereista ovat luoneet kullan ja hopean hohtoisilla tehosteväreillä somistetut valkoiset moottorit.
Chrysleria toivat Suomeen muun muassa Helkama Oy ja myöhemmin Novelelectric.
Harmaasta mustaan
Jos luetaan moottorin historiaa pitemmälle, niin lopulta Chryslerin luunvalkoisistakin tuli mustia moottoreita.
Valkoisesta mustaan kuljettiin harmaan kautta. Chryslerin taloudellisista ongelmista johtuen konserni myi 1983 hyväkuntoisen perämoottoriosastonsa Baylinerille. Sen taustayhtiö US Marine nimesi yhtiön ja myös moottorit uusiksi ja syntyi Force.
Forcen maalausosastolla värivalikoimassa siirryttiin vaaleasta kohti tummempaa, metallinharmaaseen, jollaisena merkin moottorit lähinnä muistetaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Mercuryn valmistaja Brunswick-konserni osti US Marinen vuonna 1987. Forcen nimeä kantavat moottorit siirtyivät, lähinnä jo seuraavan vuoden aikana, asteittain käyttämään Mercuryn tekniikkaa ja komponentteja.
Oli helppo arvata mitä tulevaisuus oli tuomassa. Force haudattiin perämoottorimerkkinä ja Brunswick on sen jälkeen keskittynyt tuottamaan vain Mercury-perämoottoreita, niitä mustia moottoreita.
Vauhtiveneiden moottorina Chryslerilla olisi ehkä vieläkin omat käyttäjänsä.
Kuntoon Kipparissa
Kipparin toimittaja Karel Kakko on vuosien varrella kerännyt jonkinmoisen yksityisen kokoelman Chryslerin perämoottoreita. Yhden niistä hän kunnosti muutama vuosi sitten valmistajan ohjeiden ja suositusten mukaisesti.
Kakko halusi Chrysler 115 -moottoristaan toiminnaltaan uuden veroisen ja remontti oli yksinkertainen, vaikka useita pikkutarkkuutta vaativia työvaiheitakin tuli eteen.
Kyseinen Chrysler 115 on valmistettu vuonna 1977, mutta sen perustekniikka ja rakenne ovat 60-luvulta. Vuosia varastossa maannut moottori oli remontin alkaessa lähes käyttökelvoton.
Suomalaisesta varaosaliikkeestä löytyi moottoriin täydellinen ylikoon mäntäsarja renkaineen, tappeineen ja laakereineen. Sieltä löytyi myös kannentiiviste, eikä loppujen tarvikkeiden hankkiminen Amerikasta ollut vaikeaa.
Remontissa koko moottori purettiin, lohko porattiin ja koneistettiin. Kaikki apulaitteet tarkastettiin ja puhdistettiin, vesipumppu korjattiin, moottori maalattiin ja lopuksi koko moottori kasattiin uusilla tiivisteillä.
Jutut, joissa remontti käytiin läpi vaihe vaiheelta, ovat luettavissa Kipparin numeroista 11/2016 ja 12/2016.
