Tilaa
Jutut

Kohteessa: Porvoon saariston Onas – Yö ulkona

Retkeilevä veneilijä kokee syksyllä unohtumattomia hetkiä luonnon keskellä yöpymällä laavussa avomeren laidalla. Porvoon saaristosta löytyvä Onas on fiilistelijän kohde.

03.10.2021

Tekstija kuva markus ånäs

Kenelle: Syksyisin erityisesti retkiveneilijälle. Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kohde sijaitsee saaren kaakkoiskulmalla, jonka kallioilta avautuu upea näky yli pimenevän meren.


Ilma viilenee iltaa kohti, eikä ihme: taivas on paljastunut tähtiä myöten. Pieni tuulenvire keinuttaa venettä rannassa. Kylmä ilma tuntuu luissa ja ytimissä, mutta onneksi on lämpimät vaatteet. On tiedossa, että karvakaulustakki on kuuma, jos pakkasta ei ole reilusti, ja sitä ei vielä tähän aikaan syksystä Porvoon vesillä ole.

Syksyinen retkeilyveneilyreissu on mahtava kokemus, nuotioineen ja tähtitaivaineen. Parhaimmassa tapauksessa viitseliäisyys riittää oman laavun pystytykseen, jolloin ulkona makuupussissa luonnon sisällä yön viettäminen on ainutlaatuinen kokemus.

Ja sitä on luvassa nyt yhden yön verran Onaksen saaressa.

Veneilijöiden saari

Porvoon edustalta löytyvä Onaksen saaristo on tunnettu kohde etelärannikon veneilijöille, sillä sen saaristossa on eri veneseurojen tukikohtia poikkeuksellisen paljon. Tiedossa on ainakin viitisentoista kohdetta. Nytkin näköpiirissä hämärtyvässä illassa saman kapean salmen rannoilla perä perää ovat Vantaan veneilijöiden, Merihaan veneseuran, Vuosaaren venekerhon ja Killingholmenin puolella Borgå Segelsällskapetin tukikohtien laiturit. Toisaalta Onaksesta löytyy myös suosittu Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen veneilykohde.

Merihaan veneseuran rannasta löytyvä Juteemi suojaa merenkulkijoita näillä vesillä.

Onaksen asutuksen historia juontaa juurensa kauas. Onaksen saaren nimi on ollut aikojen alussa Ånäs, josta se on suomentunut Onakseksi. Esimerkiksi laivastopappi Anders Winberg mainitsee päiväkirjassaan vuonna 1790 saaren nimeksi Ånäslandetin.

Nykyisin Onaksen tilana tunnettuun kantatilaan on kuulunut koko saaristo aina Pirttisaarta ja Söderskäriä myöten. 1700-luvulla Onaksen omistaneet veljekset jakoivat maat ja vedet Norrgårdiin ja Södergårdiin, minkä jälkeen maita viljeltiin samoilla sijoilla, peltojen juurikaan kasvamatta aina 1960-luvulle saakka. Onaksen tilan pellot ovat pääsaarella edelleen maisemassa näkyviä.

Ilman riitoja saaristossa ei kuitenkaan vuosisatoja selvitty. Kuninkaan käskyllä maat ja vedet siirtyivät vuonna 1753 perustetulle avomerikalastusseuralle sillä reunaehdolla, että tilalliset saivat jäädä saaristoon asumaan. Käräjiä hallinnollisesta päätöksestä käytiin peräti kolmen sukupolven ajan, kunnes vuonna 1842 Saltsjö Fiskeri Societeten i Nylandin maat ja vedet myytiin takaisin Onaksen silloisille omistajille.

 Helsingistä Onakseen ajettaessa ylitettävänä on Sipoonselkä.

Napoleonin hautakivi

Jos nykyisin Onaksen luontoarvoja hyödynnetään veneilytukikohtien avulla kestävästi, yhtä kestävästi sen maaperän antimia hyödynnettiin Suomea rakennettaessa. Onaksen järeää tukkipuuta on hyödynnetty Suomenlinnan linnoitusta rakennettaessa. Myös Onaksen graniitti oli kuulua yli maanpiirin, aina Ranskaan asti. Niinpä kun Napoleonin sarkofagiin etsittiin näyttävintä mahdollista kiviainesta, valinta kohdistui Onaksen graniittiin. Kivipaasi ehdittiin jo louhia, mutta kun Ranskan ja Venäjän sota syttyi, kivi jäi Onaksen rannalle.

Ja siellä se on edelleen, jykevänä maamerkkinä ja saaren suurimpana nähtävyytenä.

Napoleonin sarkofagina tunnettu kivenjötkäle on Onaksen maineikkain nähtävyys.

Onaksen graniittia yritettiin käyttää myöhemmin muun muassa Kansallismuseon pylväisiin, mutta tutkimuksissa se osoittautui liian heikkolaatuiseksi. Imagohaitta oli melkoinen, joten sittemmin Onaksen kalliot ovat saaneet olla rauhassa. Jälkiä laajamittaisesta louhimistyöstä on rannat täynnä, sillä kivenjärkäleitä on pitkin ja poikin metsikköä, kuin jättiläisen viskomina. Ja kaikissa niissä on kairausten jälkiä, kuin sen jättiläisen liian pitkiksi kasvaneista kynsistä…

Liikaa ankkuriryyppyjä?

Illalla nuotiolla näitä miettiessä hiukset nousisivat eittämättä pystyyn, ellei päässä olisi pipoa. Toisaalta pipostako juuri johtuu, että ajatukset pääsevät kuumenemaan liiaksi? Vai onko syynä kenties liian painava ankkuri, jolla vene on kiinni rantakalliossa? Vanhan perinnetiedon mukaan pitää välttää kohtuuttoman painavaa ankkuria, sillä se vaatii aivan liian monta ankkuriryyppyä. Ja silloin pää saattaa höyrytä pakkasyössä.

Vaikka Suomen ladun vietä ulkona päivä alkusyksystä olisikin jo mennyt ohi, myöhemminkin voi mennä: nuotio antaa tunnelmaa.

Toisaalta Onaksessa virkistysalueyhdistyksen rantakallioille rantautuva kyllä tarvitsee pitävän ankkurin. Rannat ovat kiviset ja matalat, mutta tuulille alttiit. Kalliolenkkeihin pääsee kiinni parhaiten matalakulkuisilla veneillä. Niissä on vain harvoin makuutiloja, mutta erityisesti loppusyksystä, kun saaristo tyhjenee, omiin taitoihinsa luottava fiilistelijä pääsee kokemaan harvinaisen komeita hetkiä taivaan alla.

Onaksen Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen veneilytukikohdan kalliot ovat komeat.

Ketään ei kulje missään, eikä minkään asian kanssa. Kun pystyttää leirin ja katselee, miten ulommas merelle paennut luonto palaa vilskeen loputtua lähemmäs mannerta, kun kotkat leijuvat pään päällä ja hylkeet tuijottavat rantakaislikon takaa uteliaina, kun kipinäsuihku nousee nuotiosta kohti ääretöntä tähtitaivasta, ymmärtää, että veneily ei voi olla pelkkää matkantekoa. Sen on oltava myös myöhään yöhön jatkuvaa retkeilyä, eikä makuupussiin ole nyt mikään kiire; nyt parhaat paikat ovat vain sinua varten.

Päiväköllöttelyt hoituvat kalliolla, pehmeän makuupussin päällä, odotellen retkeilijän pussiruokaa.

Lue myös nämä

X