Tilaa
Jutut

Klassikko: Terhi ABS Boats – Mökkirantojen luottopeli

Hyvin monessa suomalaisessa mökkirannassa on Terhi ABS -vene. Niitä on valmistettu jo kunnioitettavat 50 vuotta.

29.05.2022

TekstiJuha Virtanen

Kuvatvalmistaja, kipparin arkisto, Juha Virtanen

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen käynnisti 8.2.1972 Pohjoismaiden suurimman pienvenetehtaan Rymättylässä. Venetehtaan juhlapäivänä, nyt 50 vuotta myöhemmin, lähti tehtaalta Terhi, joka oli järjestyksessään jo 229182.

Kaikki eivät pidä Terhiä minään klassikkona, mutta ainakin valmistusmäärältään juhlapäivän vene teki Terhin Rymättylän tehtaasta Pohjoismaiden suurimman venetehtaan.

Moottori inspiroi

Terhi-veneiden taustalla oli Korpivaara Oy. Se oli pitkään 1960-luvulla ollut kotimaisten Terhi-perämoottoreiden päämyyjänä. Yhtiö halusi laajentaa venemoottoreista myös itse veneisiin. Nimi jo tunnettiin, joten veneestäkin tehtiin Terhi.

Suunnittelu alkoi jo 1960-luvun puolivälissä. Omasta venemallistosta haluttiin saada laadukas, kestävä ja kunnianhimoinen tavoite oli päästä tekemään suuria sarjoja. Vientimarkkinat olivat heti tähtäimessä, kotimaiseen kysyntään vastaamisen ohessa.

ABS-muovi valikoitui valmistusmateriaaliksi erinomaisten ominaisuuksiensa ansiosta. Suuren ja modernin tehtaan lisäksi myös valmistusmateriaali oli eurooppalaisittain harvinaisuus.

Uppoamattomat ABS-veneet ovat perheen juniorien mieleen.

Korpivaara-yhtiöihin kuulunut Konemuovi Oy aloitti toimintansa vuoden 1972 alkupuolella. Konemuovin keskittyessä ABS-veneiden kehittämiseen ja valmistamiseen, teetettiin lujitemuoviset Terhit sopimusvalmistajilla, joita olivat esimerkiksi sysmäläinen Lohi Oy ja lohjalainen Fibå-Vene Ky.

Korpivaaran ja Terhin aikaisemmista vuosista kirjoitettiin Kipparin Klassikkosarjassa jo viime vuonna, joten emme palaa niiden yksityiskohtiin tällä kertaa. Lujitemuovisia Terhejä koskeva juttu löytyy lehden kesäkuun numerosta 6/2021.

Ei se ominaisuuksiltaan erinomainen ehkä ole ollut, mutta silti monen suomalaisen mielestä kuitenkin kalavene parhaasta päästä.

Monipuolinen mallisto

Terhin ABS-tuotanto alkoi kolmen mallin voimin. Ensimmäisiä Terhi 240-, 310- ja 390-venemalleja vietiin heti peräti 11 maahan. Kahden ensimmäisen vuoden aikana oli veneitä valmistettu jo 10 000 kappaletta.

Vuosikymmenten saatossa Terhi-veneiden mallisto on kehittynyt ja muovautunut aina veneilijöiden toiveiden mukaan. Mallistossa on nähty liki 70 eri mallia, soutu- ja moottoriveneistä aina kajakkeihin ja purjeveneisiin.

Kaikki eivät ole välttämättä haltioissaan tästä lomakansan monitoimiveneestä ja sen ominaisuuksista. Vaikka eivät omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa mielipidettä Terhistä omaisikaan, niin haukkuvat kuitenkin, kun kaveritkin niin tekevät. Mutta heistä huolimatta tykkääjät tykkäävät.

Pisimpään mallistossa ollut Terhi 440 esiteltiin vuonna 1976. Sen jälkeen uusia veneitä on tuotu myyntiin enemmän tai vähemmän säännöllisin välein. Terhi ei ole koskaan ollut tunnettu siitä, että uusia malleja olisi tuotu väkisin keksimällä vuosittain markkinoille.

Ajassa on silti pysytty mukana. Viime vuonna eli 2021 Terhiltä tuli aurinkovoimalla toimiva sähkövenemallisto.

Yleisveneenä Terhin ABS-veneet ovat täyttäneet tuhansien mökkiläisten tarpeet vesillä liikkumisessa.

Monipuolisia yleisveneitä

Terhin ABS-veneet on aina tunnettu monipuolisina yleisveneinä, jotka toimivat jo kohtuullisilla moottoritehoilla. Veneenrakennusmateriaalina ABS-muovi on helppohoitoinen ja jossain määrin myös lasikuitua huolettomampi materiaali.

Materiaali on läpivärjättyä, joten ABS-muovissa veneeseen tulevat pikku naarmut eivät näy yhtä selvästi kuin lasikuidussa. Materiaali on myös sen verran pehmeää, ettei se vaurioidu ainakaan pienemmistä iskuista.

Malliston muutoksista huolimatta on Terhi-veneiden valmistustekniikka pysynyt samana. Terhin venetehdas on edelleenkin ainoa eurooppalainen venetehdas, joka valmistaa veneensä tyhjiömuovaamalla ABS-muovista.

Veneiden valmistus tapahtuu muovaamalla kahdesta ABS-muovilevystä veneen ulko- ja sisäkuoret, joiden väli täytetään vettä hylkivällä polyuretaanivaahdolla. Vaahto turpoaa tiivistyen kuorien väliin toimien niin rakenteen vahvistajana kuin kellukkeena.

Sahan soitua puolikaskin ABS-vene kelluu. Jos istuu siinä puoliskossa, jossa on moottori, niin matka jatkuu.

Katso videolta kuinka Terhi kelluu täysin ajokunnossa kahtia sahattunakin!

Yllätyksetön

Terhit ovat saaneet osittain kansanveneen roolinsa ominaisuuksillaan. Ne eivät kallistele voimakkaasti, mikä on vähemmän vesillä liikkuvien mieleen.

Useimmissa Terheissä on ollut hyvin loiva V-pohja ja leveät palteet, jotka tekevät perästä erittäin kantavan. Sen ansiosta Terhit yleensä nousevat liukuun jo hyvin pienillä nopeuksilla, ja kuten jo mainittiin, myös kohtuullisilla moottoritehoilla.

Isoihin tehoihin ominaisuudet eivät riittäisikään. Loiva V-pohja aiheuttaa usein sen, että vene luistaa kaarteissa, vähän kuin auto mutkissa talviliukkailla. Sitä on Terheissä korjattu kölin avulla. Sen ansiosta veneen pitäisi pysyä hyvin ajolinjassaan.

Kymmenen vuotta sitten Kipparissa esitelty Terhi 400 edusti juuri sitä mitä kesämökkikansa veneeltään odottaa. Samalla mallinimellä valmistettiin Terhiä lujitemuovista jo 1970-luvun alussa, mutta vuoden 2012 Terhi 400 oli puhdasverinen ABS-vene.

Tavallisille, satunnaisesti venettä mökeillään käyttäville ihmisille veneen ei tarvitse olla ”vesipeto”, kuten lehdessä kuvailtiin. Sen on oltava luotettava, helppo ja edullinen käyttöpeli, jossa perheen jokainen jäsen tuntee olonsa turvalliseksi. Testaajamme mielestä ”Terhi 400 ei ole mökkiveneenä kompromissi, vaan täysosuma”.

Ei kelpaa kokkoon

Kerrosrakenne vaimentaa tehokkaasti ääntä ja ennen kaikkea tekee veneestä täysin uppoamattoman. Siitä on tässäkin jutussa esimerkkikuva. Vaikka moottorisaha on laulanut ja vene on sahattu katki, kelluvat molemmat puoliskot. Peräpuoli, jossa on moottori, on teoriassa vielä jopa ajettavissa.

Ympäristöystävällisyyskin on huomioitu, vaikka vene muovataankin muovista. Valmistuksesta jäävät ylijäämämateriaalit kerätään talteen ja rouhitaan uusiokäyttöön. Näin voidaan minimoida valmistusjätteen määrää.

Ikuinen klassikko ei Terhikään ole. Elinkaarensa päässä olevat veneet voidaan hyödyntää vielä energiaksi jätteenpolttolaitoksessa polttamalla. Juhannuskokkoon niitä ei sentään pidä laittaa vanhojen puisten mökkiveneiden tapaan.

Venematka jatkuu

Vielä 50 vuoden jälkeenkin Terhit ovat yhä vuosittain Suomen myydyimpien veneiden joukossa. Vuosikymmenten suurta suosiota selittänee Terhin tasaisen laatu, turvallisuus, kestävyys ja hidas mutta jatkuva uusiutumiskyky.

Terhin veneiden tarina jatkuu yhä. Amer-yhtymä osti Korpivaaran vuonna 1984, josta venetehdas irtaantui omaksi osakeyhtiökseen vuonna 1992.

Vuonna 2005 Terhi Oy:n omistajaksi tuli Otto Brandt -konserni ja vuonna 2010 venetehtaan nimeksi vaihtui TerhiTec Oy.

 

 

 

Lue myös nämä

X