Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Klassikko: Mahonkijahteja DDR:n muurien takana – Schnellboot Typ Hai

Mahonkisia huviveneitä ja veneilyn iloa vanhan itäblokin maassa. Hetkinen, hetkinen! Voiko tuo olla totta? Kyllä, ainakin Saksan demokraattisessa tasavallassa eli DDR:ssä se oli.

25.04.2021

Tekstijuha virtanen

Suomessa Hai tunnettiin viime vuosisadan puolivälissä ja sen jälkeen sulavalinjaisena purjeveneenä, joka leikkasi vettä kuin terävä veitsi voita.

Entisessä Itä-Saksassa, DDR:ssä, Hai oli kuusimetrinen mahonkinen tuulilasivene. Lähes läntisten esikuviensa vertainen huvivene kiidätti itäblokin maan onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä nauttimaan veneilyn tarjoamasta vapauden tunteesta.

Tai kiidätti ainakin niitä tasa-arvoisen kansan yksilöitä, jotka jostain syystä kenties olivat hieman tasa-arvoisempia kuin jotkut toiset toverit.

Yksi stasilainen ilmiantaja todennäköisesti oli aina silloinkin mukana veneessä. Varmuuden vuoksi.

 

Komea DDR:n aikainen matkavene kelpaisi varmasti vieläkin monille.

Unelma onnesta

Itä-Saksassa elintaso oli melko hyvä, jos sitä verrataan muihin kommunistisiin maihin. Se ei kuitenkaan tarjonnut kansalaisilleen länsieurooppalaista vapautta ja viranomaiset rajoittivat matkustamista tiukoin ottein.

Tyytymättömyyttä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei ollut virallisesti, mutta kaikki kansalaiset eivät olisi pitkään miettineet, jos tarjolla olisi ollut mahdollisuus päästä länteen. Moni sitä yrittikin, osa onnistuen, osa jäi rajavyöhykkeelle hengettömänä.

Unelma onnesta eli silti.

Mahonkinen haave

Hai oli tuulilasivene, jonka veistämisessä oli käytetty mahonkia, niin rungossa kuin kannessakin.

Pitkittäiset runkopalkit ja poikittaiset kaaret oli toki veistetty vahvasta tammesta. Vene painoi ilman moottoria 650 kiloa.

Moottorina oli tietolähteestä riippuen 6-sylinterinen, 55 hv BMW/EMW:n tekemä moottori. Vaitoehtoja oli kaksi. Saman moottorin sai joko peruutusvaihteella tai ns. Z-vaihteella.

Huippunopeudeksi luvattiin noin 45 km/h eli englantilaisille suunnatun mainoksen mukaisesti noin 30 mailia tunnissa.

Ohjaamossa oli kaksi erillistä istuinta selkänojineen. Matkustajia varten oli takana sohvamallinen pehmustettu istuin.

Avotilan katteeksi oli saatavissa kuomu. Se ei ollut mitä tahansa säkkikangasta, vaan aitoa nahkaa! Hain ja muiden massiivipuusta veistettyjen veneiden tuotanto lopetettiin vuonna 1976.

Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Yachtwerft Berlin muutettiin holdingyhtiöksi 1. kesäkuuta 1990 ja siihen yhdistettiin muutama muu yhtiö.

Myöhempi historia ei ollut toivotunlainen ja veneiden tekeminen loppui konkurssiin.

Kannessa käytettiin mahonkia, mutta siihen valittiin värisävyltään kahta erilaista puuta. Reunoilla kiersi tumma, leveä mahonkilauta. Keskellä olevat kansirimat veistettiin vaaleasta mahongista.

Melkein kansan omistama

Veistämön nimen alussa oleva ”Volkseigener Betrieb” eli VEB oli lyhenne, jota DDR:ssä käytettiin teollisuusyrityksistä. ”Kansan omistama laitos” -lyhenne oli sikäli harhaanjohtava, että kansalla ei pahemmin ollut sanomista yritysten asioissa. Päätösvalta oli valtion ja kommunistisen puolueen käsissä.

VEB Yachtwerft Berlin sai alkunsa vuonna 1956, kun useampi telakkayritys yhdistettiin.

Soutuveneiden lisäksi valmistettiin myös isoja, silloisen mittapuun mukaan jahteja eli isoja moottoriveneitä.

Purjeveneitä tehtiin eri kokoluokkiin. Volksmarinelle eli DDR:n laivastolle tehtiin telakalla torpedoveneitä ja nopeita pikaveneitä rajoja vartioiville poliiseille.

Olympiamenestystä

Veistämöllä kehitettiin 1970-luvulla niin sanottuja komposiittiveneitä, jotka saavuttivat suuren maineen ainakin Itä-Euroopassa. Niille oli leimallista muovinen, harmaa ulkopinta, joka laminoitiin puurunkoon.

Lähes kaikki itäblokin maajoukkueet purjehtivat niillä ja DDR voittikin useita olympiamitaleja Montrealissa vuonna 1976.

Mehän kaikki tietenkin muistamme noista kisoista juuri sen, että DDR:n reippaat urheilijat ottivat 90 mitalia ja niistä yhdeksän purjehduksesta.

Vai olisiko sittenkin parhaiten suomalaisten veneilijöidenkin mieleen jäänyt trio Virén-Ukkola-Karppinen, kolmikko, joka toi Suomeen yhteensä neljä kultamitalia?

Karppinen vielä kaiken lisäksi vesiltä eli soudusta!

”Taimen” eli Forelle oli pieni ja kevyt tuulilasillinen perämoottorivene. Perää oli jatkettu moottorin sivuille kantavuuden parantamiseksi.

Kapasiteetti kovilla

Koko kansan veistämön veneiden saama suosio kasvatti kysyntää ja sen takia iso osa tuotannosta siirrettiin muihin itäisiin osavaltioihin, koska oma kapasiteetti ei riittänyt.

Valtio tuki toimintaa ja veneitä kehitettiin ja testattiin. Tuotanto oli kysyntään nähden vähäistä, vain kaksi venettä päivässä.

Vasta vuonna 1981 veneitä alettiin viedä ensimmäistä kertaa myös ei-sosialistisiin maihin. Esitteitä painettiin myös englanniksi ja ranskaksi, mutta erityisesti veneiden myynti kohdistui Saksan liittotasavaltaan. Se oli ymmärrettävää. Ideologia oli erilainen, mutta kieli yhteinen, joten kaupanteko oli vaivatonta.

Muitakin ”DDR-venemalleja” oli. Volkseigener Schiffbaun veistäjien tekemä ”Kleinschnellboot Typ Forelle” oli vain 85 kg painava pikkupikavene. Sen perään sai laittaa 35-kiloisen perämoottorin. Vene oli 4 metriä pitkä ja 1,30 metriä leveä tuulilasivene.

Samalla Forelle- eli taimenmallinimellä tunnettiin myös Volksmarinen kevyet torpedoveneet, jotka otettiin käyttöön vuonna 1956.

Tuotiin Suomeenkin

Jostain syystä suomalaiset saivat jo 1950- ja 1960-luvuilla helpommin ostettua itäeurooppalaisia kuin länsimaisia autoja. Wartburg ja IFA olivat tuohon aikaan suomalaisessa katukuvassakin tuttuja merkkejä.

Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä vauhtipahvia, Trabantia.

Vaikka itäsaksalaiset autot olivat tuttuja, Suomessa ei taida olla kovin paljon itäsaksalaisia veneitä. Se on pelkkä kirjoittajan arvaus, joka voi olla väärä, sillä täällä on ainakin joitain DDR:n aikaisia veneitä. Jopa vieläkin käytössä.

Onhan esimerkiksi muutaman vuoden takainen pääministerimme, Antti Rinne, esitellyt julkisuudessakin oman 12-metrisen kaksimastoisen purjeveneensä, joka on lehtijuttujen mukaan tehty Bootsbau Rügenin veneveistämöllä nelisenkymmentä vuotta sitten.

Vene ja vapaus

Linjakkaan Hain mahonkisia muotoja katsoessa on vaikea tajuta sen edustaneen aikanaan kaikkea sitä mitä veistäjät itse olivat vailla – vapautta.

Sitäkin enemmän kuulemma tarjolla oli hallinnon mielivaltaa, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kyttäystä, pelkoa ja puutetta.

Tasapuolisuuden vuoksi on kyllä sanottava, että toki DDR myös huolehti kansalaisistaan tarjoamalla asunnon, työtä ja terveydenhoidon ja koulutuksen kaikille. Mahonkiveneitä ei kyllä riittänyt kaikille.

Senpä takia joidenkin oli uitava rajan yli länteen ja vapauteen.

Isoja, 20 metriä pitkiä matkajahtejakin rakennettiin kansan omistamilla veneveistämöillä Itä-Saksassa.

Kotitehtävä

Suomi, tai muutama sen oma urheilijasankari – sai Montrealin kisoista vuonna 1976 yhteensä kuusi olympiamitalia. Kultamitalistit jo mainittiin.

Ketkä saivat puuttuvat kaksi?

Älkää soittako meille. Vastaukset voitte pitää omina tietoinanne ja koska palkinnotkin jaettiin jo vuonna 1976, ei niitäkään nyt kannata odottaa.

Pääasia on, että tiedätte.

Lue myös nämä

X